Onko itsekästä haaveilla kokevansa vielä ihastumista, himoa ja hekumaa?

Pitkä suhde takana hyvän miehen kanssa. Toki matkalla tapahtunut kaikenlaista, mutta arki rullaa, arvot kohtaa ja elämä on tasaista. Ongelmana se, että en tunne mitään halua miestäni kohtaan. Muut miehet kyllä herättävät haluja, mutta en ole pettänyt enkä petä.

Suhteen alussa vuosia sitten olin ihastunut ja silloin kyllä halutti useastikin, mutta jo silloin mietin, että tästä voi tulla ongelma, kun mies ei ulkonäöllisesti silloinkaan miellyttänyt niin paljoa. Nyt miehelle kiloja tullut entistä enemmän ja iso vatsa ei edelleenkään kiihota yhtään. Seksi ei ole ollut missään vaiheessa mitään tähtisadetta. Mies kyllä haluaa minua ja kiukuttelee, jos en halua. Ollaan keskusteltu ja yritetty vaikka ja miten parantaa tilannetta, mutta aina lopulta päädytään samaan, että en vaan halua ja ymmärrettävästi se harmittaa miestä.

Olen ajatellut, että tällaista se pitkissä suhteissa on, ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Koen että ollaan kämppiksiä ja arvostan, sekä rakastan miestä kyllä - kuten veljeä. Tietyllä tavalla olen tyytynyt tilanteeseen, koska en halua rikkoa lapsilta kotia ja suoraan sanottuna ei todella ole mitään takuita siitä, että eroamalla asiat muuttuisivat yhtään paremmiksi, tai että tapaisin enää ikinä ketään. Mieskään ei halua erota, mutta ei tilanne hänellekään paras mahdollinen ole.

Mikä lie keski-iän kriisi mahdollisesti koittanut, mutta nyt on kova kaipuu iskenyt siihen, että saisi vielä tuntea himoa jotain kohtaan ja edetä tilanteen kanssa, ehkä jopa ihastua. 

Olen alkanut haaveilla erosta, mutta en sitä kuitenkaan halua lasten takia. Ristiriitaiset fiilikset. Onko itsekästä haaveilla läheisyydestä jonkun toisen kanssa?

Onko teitä muitakin, jotka olette pitkässä suhteessa ilman intohimoa ja tiedätte, että sitä ei enää ole mahdollista oman miehen kanssa saada takaisin? Yritetty on vuosien varrella, mutta ei niin ei. Miten pärjäätte? Haaveiletteko muusta? Mitä tässä nyt olisi järkevintä tehdä? Lopettaa turhat haaveilut ja jatkaa samaa tasaista arkea? Se varmaan olisi fiksuinta kyllä, mutta jokin iso tunne sisällä kalvaa joka menee tällä hetkellä järjen äänen yli.

Olisi kiva kuulla vertaiskokemuksia <3