Miksi en ole koskaan saanut aikaa alueeni hammashoitolaan, vaikka täällä sellainen on?
Olen nyt useamman vuoden asunut tällä alueella ja hammaslääkäriin on tarvinnut päästä kahdesti. Toisella kerralla olin hoitojonossa ja odotin aikaa yli vuoden. Annetut ajat on aina olleet aivan toiselle puolelle kaupunkia, mikä sinällään on ollut hyvä asia, että ylipäätään on päässyt hammaslääkäriin, mutta näin autottomana kulkeminen sinne on ollut aina haastavaa. On ollut myös hieman noloa ja epämiellyttävää puolet kasvoista puutuneena ja tupot suussa liikkua julkisilla kulkuvälineillä.
Huomasin eilen lenkillä ollessani, että täällähän on kuin onkin kunnallinen hammashoitola alle 5 minuutin kävelymatkan päässä kotoani. Googlasin paikan ja siellä on ilmeisesti kaikki palvelut, eli suuhygienisti, hammaslääkäri ja jopa röntgen. Miksi en ole koskaan saanut aikaa sinne?