Diili -kilpailijoiden mielestä 5000 euron alkupalkka itselle sopivaksi räätälöitävästä työstä on surkea...
Iltalehdessä nyt kilpaa haukkuvat, että naurettavan pieni palkka ja kohtuuttoman pitkä haastattelu (=ohjelman teko). Eivät edes näytä ymmärtäneen, että kyseessä on viihdeohjema ( vaikka se on pyörinyt jo vuosikausia samalla formaatilla..).
Nykynuoret. Ihme valittajia.
En palkkaisi heistä ketään.
Kommentit (61)
Juu oppisivat ensin pitämään huolta itsestään. Pesemään vaattensa ja itsensä sekä asumispaikkansa.
Viisitonnia on pikkuinen palkka Helsingissä. Näillä asumiskuluilla täällä on hankala elää. Asiantuntijana tienaan tonnin vähemmän, enkä koe palkkaani hyväksi.
Viisi tonnia on hyvä palkka, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Jos oikein ymmärsin tuon jutun niin siinä etupäässä kilpailusta pudonneet marmattavat etteivät oikeastaan olisi edes halunneet voittaa
Tulee mieleen kettu ja pihlajanmarjat.
Kyllähän tuo on todella pieni palkka johtajalle. Minä olen päällikkö -tittelillä pk-seudun ulkopuolella ja palkkani on 4200. Johtajaksi en alkaisi viidellä tonnilla enkä varsinkaan Helsingissä.
Miksi helsinkiläiset ovat keksineet, että Helsinki on se ainoa oikea paikka asua ja elää? 5 tonnin palkalla elää jossain Lahdessa todella hyvää elämää, Helsingissä on köyhä ja käy ruokajonossa.
Huhhuh, kyllä olisi pikku reality check paikallaan näille kisaajille. Viiden tonnin palkkaa haukutaan surkeaksi. Voi herranjumala mihin on menty, koittakaa nyt onkia ne päänne pois p*rs*reijistänne ja sama koskee kaikki nuoria jotka odottavat saavansa kaiken heti! Tiedän monta monta monta ihmistä, oikeastaan kaikki jotka tunnen, jotka kiljuisivat itsensä onnesta tajuttomiksi jos saisivat viiden tonnin palkan. Että niin.
Oikeastaan noiden tulisi maksaa saamastaan näkyvyydestä.
Ohjelma pelleilyä ja pelkkää viihdettä . Tosi ammattilaiset on muualla.
No onhan se viisitonnia iso palkka jos kyvyt tai viitseliäisyys riittää suorittavan tason duuniin. Mutta jos on oikeasti kyvykäs ja ahkera ja johtajan tittelilllä, niin eipä viisitonnia kovin kummoinen tili ole pk-seudulla. Toki voisi ajatella, että alkupalkaksi tai pohjaksi ihan ok ja päälle sitten bonuksia suorituksen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ohjelma pelleilyä ja pelkkää viihdettä . Tosi ammattilaiset on muualla.
Mitä, onko näin?
Vierailija kirjoitti:
Miksi helsinkiläiset ovat keksineet, että Helsinki on se ainoa oikea paikka asua ja elää? 5 tonnin palkalla elää jossain Lahdessa todella hyvää elämää, Helsingissä on köyhä ja käy ruokajonossa.
Meillä ei puolison kanssa ole yhteenlaskettu bruttopalkka aivan 5 000€, ehkä jotain 4 900-4 950€, mutta aivan hyvin pärjätään Helsingissä. Menot kannattaa sopeuttaa tulojen mukaan.
Pelkkiä mammonanpalvojia. Kaikki valmiina nenän eteen pitäisi saada ja itse korkeintaan postaillaan selfieitä someen.
Vastavalmistuneena juristina tienaan suoraan koulun penkiltä tuon, joten on kyllä surkea palkka.
Eihän Jaajo edes oleta, että kukaan kisaajista oikeasti haluaa pestiin, siksi palkkakin alakanttiin.
Oman naaman esittely on tuossa ohjelmassa tärkeintä ja oikeaksi työksi tulee podcast ja Helsingin seurapiirielämä.
Voittajan ja Jaajon "riitauduttua" hommataan oikea johtaja kuudella tonnilla jostain pienemmästä firmasta.
Vierailija kirjoitti:
Lol, teinit on niin tyhmiä
teinit?
Jokainen kyllä tajuaa että jo ohjelmaan osallistumisesta pitäisi saada paljon enemmän rahaa kuin nyt saa kun nelonen on tapansa mukaan pihi. Noiden maksamat voittosummathan on ohjelmasta toiseen täysin naurettavat kun verotietojen mukaan ohjelman juontajatkin saa paljon enemmän.
Muuten nuo on sinänsä oikeassa. Vaikea hakea kun ei tiedä mihin hakee, palkka on tosiaan alle käyvän tason tuolla tasolla ja pomoksikin näyttää tulevan ex radiojuontaja joka ei tajua yrityksistä tai johtamisesta juuri mitään mutta osaa laukoa tyhmiä juttuja aamusta toiseen radiossa. Mutta näähän tekeekin viihdeohjelmaa ja tuo "palkinto" on vaan näennäinen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi helsinkiläiset ovat keksineet, että Helsinki on se ainoa oikea paikka asua ja elää? 5 tonnin palkalla elää jossain Lahdessa todella hyvää elämää, Helsingissä on köyhä ja käy ruokajonossa.
Ajappa viikkokin lahdesta helsinkiin duuniin joka päivä niin alat kyllä ymmärtää miksei ihmiset asu lahdessa ja tee duunia helsingissä. Suurin osa ihmisistä ei halua käyttää työmatkoihinsa yli 2 tuntia joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh, kyllä olisi pikku reality check paikallaan näille kisaajille. Viiden tonnin palkkaa haukutaan surkeaksi. Voi herranjumala mihin on menty, koittakaa nyt onkia ne päänne pois p*rs*reijistänne ja sama koskee kaikki nuoria jotka odottavat saavansa kaiken heti! Tiedän monta monta monta ihmistä, oikeastaan kaikki jotka tunnen, jotka kiljuisivat itsensä onnesta tajuttomiksi jos saisivat viiden tonnin palkan. Että niin.
Vasurit itse katsoi käyväksi palkaksi avustajilleen (!!) ilman osaamisvaatimusta tai todellista vastuutakaan noin 8000 mediaanipalkan. Ja nyt ne valittaa ettei johtajalle johtajanvastuulla voi maksaa kuin 5000 ja enempää ei tipu ja valittaminen on turhaa. Kunnon kaksoisstandardit.
Vierailija kirjoitti:
Pelkkiä mammonanpalvojia. Kaikki valmiina nenän eteen pitäisi saada ja itse korkeintaan postaillaan selfieitä someen.
Tämä. Elämän realiteetit on kadonneet. Eletään some elämää ja se ei ole todellisuutta.
Miksi nämä ovat muuten reality-ohjelmia? Nehän on täysin käsikirjoitettuja.
Kuzetusta.
"Hetimullekaikkitännenyt!" En palkkaisi minäkään.