Kaukana Ruotsista TV-sarja Ylen Areenassa
Onko kukaan katsonut? Minua kyllä huvitti sarja siksi, että olen itsekin yrittänyt suorittaa mahdollisimman hyvää vanhemmuutta ja tehnyt kaikkeni välttääkseni vanhempieni virheet.
Nyt ovat lapset aikuistumassa ja pakko todeta, ettei heidän kasvatuksensa mennyt 100% nappiin minkään oppaan tai opin mukaan. Sen olen huomannut, että lapsilla on se ikioma perusluonne, joka määrittelee todella paljon kuinka minkäkin tapahtuman kokee ja jatkaa elämäänsä sen jälkeen.
Ja sokerittoman ja yltiöterveellisen lapsuuden jälkeen lapset oppivat kyllä ennen sotaa ostamaan euron sipsipusseja ja munkkeja koulun lähikaupasta luokkakavereidensa kanssa. Kun he olivat pieniä, luulin tosissani että he syövät koko loppuikänsä terveellisesti. Luulo ei ole kyllä tiedon väärti.
Jäin pohtimaan sitä, että kuinka paljon varsinaisesta yhteisestä elämästä jäi elämättä kun piti miettiä sääntöjärjestelmää? Ei ihme, että sarjan Lia oireilee siksi kun häntä eivät vanhemmat oikein vanhemmuutta suorittaessaan halua nähdä pienenä ihmisenä perheessään. Jotenkin sen pohtiminen, että lapsille tapahtuu kauheita jos tehdään X tai Y menee sen yli, että tutustuisi lapseensa ihmisenä.
Katsoin vain pari ekaa jaksoa, ei vakuuttanut. Sarjan idea vaikutti mielenkiintoiselta, mutta kyseessähän oli espanjalainen, ei ruotsalainen sarja.