Mikä oli se hetki tai ajatus, kun tiesit että ero on oikea päätös.

Miksi haluat erota?

Se hetki kun viimein myönsin itselleni, ettei polku tää vie mihinkään. 

Se hetki kun viimein ymmärsin omien tarpeideni ja tunteitteni olleen täysin tukahdutettuja niin pitkään, että se vaikutti henkiseen ja fyysiseen terveyteeni.

Se hetki kun pato viimein murtui ja tunteet saivat virrata vapaasti.

Kaukosuhde oli pakko laittaa poikki kun 1v3kk jälkeen kumpikaan ei ollut valmis muuttamaan toiseen maahan.

Luojan kiitos en ollut ihastunut/rakastunut vielä.

Sinä perjantaina, kun mies soitti  kertoen, että menee äitinsä luo suoraa töistä (120 km) ja jää sinne yöksi - ja minun sisälleni ne sanat valuivat kurkkua alas kuin joku lämmin hunaja tai ihana punaviini, ja tajusin voivani paremmin ilman häntä. 

Samana iltana 12-vuotias esikoisemme sanoi: Kiva kun täällä on niin ystävällistä tänään. . . 

Olin pari vuotta jo miettinyt eroa ja yhden baari-illan aikana tyttöystävä vaan teki niin ärsyttävän teon, että se katkaisi kamelin selän. Päässä vaan napsahti ja oli helppo sanoa baari-illan jälkeen, että haluan eron.

Juuri tuo välitilassa lilluminen alkoi kuluttamaan pahasti. Ymmärsin odottavani jotain tapahtuvaksi, mitä ei koskaan tule. Koska ex ei suostunut pariterapiaan ei minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä liitosta. Mihinkään muuhun en pystynyt enää vaikuttamaan. 

Epämääräistä pahaa olo oli jatkunut jo jonkin aikaa ja sitten, eräs tuttavani sanoi että mikset eroa. Avasi silmät.

Vierailija kirjoitti:

Kaukosuhde oli pakko laittaa poikki kun 1v3kk jälkeen kumpikaan ei ollut valmis muuttamaan toiseen maahan.

Luojan kiitos en ollut ihastunut/rakastunut vielä.

Miksi ihmeessä olit edes suhteessa yli vuoden jos et ollut edes ihastunut??

Odottelen vielä sitä hetkeä.

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo välitilassa lilluminen alkoi kuluttamaan pahasti. Ymmärsin odottavani jotain tapahtuvaksi, mitä ei koskaan tule. Koska ex ei suostunut pariterapiaan ei minulle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä liitosta. Mihinkään muuhun en pystynyt enää vaikuttamaan. 

Sama! Se epävarmuudessa eläminen, erotakko vai eikö oli todella kuluttavaa. Ja exä ei myöskään halunnut puhua tai mennä terapiaan vaikka minä halusin pelasta suhteen vielä. 

T:Kamelin selkä-kirjoittaja:)

Itsellä ollut myös erittäin ratkaisevaa tuo, että kotiin oli niin paljon helpompi mennä, kun tiesi ettei toinen ole siellä. 

Huomasin myös, että haluan tehdä ihan tylsiäkin juttuja niin, ettei hän ole paikalla. Puhutaan siis vaikka ihan siivoamisesta. En jaksa kommentointia tai kyselyä, samalla on hupaisaa testata huomaako hän, että poissaollessaan on siivottu. Useimmiten ei huomaa. 

Jossain vaiheessa huomasin myös, että mulla rupesi ärsyttämään ihan joka kerta, kun hän avasi suunsa. Ihan sama mitä sieltä tuli, niin ei kiinnostanut. 

Nyt lopullinen eropäätös on tehty eikä yhtään ole mielessä katumusta tai epäröintiä päätöksestä. 

Suihkussa minulle kirkastui... Vesi valui ihollani, ja tunsin kuinka puhdistuin ja keveys ja lämpö "humahtivat" vieden hetkeksi jonnekin aurinkoiseen paikkaan. 

Olin saanut valheita, manipulointia ja kiusantekoa riittävästi. Viimeinen niitti oli kun exä nosti 6kk vauvan sylistäni seinää vasten ja ensin lirkutteli kunnes äkisti alkoi jakaa luunappeja pienen poskiin ja vauva alkoi itkeä. 

Sossuille tämä puhui tietysti omiaan, ja minä, tärisevä haavanlehti sisältä, menin lapsen kanssa turvakotiin. 

Turvakodista oli se ilo, että exä soitteli turvakodin työntekijöille ja vakuutteli että vika on minun päässäni.

Myöskin turvakoti oli kylmä, vetoinen ja kostea. Tupakkapaikka oli ikkunan alla. 

Lapsi sai keuhkokuumeen, ja koska mies lähti työmatkalle, palasin asuntoon johon oli vaihdettu lukot.

Sossut syyllistivät tästäkin.

Ensitöikseni hankin minulle ja lapselle asunnon.

Kun mies tuli takaisin, asuimme jo muualla.

Hän tunki elämäämme vielä, ja ne muutamat kerrat kun mies otti lasta hoitoonsa, se oli yhtä tuskaa.

Viimeinen viikonloppu kun hain pojan isältään, hän juoksi sokissa entisessä asunnossa ja huusi itkunsekaisella äänellä "rattattaat"!

Hän kiipesi rattaisiin tutti suussa väristen, ja sanoin että nyt pitää laittaa puku päälle kun on pakkasta.

Pukua laittaessa paita nousi ylös ja paljasti selässä pitkiä punaisia viiruja...

Poika itki ja huusi vain että pois,pois. 

Silitin lasta ja sanoin itselleni että pois mennään.

Vuosia pelkäsin lapsikaappausta, jonka isänsä uhkasi toteuttaa. Sossut ja psykologit totesivat että heille on ok jos lapsi viedään, ja heidän mielestä minä olin se vakavasti mielisairas.

Poika on nyt aikuinen, ja luultavasti minäkin 😂 

Kaikesta voi selvitä, vaikka jälkiä jääkin.

Näin pahaa tilannetta tuskin on kaikilla eroa suunnittelevilla, toisilla varmaan vielä pahempi.

Jos ikinä sekaannun johonkuhun, ja yhtään alkaa tuntua pahalta, niin luotan vaistooni/intuitioon, ja häivyn kuin kuppa Töölöstä. 

Mieluummin keskityn toipumiseen, siihen että minulla on hyvä olla. 

Ja te mielenterveys- ja sosiaalialan "ammattilaiset"... 

Kiitos ja hyvästi.