Minkä ikäisenä yleisimmin erotaan?

Pienen lapsen vanhempina.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pienten-lasten-vanhemmat-paatyvat-a…

Omassa lähipiirissä n 32-42v. Itse olin 37, kun erosin. Kaikilla tuntemillani eropareilla esikoinen on ollut reilusti yli 10 v ja nuoremmat lapsetkin jo useamman vuoden ikäisiä. 

Ei se ikää katso jos on suhteessa joku asia pielessä. 

Omassa tuttavapiirissä siinä vaiheessa kun nuorin lapsi n. 1v. 

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissä n 32-42v. Itse olin 37, kun erosin. Kaikilla tuntemillani eropareilla esikoinen on ollut reilusti yli 10 v ja nuoremmat lapsetkin jo useamman vuoden ikäisiä. 

Lisään vielä, että kaikkien tuntemieni parien ero on johtunu miehen käytöksestä eli pettämistä, kylmää käytöstä ja häipymällä noin vain. 

Ei varsinaista yhtä ikää, mutta mun lähipiiristä ja elämänkokemuksella sanoisin seuraavaa:

- parikymppisenä erotaan siitä ensimmäisestä rakkaudesta johon oltiin ihan sekopäisen hulluna, mutta arki ei toiminutkaan. Tajutaan, että intohimon lisäksi tarvitaan myös kumppanuutta ja tiimityötä yhteisen hyvän eteen. 

-kolmenkympin tienoilla erotaan pitkästä suhteesta jossa todetaan, että elämän isot haaveet eivät kohtaakaan. Toinen haluaa naimisiin ja/tai lapsia, toinen taas ei. Tajutaan, että jompikumpi tulisi olemaan katkera vaikka mitenpäin asia yritettäisiin ratkaista. Kompromissia ei ole jos toinen haluaa asua lapissa omakotitalossa mahdollisimman rauhassa muulta maailmalta ja toinen Helsingissä kerrostalossa mahdollisimman ytimessä. 

- Neljänkympin tienoilla erotaan koska tajutaan että tässä on eletty ruuhkavuosia yhdessä ja kaikki ongelmat ja toisesta erkaantuminen on hautautuneet kiireen alle, kasvatettu lapsia ja unohdettu itsemme ja omat tarpeet. Tajutaan, että kyseessä ei ole parisuhde vaan Perhe Oy jossa molemmat raataa niska limassa mutta yhteyttä ei ole ollut enää vuosiin. 

-Viidenkympin tienoilla erotaan koska toisen kanssa on tullut oltua pitkään vain koska niin kuuluu olla. Lapset ovat lentäneet pesästä ja mitään yhteistä ei ole jäljellä. Kumpikin haaveilee omasta elämästä omassa rauhassa. Ja sitten yhtäkkiä se valkenee: Miksi olemme väkisin yhdessä, kun ei ole pakko?

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pienten-lasten-vanhemmat-paatyvat-a…

Toi on kyllä niin surullista kun tuosta näkee kissakin että ero liittyy rankkaan elämänvaiheeseen. Ja että luultavasti parin vuoden sisään olisi ollut jo taas ihan eri meininki, jos sinne asti olisi riittänyt kärsivällisyys. Mut sit pistetään lusikat jakoon ja kuvitellaan että elämä on auvoisampaa taaperon vuoroviikkovanhempina. 

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaista yhtä ikää, mutta mun lähipiiristä ja elämänkokemuksella sanoisin seuraavaa:

- parikymppisenä erotaan siitä ensimmäisestä rakkaudesta johon oltiin ihan sekopäisen hulluna, mutta arki ei toiminutkaan. Tajutaan, että intohimon lisäksi tarvitaan myös kumppanuutta ja tiimityötä yhteisen hyvän eteen. 

-kolmenkympin tienoilla erotaan pitkästä suhteesta jossa todetaan, että elämän isot haaveet eivät kohtaakaan. Toinen haluaa naimisiin ja/tai lapsia, toinen taas ei. Tajutaan, että jompikumpi tulisi olemaan katkera vaikka mitenpäin asia yritettäisiin ratkaista. Kompromissia ei ole jos toinen haluaa asua lapissa omakotitalossa mahdollisimman rauhassa muulta maailmalta ja toinen Helsingissä kerrostalossa mahdollisimman ytimessä. 

- Neljänkympin tienoilla erotaan koska tajutaan että tässä on eletty ruuhkavuosia yhdessä ja kaikki ongelmat ja toisesta erkaantuminen on hautautuneet kiireen alle, kasvatettu laps

Tämä on aika hyvä analyysi.

Aina kun on ikäkriisi. Mutta ei tämä välttämättä johda eroon, riippuu paljon miten kriisi ilmenee. 

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pienten-lasten-vanhemmat-paatyvat-a…

Riski on siis huipussaan 3-4v aviovuoden kohdalla.

Sillä ei ilmeisesti ole merkitystä missä kohtaa suhdetta on menty naimisiin? 1v jälkeen vai 10v jälkeen?

Muistelen, että jotain yksittäisiä piikkejä lukuun ottamatta erokynnys nousee melko tasaisesti läpi ihmisen elämän, ihan siitä käytännön syystä että mitä vanhempi on, sitä vähemmän huvittaa aloittaa kaikki alusta ja koska sinkkumarkkina muuttuu iän myötä aina vaan ankeammaksi. Parikymppiset eroaa kaiken aikaa, kolmikymppiset jonkin verran, nelikymppisetkin vielä varsinkin niistä pidemmistä liitoista, mutta viisikymppisetvei ei enää juurikaan ja 60+ ikäiset harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Aina kun on ikäkriisi. Mutta ei tämä välttämättä johda eroon, riippuu paljon miten kriisi ilmenee. 

 

Tuo nyt on sinun oma ajatus. Kukaan tuskin eroaa oman kriiisinbvuoksi. Kyllä syy on rakkauden loppuminen tai jätetyksi tuleminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun on ikäkriisi. Mutta ei tämä välttämättä johda eroon, riippuu paljon miten kriisi ilmenee. 

 

Tuo nyt on sinun oma ajatus. Kukaan tuskin eroaa oman kriiisinbvuoksi. Kyllä syy on rakkauden loppuminen tai jätetyksi tuleminen. 

Moni pettää kun tulee ikäkriisi, varsinkin 40 ja 50 vuotiaat miehet

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissä n 32-42v. Itse olin 37, kun erosin. Kaikilla tuntemillani eropareilla esikoinen on ollut reilusti yli 10 v ja nuoremmat lapsetkin jo useamman vuoden ikäisiä. 

Lisään vielä, että kaikkien tuntemieni parien ero on johtunu miehen käytöksestä eli pettämistä, kylmää käytöstä ja häipymällä noin vain. 

🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Vierailija kirjoitti:

Muistelen, että jotain yksittäisiä piikkejä lukuun ottamatta erokynnys nousee melko tasaisesti läpi ihmisen elämän, ihan siitä käytännön syystä että mitä vanhempi on, sitä vähemmän huvittaa aloittaa kaikki alusta ja koska sinkkumarkkina muuttuu iän myötä aina vaan ankeammaksi. Parikymppiset eroaa kaiken aikaa, kolmikymppiset jonkin verran, nelikymppisetkin vielä varsinkin niistä pidemmistä liitoista, mutta viisikymppisetvei ei enää juurikaan ja 60+ ikäiset harvoin.

Olen nelikymppinen ja allekirjoitan tämän. Kaksi- ja kolmikymppisenä eroon liittyi oletus uudesta alusta ja paremmasta loppuelämän suhteesta joskus tulevaisuudessa, mutta näillä kilometreillä alkaa olla joiltain osin raatorealisti. Nyt ymmärtää, että vaihtamalla ei aina parane ja että Tinderissä ei ole 40+ ikäiselle naiselle yhtään mitään. Kaikki hyvät miehet ovat tässä vaiheessa vakiintuneissa suhteissa, ja ne muutamat markkinoille vapautuvat hyvät yksilöt jahtaavat usein pari-kolmekymppisiä. Jos eroaisin niin lähtisin siitä oletuksesta, että loppuelämä saattaa mennä yksin. On sekin tietysti parempi kuin huono suhde, mutta toisaalta ihan pikkuasioista ei enää jaksa tehdä parisuhteessa draamaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistelen, että jotain yksittäisiä piikkejä lukuun ottamatta erokynnys nousee melko tasaisesti läpi ihmisen elämän, ihan siitä käytännön syystä että mitä vanhempi on, sitä vähemmän huvittaa aloittaa kaikki alusta ja koska sinkkumarkkina muuttuu iän myötä aina vaan ankeammaksi. Parikymppiset eroaa kaiken aikaa, kolmikymppiset jonkin verran, nelikymppisetkin vielä varsinkin niistä pidemmistä liitoista, mutta viisikymppisetvei ei enää juurikaan ja 60+ ikäiset harvoin.

Olen nelikymppinen ja allekirjoitan tämän. Kaksi- ja kolmikymppisenä eroon liittyi oletus uudesta alusta ja paremmasta loppuelämän suhteesta joskus tulevaisuudessa, mutta näillä kilometreillä alkaa olla joiltain osin raatorealisti. Nyt ymmärtää, että vaihtamalla ei aina parane ja että Tinderissä ei ole 40+ ikäiselle naiselle yhtään mitään. Kaikki hyvät miehet ovat tässä vaiheessa vakiintuneissa suht

Tunnen 60-vuotiaan miehen, joka on sitä mieltä, että hänellä pitäisi olla kolmekymppinen tyttöystävä, koska hän on (muka) niin hyvin säilynyt. Yksin on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina kun on ikäkriisi. Mutta ei tämä välttämättä johda eroon, riippuu paljon miten kriisi ilmenee. 

 

Tuo nyt on sinun oma ajatus. Kukaan tuskin eroaa oman kriiisinbvuoksi. Kyllä syy on rakkauden loppuminen tai jätetyksi tuleminen. 

Ikäkriisi laittaa tarkastelemaan omaa elämää. Silloin miettii, miten on elänyt, miten elää ja miten haluaisi elää. Ikäkriisi ilmentyy usein haluna saada muutosta omaan elämään. Olen itsekin pyöritellyt eroa ikäkriisin keskellä. Onneksi ollaan kumppanin kanssa eri-ikäisiä eikä kriiseillä yhtäaikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omassa lähipiirissä n 32-42v. Itse olin 37, kun erosin. Kaikilla tuntemillani eropareilla esikoinen on ollut reilusti yli 10 v ja nuoremmat lapsetkin jo useamman vuoden ikäisiä. 

Lisään vielä, että kaikkien tuntemieni parien ero on johtunu miehen käytöksestä eli pettämistä, kylmää käytöstä ja häipymällä noin vain. 

Tottakai, ne vaimot ovat niitä ystäviäsi. Miehillä saattaisi olla erilainen näkemys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pienten-lasten-vanhemmat-paatyvat-a…

Toi on kyllä niin surullista kun tuosta näkee kissakin että ero liittyy rankkaan elämänvaiheeseen. Ja että luultavasti parin vuoden sisään olisi ollut jo taas ihan eri meininki, jos sinne asti olisi riittänyt kärsivällisyys. Mut sit pistetään lusikat jakoon ja kuvitellaan että elämä on auvoisampaa taaperon vuoroviikkovanhempina. 

Voidaanko todella tehdä tällaisia päätelmiä?

Mietin, että mihin jää elämänkirjo ja inhimillisyys?

Voiko taustalla olla eroja pikkulapsiperheissä toisen vanhemman kysyvyyttömyyteen kantaa vastuu lapsesta ja yhteisestä taloudesta esim. päihteiden tai mielenterveyden vuoksi, mikä näkyy arjessa entistä voimakkaammin, kun taloudessa on huollettava alaikäinen. Mietin myös, että ottaako suora tilastonluku huomioon toisen puolison pakenemista lapsiperhearjesta työhön, jolloin toinen jää yksin hoitamaan ensin lapsen lisäksi kotityät ja sen lisäksi työhön palattuaan vielä työn.

Itse olen törmännyt näihin kahteen syyhyn lapsiperhearkea seuratessani. Ne suhteet ovat voineet myöhemmin hyvin, joissa asioista on kyetty keskustelemaan rakentavasti, tarvittaessa hakemaan apua tilanteeseen tai ainakin jollain tavalla muuttamaan suuntaa, että vanhempien keskinäinen yhteys voi hyvin.

Harvoin sitä muistaa arjessaan, että lapselle turvallinen ja rakastava koti on usein juurikin hänen vanhempiensa välinen toimiva ja rakastava parisuhde. Lapsi aistii, kun jotain on pielessä, vaikka vanhempien välinen läheisyys (suukot ja halailu) onkin usein vähän "ällöä"  ;)