Onko se yleinen kokemus, että jos ei ole ystäviä eikä kumppania,jonka kanssa mennä paikkoihin, ei oikeasti elä?
Monet puhuvat noin yksinäisyyttä koskevissa nettikeskusteluissa. Eli jos käy yksin piknikillä tai elokuvissa tai ravintolassa syömässä, se ei ole mielekästä eikä sellainen aktiviteetti saa tuntemaan että elää oikeasti.
Onko sellaiselle yksinäiselle jopa helpompaa olla aina kotona? Suomessa on paljon yksinäisiä.
Kommentit (38)
Useimpia aktiviteetteja harrastetaan juuri sosiaalisena tapahtumana. Eli mennään leffaan, konserttiin, retkelle, reissuun jne nimenomaan jonkun kanssa. Se itse tekeminen ei itse asiassa ole olennaisinta, vaan se, että siellä ollaan yhdessä ystävän/ystävien/kumppanin kanssa. Tätä eivät tajua ne, jotka latelevat mantraa 'yksin voi tehdä samoja juttuja'. Juu, niin voi, mutta siitä puuttui se tärkein aspekti: yhteys toiseen ihmiseen.
Riippuu ihmisen luonteesta. Ekstrovertit kärsivät yksinäisyydestä, introvertit eivät niinkään. Kumpiakohan mahtaa olla enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Useimpia aktiviteetteja harrastetaan juuri sosiaalisena tapahtumana. Eli mennään leffaan, konserttiin, retkelle, reissuun jne nimenomaan jonkun kanssa. Se itse tekeminen ei itse asiassa ole olennaisinta, vaan se, että siellä ollaan yhdessä ystävän/ystävien/kumppanin kanssa. Tätä eivät tajua ne, jotka latelevat mantraa 'yksin voi tehdä samoja juttuja'. Juu, niin voi, mutta siitä puuttui se tärkein aspekti: yhteys toiseen ihmiseen.
Nimenomaan. Sen lyhyen aikaa kun mulla joskus oli parisuhde, ja mitä näitä tuttavia joskus näkee, niin on ihan huippua saada se yhteys. Että voi jakaa asioita, keskustella niistä, saada kuulla mitä toinen ajattelee ja näkee ja tuntee. Yksinäisyys tuntuu ihan hirveältä kun on vaan koko ajan omien ajatustensa kanssa eikä saa peiliä niille eikä mitään uutta ja yllättävää. Ja siis jäähän toisten ihmisten puuttumisen kautta elämästä paljon konkreettisia tapahtumia ja mahdollisuuksia pois millä muut täyttävät elämänsä.
Kyllä extroverttikin tajuaa että jos ole ystäviä ja kumppaneita löytänyt kenen kanssa tykkäisi sitä aikaa viettää niin riippuu siitä onko varaa laskea vaatimuksia näiltä vai onko se oma puuha miellyttävämpää.
En ehkä ole oikea ihminen sanomaan kun minulla on kuitenkin ystäviä ja tykkään olla yksin paljon. Näen ystäviäni noin kerran kuussa, mutta muuten teen kaiken yksin. Matkustelen, käyn tapahtumissa, ulkoilen, harrastan ja käyn ravintoloissakin joskus yksin. En todellakaan jää kotiin tai jätä mitään tekemättä vain siksi että kukaan ei ole mukana.
En usko että on yleinen kokemus.
Ei kaikki menee paikkoihin hirveästi vaikka olisi niitä kumppaneita tai ystäviä. Esim. ostoksille menen mieluiten yksin niin ei ole hännystelijöitä. Itse on juuri niin kauan missä haluaa.
Ruokaostoksillakin mieluiten yksin niin ei joku hoputa kun olen valitsemassa tuotteita. Rasittavaa.
Yleensä kun menee yksinään tapahtumiin niin kyllä sieltä kavereita löytyy tuntemattomista, saman henkisiä.
Riippuu täysin siitä, miten se ihminen sen yksinolon kokee.
Vierailija kirjoitti:
Useimpia aktiviteetteja harrastetaan juuri sosiaalisena tapahtumana. Eli mennään leffaan, konserttiin, retkelle, reissuun jne nimenomaan jonkun kanssa. Se itse tekeminen ei itse asiassa ole olennaisinta, vaan se, että siellä ollaan yhdessä ystävän/ystävien/kumppanin kanssa. Tätä eivät tajua ne, jotka latelevat mantraa 'yksin voi tehdä samoja juttuja'. Juu, niin voi, mutta siitä puuttui se tärkein aspekti: yhteys toiseen ihmiseen.
Olen ihan eri mieltä. Menen taidenäyttelyyn, museoon, konserttiin, teatteriin jne. nimenomaan sen itse elämyksen vuoksi, en kokeakseni yhteyttä seuralaiseeni. "Väärä", kyseisestä aiheesta kiinnostumaton seuralainen itseasiassa jopa latistaa tunnelmaa ja pahimmillaan pilaa koko elämyksen. Vaikka minulla olisi ystäviä ja kavereita keitä pyytää mukaan, en useinkaan pyydä, koska he eivät ole niin kiinnostuneita samoista asioista kuin minä. Elämys on eheämpi kun saan antautua sille kokonaan, eikä kaveri vieressä haukottele tai räplää kännykkää.
Kun haluan tuntea yhteyttä ystäviini, soitan tai tapaan heitä ja keskustelen heidän kanssaan.
T. Introvertti
Vierailija kirjoitti:
Useimpia aktiviteetteja harrastetaan juuri sosiaalisena tapahtumana. Eli mennään leffaan, konserttiin, retkelle, reissuun jne nimenomaan jonkun kanssa. Se itse tekeminen ei itse asiassa ole olennaisinta, vaan se, että siellä ollaan yhdessä ystävän/ystävien/kumppanin kanssa. Tätä eivät tajua ne, jotka latelevat mantraa 'yksin voi tehdä samoja juttuja'. Juu, niin voi, mutta siitä puuttui se tärkein aspekti: yhteys toiseen ihmiseen.
Kyllä juu tuollaiset tapahtumat on kiva tehdä seurassa
Leffan jotenkin ymmärrän jos joku menee yksin. Siinä ei hirveästi seurustella aina.
Käyn paljon yksin, kun ei ole kavereita. Joskus käyn lasteni tai miesystävän kanssa tapahtumissa ja on ihan eri asia silloin jakaa kokemus. Yksin on ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun menee yksinään tapahtumiin niin kyllä sieltä kavereita löytyy tuntemattomista, saman henkisiä.
No en minä ainakaan löydä. Ikinä en ole saanut seuraa tuntemattomista jos oon menny jonnekkin tapahtumaan yksin. Kaikki vaan kattoo ohi :(
Täällä kertoo taas ihmiset, joilla on vaihtoehto. Et varmaan köyhälle kerro, että sen kun ostaa jotain tai käyttää rahaa? Tai fyysisesti sairaalle, että sen kun tekee fyysisesti rasittavan homman? Sitä toista vaihtoehtoa kun ei ole. Ihmissuhteettomalla kun sitä vaihtoehtoa, tehdä joko ilman ystäviä tai ystävien kanssa, ei ole. Sillä on ihana kun joku introvertti tulee kertomaan kuinka on niin mahtavaa tehdä asioita yksin. Onko se sitten yhtä kivaa ja mahtavaa kun sulla ei ole introverttinä edes mahdollisuutta kutsua kaveria mukaan tai soittaa kaverille? Ei ole yhteyttä toiseen ihmiseen. Yllättäen monesta introvertistä kuoriutuu ambivertti kun vaihtoehdot ja mahdollisuudet poistuvat.
Olen introvertti ja ystäviäni ovat pari samankaltaista ja pari ekstroverttiä. Näemme kaikkien kanssa silloin tällöin, koska viihdyn yksin. Ekstroverteillä on muutakin pöhinää ja ihmisiä, mutta jakavat elämäänsä viesteillä. Se riittää minulle, ja he ymmärtävät minua. Olen onnekas, että minulle on osunut pitkiä, syviä ystävyyssuhteita, jotka säilyvät vaikka olen tällainen erakko.
Yleinen kokemus on, että kun käy paskalla aamulla, niin siitä se päivä alkaa
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun menee yksinään tapahtumiin niin kyllä sieltä kavereita löytyy tuntemattomista, saman henkisiä.
Tämä juuri olisi kaameaa.
Sinkkuaikoina kävin usein yksin syömässä ja matkustinkin, mutta kyllä siinä kaikessa vähän surullinen pohjavire oli. Olin jo pitkästi yli kolmekymppinen ja siinä vaiheessa kavereilla alkoi olla jo perheet, joten mitään spontaaneja tapaamisia ei ollut. Nykyisin olen paljon onnellisempi, kun on parisuhde ja viihdyn paremmin kotonakin, ei tule käytyä juurikaan esimerkiksi ulkona syömässä, kun on kiva kokkailla yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun menee yksinään tapahtumiin niin kyllä sieltä kavereita löytyy tuntemattomista, saman henkisiä.
No en minä ainakaan löydä. Ikinä en ole saanut seuraa tuntemattomista jos oon menny jonnekkin tapahtumaan yksin. Kaikki vaan kattoo ohi :(
Kokeile itse tehdä aloitus, kysy vaikka vieressä tapahtumassa olevalta, että eikös ollut hieno esitys tai muuta diipa daaapaa, kaikki ovat olleet ilahtuneita, jos joku haluaa vaikka hetken keskustella kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä kun menee yksinään tapahtumiin niin kyllä sieltä kavereita löytyy tuntemattomista, saman henkisiä.
Ei ole sellaisia tapahtumia.
Kyllähän silloin tuntuu, että jotain olennaista puuttuu. Itse ratkaisin pulman muuttamalla erakoksi metsään. Näin ei tarvi nähdä muita ihmisiä ja voi elää omasss kuplassaan ilman ihmisseuraa.