Ex-syömishäiriöisen laihduttaminen

Olen omalta kohdaltani sitä mieltä, etten varmaan ikinä pysty ihan normaaliin suhteeseen ruokaan. Se nyt vaan on pikkaisen normaalia haastavampi ja sen kanssa on vaan opittava elämään.

nyt tuntuu useimmiten että voi syödä ja liikkua ajattelematta sitä sen kummemmin, mutta välillä tuntuu että mitenkään ei ole hyvä. ei saisi syödä, ei saisi laihtua, ei saisi liikkua liikaa tai liian vähän, ei saisi nauttia.

ap

joku jolla syömishäiriö uusiutunu tyyliin 20vuoden jälkeen?

t. myös ex-syömishäiriöinen

Syömishäiriö on osa mun elämää. Vakava syömishäiriö elämän rajoittamisineen, masennustaipumuksineen kaikkineen. En usko pääseväni siitä koskaan kokonaan eroon. Jos voisin, kääntäisin kelloa taaksepäin aina siihen asti, kun olin 9v ja kaikki alkoi. Lekurille en edes kehtaa enää mennä... Joskus nuorempana kokeilin, ja se lekuri oli kyllä niin tampio tapaus että usko meni kerralla. Kyllä, mun elämä on kutakuinkin pilalla tämän takia. Ja ei, en edes liioittele, ikävä kyllä.

Onko kohtalotovereita?

Paino? Pituus? Ikä? Lapsiem lukumäärä? Sen jälkeen kerron mielipiteeni.

60/164, 20v ja lapsia ei vielä (senkin takia haluaisin olla hoikassa kunnossa raskautuessani niin ei olisi ainakaan valmiiksi liikaa). no mikäs sun mielipide on?

ja tosiaan nyt tuntuu että olen ihan terve, liikun ja syön ihan normaalisti, kropan hyväksymisen kanssa vähän ongelmia, mutta niin kai se on melkein kaikilla.

pelkään myös lähipiirin reaktioita. en aio tosiaankaan huudella keventämisestä, jotta ei aiheutuisi turhaa meteliä, mutta ne on kyllä varmasti sitä mieltä, etten parane ikinä tms. ärsyttää vaan, että kaikilla muilla on mahdollisuus laihduttaa turvallisesti paitsi meillä syömishäiriöisillä!

joku jolla syömishäiriö uusiutunu tyyliin 20vuoden jälkeen? t. myös ex-syömishäiriöinen

Syömishäiriö on osa mun elämää. Vakava syömishäiriö elämän rajoittamisineen, masennustaipumuksineen kaikkineen. En usko pääseväni siitä koskaan kokonaan eroon. Jos voisin, kääntäisin kelloa taaksepäin aina siihen asti, kun olin 9v ja kaikki alkoi. Lekurille en edes kehtaa enää mennä... Joskus nuorempana kokeilin, ja se lekuri oli kyllä niin tampio tapaus että usko meni kerralla. Kyllä, mun elämä on kutakuinkin pilalla tämän takia. Ja ei, en edes liioittele, ikävä kyllä. Onko kohtalotovereita?

vaikka vaikealta tuntuisikin. kyllä ne sua ymmärtää. kerro kuinka rikki olet ja miten kaikki vaikeuttaa sun elämääs. tsemppiä! ikinä ei oo liian myöhästä hakea apua.

joku jolla syömishäiriö uusiutunu tyyliin 20vuoden jälkeen?



t. myös ex-syömishäiriöinen

joku jolla syömishäiriö uusiutunu tyyliin 20vuoden jälkeen? t. myös ex-syömishäiriöinen

Olen yli nelikymppinen nyt, anoreksia oli lukioaikoina. Reagoin pitkään stressiin syömättömyydellä vielä noiden aikojenkin jälkeen.

Viimeiset vuodet olen mennyt suhteellisen tasapainoisesti :), viime kesänä laihdutin ekaa kertaa sitten anoreksia-aikojen. Mutta mutta: multa onnistuu laihduttaminen tosi hyvin ;), sain sujuvasti pois 10 kiloa parissa kuussa - eli juuri kuten pelkäsinkin. Syömisen kontrolloiminen, sitten kun pääsen vauhtiin, käy aivan liian helposti.

Ikävä kyllä toinen vaihtoehto on sitten lievähkö ahmiminen, tyyliin karkkipussi alle + pari pakettia suolakeksejä päälle ja vähän vielä jotain siihen lisäksi.

Olen omalta kohdaltani sitä mieltä, etten varmaan ikinä pysty ihan normaaliin suhteeseen ruokaan. Se nyt vaan on pikkaisen normaalia haastavampi ja sen kanssa on vaan opittava elämään.

Ennen kaikkea olen stressannut sitä, että periytän suhteeni ruokaan tyttärilleni. Toivon mukaan olen onnistunut olemaan niin tekemättä.

Mutta siis ei minulla varsinaisesti syömishäiriö ole uusinut, tunnistan hälytysmerkit kyllä, mielestäni ainakin. Siitä vaan olin häkeltynyt, kuinka helposti sitä lipsahti tiukkaan kontrolliin kun sai vähänkin syyn. Vuosiin meillä ei voinut olla edes vaakaa kotona. Nyt sitten on taas mennyt siihen, että käyn vaa'alla aamuin, illoin ja pari kertaa päivällä...

ärsyttää vaan, että kaikilla muilla on mahdollisuus laihduttaa turvallisesti paitsi meillä syömishäiriöisillä!

Mutta kaipa se on asia, jonka kanssa on opittava elämään?

Jaksamista sinulle, ap! Älä ainakaan vielä muutamaan vuoteen kokeile laihduttamista.

t. 17

syömishäiriö voi aina palata. voit kuitenkin vaikuttaa asiaan pitämällä mielessä sen, että terveys on aina tärkeämpi juttu kuin ne pari kosmeettista liikakiloa. pidä mielessä, miksi pinnistelit syömishäiriöstä eroon, ja syö järkevästi. ehkä sitten onnistut.



tsemppiä! pysy terveenä!

t. kohtalotoveri

Älä yritä itse laihduttaa vaan anna tehtävä ammattilaiselle: maksa personal trainerille siitä, että hän tekee ruokaohjeet ja treeniohjelman. Sitten vaan noudatat sitä :)

Jostain luin, että entiselle syömishäiriöiselle aktiivisen liikunnan harrastaminen ja/tai laihduttaminen on suuri riskinpaikka sairastua uudelleen.



Itselleni kävi näin. Imetyksen myödä laihduin ja samaan aikaan aloin harrastaa liikuntaa enemmän. Ja nyt mikään ei enää riitä. Kaikki palasi, vaikka luulin olevani terve.



Itse kuitenkin tunnet itsesi parhaiten. Mieti tarkasti motiivisi laihduttamiselle. Onko laihduttamisen syy halussa oppia terveelliset elämäntavat vai kenties siinä, että toivot näyttäväsi paremmalta lempifarkuissa?

on nyt jo ihan ok, liikun reippaasti noin tunnin joka päivä ja syön ihan hyvin (ei lihaa, paljon kasviksia, pieni herkuttelu ja hiilaripainotteisuus ongelmana). eli siis syy on kyllä se, että haluaisin näyttää vähän paremmalta lempivaatteissani.



ap

vastaavassa tilanteessa huonosti.

tai edes toivoa hoikistumista, koska se saa syömishäiriön nostamaan heti päätään, vaikka kuinka yrittäisin tehdä vaan "terveellistä elämäntaparemonttia".



Yritän nytkin syödä terveellisesti kyllä, mutta se on tehtävä ns. itseltä salaa, yhtään ei auta miettiä kaloreita tms. ja lenkillä pitää pitää ajatus vaan siinä raittiin ilman saamisessa, eikä miettiä läskejä eikä sitä, paljonko kuluttaa lenkkeillessään (sykemittaria tms. en voi pitää tämän vuoksi).



Mä olen lievästi ylipainoinen, mutta olen ajatellut, että kun ylipainoa ei vielä ole niin paljoa että terveydelle olisi haittaa, ja tässä painossa kyllä pysyn (en liho mutta en myöskään laihdu) niin olen mielummin lievästi lihava kuin otan riskin että sairastun taas syömishäiriöön.



Kaikkea ei voi saada, mutta henkinen terveys on mulle kuitenkin tärkeämpää kuin näyttää paremmalta tietyissä vaatteissa.. onneksi ylipainoisillekin löytyy nykyään kivoja, muodikkaita vaatteita, niin ei tarvitse enää ajatella laihduttamista oikeastaan edes sen vuoksi että haluaisi pukeutua muodikkaammin (kuten ennen se oli yksi syistäni aloittaa laihdutus).

Paino?

Pituus?

Ikä?

Lapsiem lukumäärä?



Sen jälkeen kerron mielipiteeni.

ex-syömishäiriöisen ei kannata laihduttaa, jollei kyse ole jo terveyttä haittaavasta ylipainosta. Ja silloinkin hyvin varovasti ja hitaasti, normaalilla monipuolisella ruoalla ja kohtuullisella liikunnalla, mieluiten lääkärin seurannassa.



Paria kiloa ei missään tapauksessa. Riski sairastumisesta liian iso. Ja miksi ne pitäisi laihduttaa?



Kuinka hyvin muuten oikeastaan koet parantuneesi? Paljonko mietit tai rajoitat syömisiäsi? miten liikunta?

samoista syistä. Itsellä ylipainoa on nyt reilusti, pituus 174 ja painoa 91 kg, ja tässä lasten (4 kpl) välillä paino on aina alkanut tippua itsestään kun olen imetyksen lopettanut, paitsi tämän viimeisen jälkeen (2½ v nyt). Tiedän, että voin paljon pudottaa, ennen kuin palaan anoreksiaan ja tiedän, että paljon pitäisi pudottaa, jotta olisin terveempi (tosin olen hyväkuntoinen ja liikun vähintään 4 kertaa viikossa rankasti tavallisen arkiliikunnan lisäksi), mutta huomaan asenteissani ja ajatuksissani niin helposti lipsuvan siihen vanhaan malliin... että pelottaa ja siksi laihduttaminen fiksustikin on niin hirvittävän vaikeaa. Eniten pelottaa se, että jos pääsen siihen, että olisi vain se pari kiloa jäljellä, se pari kiloa olisi jäljellä niin kauan, kunnes olisin sairaalakunnossa.



Vaikka kärsinkin lihavuudestani, kärsin enemmän ajatuksesta, että joutuisin takaisin siihen...



Älä riskeeraa elämääsi parin kilon takia, koska elämähän siinä oikeasti menee, jos syömishäiriö saa otteen.

koskaan ilman, että menisi taas neuroottiseksi laihduttamiseksi. Sairastin anorexiaa ja bulimiaa 15 vuotta sitten (silloin siis pahimmillaan) ja sen jälkeen aina jokainen laihdutusyritys on mennyt överiksi. En usko, että olen vieläkään parantunut kokonaan, vaikka olen 28v ja saanut kaksi lasta. Toivon sydämestäni, että onnistut jos meinaat painoa pudottaa. Toivon myös koko sydämestäni, ettei sinulla karkaa mopo käsistä. Tämän sairauden kanssa on vankilassa koko elämänsä, vaikka kuinka olisi ns. parantunut. Tsemppiä jokaiseen päivääsi, jonka pystyt viettämään ilman sitä helvetillistä ahdistusta, jonka varmaan muistat hyvin.

Hei oikeesti! Suurin osa ihmisistä luulee anorexian olevan hoikkien ihmisten sairaus. No, anoreksia näin helposti selitettynä on syömishäiriö, jossa laihduttaa pakonomaisesti. Ylipainoisellakin voi olla anoreksia. Eli vedin vuoden monta kuukautta päivässä 3 lasia maitoa ja kuusi näkkileipää. Koulukin meni huonosti, menetin melkein kaikki kaverit koska vetydyin syrjään ja kukaan ei voinut ajatella anoreksiaa koska olin niin läski. Mutta mutta.... laihduinhan mä sitten melkein normaalin painoiseksi, mutta laihdutus loppui siihen kun kaveri huomas mun viiltelyt ja oli pakko kertoa, että rankasin viiltelemällä itteeni jos söin mitään ylimäärästä, tai kiloja/senttejä ei lähtenyt tarpeeksi. Kukaan ei oikeasti voi haluta anoreksiaa, oli tilanne miten paha tahansa!

ei se lääkäri sulle naura tai väheksy ongelmias. kannattaa hoitaa kroppa ja mieli kuntoon:)