Jos lapsesi kovasti haluaisi, niin laittaisitko jo joulukuusen sisälle?
Kommentit (18)
Joulussa on parasta juuri sen odotus ja lapsen on hyvä oppia muutenkin sitä, ettei aina saa mitä haluaa. Joulukuusi on kuitenkin aika turvallinen tapa harjoitella sitä.
eikä meillä vietetä pääsiäistä, vappua, juhannusta, lapsen syntymäpäiviä tai muuta silloin kun hän haluaa. Meillä kuusi sisälle aaton aattona, ja koristellaan aattoaamuna. Meillä vanhemmat päättävät isot asiat ja lapset voivat osallistua pienempien asioiden päättämiseen.
Meiläpäin kuusta pidetään noin kuukauden verran, ihan hyvin säilyy. Saa jouluiloa koko rahan edestä. : )
kuuset säilyvät ehkä juuri viikon.. sellainen siis odottamassa ulkona.
ei kai niitä myydä edes vielä.
Lastenhuoneeseen tulee pikkuruinen muovikuusi, mutta ei olla sitäkään vielä laitettu.
jo syyskuussa. Lapsi ei jaksanut odottaa kuusta ja lahjoja ja suklaata, joten laitettiin kaikki lapselle syyskuussa, ettei tule traumoja. Nyt vietetään jo pääsiäistä.
lapsilla on oma muovikuusi lastenhuoneessa, joka laitetaan jo piakkoin, kunhan saan huoneen ensin siivottua. Olohuoneen aito kuusi tulee sitten päivää paria ennen jouluaattoa.
ei kiinnosta niitä havuja siivota viikkotolkulla. Kuusi aikaisintaan 22.12. sisään.
Vanhimmat lapsemme (6, 4, 3) olisivat halunneet kuusen sisälle jo saman tien, kun se haettiin muutama päivä sitten metsästä. En kuitenkaan tähän sekamelskaan halua vielä kuusta, vaan haluan, että siivotaan ensin talo viihtyisäksi. Lisäksi en halua, että kuusi alkaisi varsinaisena jouluna jo varistaa. Vaikka kylläpä meillä viime vuonnakin oli joulukuusi sisällä ainakin kuukauden, eikä se varistanut.
viikossa kuusi varistaa jo niin paljon että sotku on päivittäinen ja suuritöinen
Pieni, 60cm, muovikuusi :) Sen isompaa meille ei tulekaan. Tuo riittää hyvin.
Kuusi tuodaan sisälle ja koristellaan 22. päivä.
Mahtaisi karista ennen joulua.
Kuusi haetaan porukalla omasta metsästä viikko-pari (ilmoista riippuen) ennen joulua pihalle odottamaan ja tuodaan sisälle & koristellaan aattona. Näin lapsilla on puuhaa aattona eikä joulua rueta liian aikaisin viettämäään.
Kun elin lapseni kanssa kaksin, niin koristelimme sen viikoa ennen aattoa ( :
Rakastan joulua.
On ollu itseasiassa jo ekasta adventista asti. Muovikuusi, niin ei varisekaan. Ainakaan paljon. :) Ja ihan itse halusin! Mä rakastan sitä joulutunnelmaa ja kun tunnelman voi luoda jo joulukuun alussa, niin siitä voi nauttiakin pidempään. Joululaulut oon aloittanu jo marraskuun puolivälissä. Joskus jo lokakuussakin! :D :D :D Ei se joulu siitä kulu, vaikka jo ennemmin fiilisteleekin. Ainakaan minun jouluni ei kulu.
Laitamme aina muovikuusen leikkihuoneeseen itsenäisyyspäivänä. Lapset koristelevat.
Joulukuusi laitetaan vasta aattoaamuna.