Elämäni on surullista

Tutustu Eckhart Tollen kirjoihin ja videoihin youtubesta

Itse taas en ole masentunut mutta muuten elämäni on niin hirveää että haluaisin päättää sen. Tsemppiä sulle

Sama juttu. Olin töissä vuosikausia ja olin pidetty ja ahkera mutta otin yhtenä päivänä loparit koska elämäni oli tyhjä paperi silti. Ei minulla ollut sosiaalista elämää työn ulkopuolella ja olen sinkku. En ole onnellinen vaan onneton typerys joka esitti että kaikki on hyvin vaikka ei ollut. En saa parisuhdetta koskaan  ja tuhlasin jo säästötkin kalliiseen lomaan ihan vaan huvikseni. Nyt oon työtön ja onnellisempi ainakin kun töissä.

Ehkä se on väärä työ, ympäristö tai liian pitkä aika, että on kuin koko ajan siellä. Ja siksi ei tule onnellisuutta. Ehkä voisi muuttaa elämää siihen suuntaan, että voisi paremmin. Ja voisi vielä tulla parempi olotila. Positiivinen taajuus on kivempi, kuin negatiivinen. Palstalla oli tänään mm. pelottavan aggessiivista ja negaavaa porukkaa, onkohan ne samat työpaikoilla osaksi.

Höpöhöpö. Suomalaiset on maailman onnellisin kansa.

Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.

Joh.12:25

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö. Suomalaiset on maailman onnellisin kansa.

Tämä on asia mitä en ole koskaan ymmärtänyt. Onhan täällä ulkoiset puitteet tietysti hyvät. On ilmainen koulutus, ilmainen terveydenhuolto, on tasa-arvo, on demokratia, on korkea keskimääräinen elinikä, on ylipäätään hyvinvointiyhteiskunta.

 

Mutta ovatko ihmiset täällä onnellisia henkisesti? Kyllä maailma on totaalisen onneton paikka jos melankoliaan hyvinkin taipuvaiset suomalaiset ovat maailman onnellisimpia. 

Onko terveyttäsictutkittu? Sekä fyysistä puolta että mielenterveyttä kannattaisi tutkia. Onko sinulla unelmia, toiveita, tavoitteita, harrastuksia? Millaista olisi sinulle hyvä elämä kolmen vuoden kuluttua? 

Väsymys voisi johtua esimerkiksi raudanpuutteesta. Harrastatko liikuntaa? Syötkö terveellisesti? Nukutko riittävästi? 

Musta tuntuu että jokaisella ihmisellä kuka elää tässä väärinpäin kääntyneessä yhteiskunnassa kokee tätä samaa oloa sisäisesti kokoajan. Se johtuu nimenomaan siitä että ihminen elää jonkun toisen keinotekoisessa todellisuudessa, ei itselleen vaan jollekkin toiselle. 

Me eletään modernissa orjuudessa ja suurinosa ei edes tiedosta koko asiaa. Ihmiset kokee pahoinvointia eikä oo onnellisia, mutta silti ne puolustaa tätä koneisto minkä keskellä ne elää. Se kertoo vaan sen kuinka tehokkaasti se aivopesu on tehty. Se on manipuloitu niin syvälle ihmiseen että ihminen on alkanu jopa puolustaa sitä koneistoa mikä tekee hänet onnettomaksi. 

Ihminen siis puolustaa omaa isäntäänsä, mikä on tässä tapauksessa paholainen. 

Jotkut ihmiset jopa nauttii tästä systeemistä. Niiden mielestä on kiva leikkiä "kuka on paras orja" leikkiä. Mikä on sekin huolestuttavaa. 

Osa on kuitenkin jo herännyt, mikä on hyvä. 

Onko sulla lääkitys? 

 

Mä olin kroonisesti ahdistunut 30 vuotta. Se on ikään kuin aivojeni normaalitila. Kolmekymppisenä aloitin mielialalääkkeen ja elämä mullistui täysin. Ensimmäistä kertaa koin mitä on se kun saa vain olla ja elää normaalisti ilman ahdistusta. 

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö. Suomalaiset on maailman onnellisin kansa.

Jotenkin ärsyttää, kun kuuleekin tämän hokeman. Mitä se pitää sisällään. Onko muuta kuin onttoutta, pakonomaista uskottelua onnellisuudesta. - sivusta

Voin hyvin samaistua. Olen melkein 40 vuotias ja hyvää vauhtia työkyvyttömyyseläkettä kohti. En kykene edes 20h viikossa tekemään töitä, heti töissä tulee niin kova ahdistus että en enää jaksa taistella sen kanssa nykyisin. Ahdistuneisuus seuraa minua muuallekkin, töissä se on pahinta.

Haluaisin myös olla onnellinen, saan sitä tunteesta varmaan välähdyksiä ajoittain, sitten ne taas tukahtuvat tähän elämään. En tiedä miksi olen tällainen. Varmaan krooninen stressi tai jokin trauma aiheuttaa tätä. Olen myös usein aivan poikki. Yritän pitää toivoa yllä, että asiat edes hieman parantuisivat.

Auttaisikohan suhteellisuudentajun lisääminen? Verrattuna minun elämääni aloittajan elämä on suorastaan loisteliasta. Minä olen mielenterveysongelmien takia kuntoutustuella, olen ollut jo yli 10 vuotta. Sairastan skitsoaffektiivista häiriötä. Olen ollut psykoosin takia sairaalahoidossa muutamia kertoja. Psykoosit olivat kuin helvetti maan päällä. Joudun syömään jo kahta eri neuroleptiä kun yksi ei riittänyt pitämään psykoosia poissa. Mistään työelämästä on turha varmaan haaveilla nykyisen stressinsietokyvyn ja toimintakyvyn kanssa. Elämässä ei ole kovin paljon ilonaiheita. Yritän saada ilon tunteita pienistä asioista. Yritän kuntouttaa itseäni vaikka vaikeata se on. Onneksi on muutama kaveri sentään, hekin mielenterveysongelmaisia. 

Miksi et hyppää pois tuosta hullunmyllydtä ja ala tekemään sitä mitä rakastat? Näin itse tein. 

Ei. Ei oo ollut helppoa ja kivaa kokoajan, mitta en ikimaailmassa palaisi vanhaan. 

Ja se omajutyu löytyy yleensä sitten, kun annat itsellesi siihen mahdollisuuden ja saat aikaa joka jää työltä . Siinä alkaa tulee mieleen kaikenlaista kivaa. Herää henkiin :)

Höpöhöpö. Suomalaiset on maailman onnellisin kansa.

Tuota on nyt tuputettu niin monta vuotta, että olisikohan kuitenkin kyse siitä, että suomalaiset ovat maailman yksinkertaisin kansa. Siksi tuokin fraasi on uponnut.

Systeemi tappaa ihmisen. 

Ala elää. Ei ole pakko olla osa hirmukoneistoa. Onneksi olkoon, oot jo alkanut tajuaa tämän. 

Oli samanlainen tilanne aikoinaan. Nykyisin uskon Jeesukseen ja sydämen tyhjyys ja masennus on pysynyt poissa. 

Voin samaistua moneen kohtaan. Kiinnitin huomiota ensimmäiseen kappaleesi ja siihen että olet stressaantunut töistä.

Minulle tuli tunne että olet maalannut itsesi nurkkaan. Yrität elää siten kun ajattelet että sinun pitäisi elää. Pitää kiinni siitä mitä pelkäät menettäväsi.

Minusta tuntuu että kaipaat henkistä vapautta. Vapautta peloista ennen kaikkea. Siitä että työt ei suju. Siitä että menetät ystävät. Siitä että elämä lipuu ohi. Terveydestäsi.

Mitä jos kyseenalaistaisit elämäsi, koska se ei tee sinua onnelliseksi. Mitä tekisit, jos et pelkäisi mitään? Se että olet ajatellut elämäsi päättämistäkin voi saada ajattelemaan, että sen sijaan voisit luopua siitä sellaisena kuin se on nyt ja luoda sen uudestaan sellaisena kuin siitä nauttisit. Ei se ole niin vakavaa, elämä siis. Tai se on juuri niin vakavaa kuin koet sen olevan. Jos sitä ei ota liian vakavasti sitä voi elää rennommin ja rohkeammin. Muista että masennus valehtelee sinulle. Asiat ovat oikeasti paremmin.