Lue keskustelun säännöt.
Mikä lapsiperheen arjessa on mielestäsi rankkaa?
17.02.2024 |
Minua kiinnostaisi kuulla, koska aina siitä mediassa niin paljon puhutaan, niin MIKÄ siinä lapsiperhearjessa on niin rankkaa? Itselläni on 2-vuotias lapsi, enkä ole kokenut arkea mitenkään erityisen rankaksi. Arjessa rankkaa on ollut viime vuosina oma sekä lapsen vakava sairaus, sekä työhön liittyvät asiat. Muuten mitenkään erityistä rankkuutta en ole kokenut, paitsi pyykin ja ruuan määrä on lisääntynyt. Onko lapsiperhearki rankkaa vasta siinä vaiheessa, kun lapsia on useampi ja alkaa koulu- ja harrastuskuviot?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
No sulla on yksi pieni lapsi. Aika luonnollista, ettet mistään mitään tiedä.
Siksi minua kiinnostaakin tietää ja siksi täällä asiaa kysyn, jotta voin varautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rankinta se meteli ja sitten vielä ne kaveritkin siihen päälle. 😩
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sulla on yksi pieni lapsi. Aika luonnollista, ettet mistään mitään tiedä.
Siksi minua kiinnostaakin tietää ja siksi täällä asiaa kysyn, jotta voin varautua.
Ei vaan sinä hämmästelit ja kehuit itseäsi.
Oikeasti ainoastaan ruutuajan rajoittaminen on tosi kenkkua. Tekee lapset niin luonnottoman ärtyisäksi.
No esimerkiksi pelkkä flunssa tai mahatauti saa ihan eri mittasuhteet kun lapsia on useampi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vänkyttävä puoliso joka ei tee kotona mitään. Seksuaalinen vaje. Ei saa hellyyttä. Munankuorilla kävely. Antaa itse enemmän kuin ottaa.
Se että joku kertoo mitä kaikkea teet ihan väärin vaikkei tunne ihmistä eikä tilannetta. Vähättely.
Yöheräilyt ja valvomiset, painajaiset. Jatkuva pyykki- ja ruokashow. Se et pitäis olla monessa paikassa samaan aikaan. Neljä lasta kuuden vuoden sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, no sulla on yksi lapsi. Joka saa jakamattoman huomion, eikä kinastele sisarusten kanssa.
Rankkaa ainakin omalla kohdalla on oman ajan puute ja loputtomat keskeytykset. Houkuttelua ja maanittelua päivät pitkät, että homma hoituu arjessa uhmaikäisen kanssa. Aina joku haluaa jotakin, aina on jollain jotain hukassa. Ruokaa pitää olla laittamassa koko ajan. Lähteminen talosta ulos on yksi ohjelmanumeronsa. Ja sitten on ne lasten kaverit, joita pitää opastaa talon tavoille siinä sivussa. Oma työelämä päälle.
Ja ei, en ole kasvattamassa lapsistani passattavia vässyköitä.
Itse koin raskaana työn ja perheen yhteensovittamisen. Aina odotti kauhulla, milloin lapsi sairastuu ja sitten pähkäilyä siitä, kumman työt joustaa enemmän - kumpi vanhemmista jää kotiin hoitamaan sairasta lasta. Tukiverkkoja meillä ei ollut. Omia hammaslääkärikäyntejä tms ei pakollisia juttuja ei mulla ollut vuosiin, kun ei ollut lapsille hoitajaa. Tuntuu, että elin jossain vankilassa.
Koin raskaana myös päiväkotiin viennit ja haut, elämä oli yhtä kelloon katsomista. Lippulappusten muistamista ym.
Nyt pääsen jo helpolla, lapset 12 v ja 16 v. Oikeastaan helpotti jo silloin, kun lapset aloitti koulussa. Pikkulapsiaikaa muistelen edelleen kauhulla. Se oli yhtä kaaosta koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työmäärä on valtava, eikä koskaan saa itse päättää, jaksaako vai ei.
En ole kokenut muuta kuin taaperovaiheen (1v-1,5v) raskaana. Sillon on lapset tehnyt tuhojaan heti kun silmä välttää ja mitkään sanalliset ohjeet ei vielä mene perille.
Lapset nyt 12v, 10v, 9v ja 4v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuva aikatauluttaminen. Etenkin siinä vaiheessa, kun päiväunet oli vielä pakko nukkua, jotta lapsi jaksaisi mutta se nukahtaminen ei enää tapahtunutkaan sillä, että lapsen laittoi päiväunille. Kaikelle tuntui olevan oma aikaikkuna jolloin asioiden piti tapahtua, jos niiden halusi tapahtuvan. Nyt ei onneksi tarvitse enää päiväunia, niin huomaa ison eron siinä, että päivisin voi tehdä asioita.
Tekemisen määrä ja se että kaikki jankuttaa mitä vielä potäisi tehdä ja mikä kaikki on tehty väärin. Ja nimenomaan äiti ei ole koskaan tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No sulla on yksi pieni lapsi. Aika luonnollista, ettet mistään mitään tiedä.
Tämä. Turha edes sanoa muuta.
Ihan hirveän paljon on kiinni siitä, miten itse valittaa sitä vanhemmuutta toteuttaa. Ei se varmastikaan raskasta ole, jos lapsia on yksi, tukiverkot ovat hyvät, asuu kerrostalossa, valitsee reilut tunnit varhaiskasvatusta suhteessa omaan palkkatyön määrään, ei sitoudu hankaliin harrastuksiin, hankkii valmista ruokaa, ulkoistaa erilaiset siivous- ja remonttityöt ja totuttaa lapset viettämään paljon aikaa sähköisten laitteiden ääressä.
Itse istahdan nyt ensimmäisen kerran tänään alas. Aamupäivä meni lumitöissä, sitten piti tehdä ruoka ja siivota ja saunoa. Sauna jo nyt, sillä olin hiestä läpimärkä ja illalla muuta ohjelmaa. Tänä viikonloppuna lasten isä reissussa.
Sitten taas varmasti joku toinen kolmen lapsen vanhempi vähän eri elämänvalinnoilla pitäisi leppoisaa krapulapäivää.
Miksi lapsiperhe-elämää kuuluu jotenkin kauhistella ja inhota? Sitten kun joku aidosti nauttii rakkaista lapsistaan ja elämästään niin alapeukkuja satelee. On muodikasta olla marttyyri.
Arvaamattomuus! Eli yhtäkkiä on haettava lapsi hoidosta, koska esim. oksentaa. Tai soitettava tukiverkosto aamuseitsemältä läpi kun selvästi lapsella on kuumetta. Tai jommankumman on jäätävä kotiin kiipeän lapsen kanssa kun piti olla tuttavien kanssa nelistään peli-ilta tai elokuva- tai teatteri- tai mikäliemuuilta.
Vastasit jo itsellesi.
Perusarki ei välttämättä ole erityisen raskasta, mutta kun siihen heitetään mukaan sairastelua tms. muuta ylimääräistä voi alkaa tuntua raskaalta.
Väistämättä myös hommaa ja riskiä ylimääräiseen tulee lisää jokaisen lapsen mukana.
Jatkuva ruinaus autosta nyt kun kaikilla kortti. Toki kiva, ettei tarvii enää kuskailla mihinkään ketään
No sulla on yksi pieni lapsi. Aika luonnollista, ettet mistään mitään tiedä.