Lue keskustelun säännöt.
Mies ei todellakaan osaa keskustella mun kanssa mitään
28.11.2010 |
tai sitten meillä ei ole mitään yhteistä...
Pahinta on ehkä se, että koen ettei mieheni edes TAHDO viettää kanssani aikaa, tai edes yrittää jutella.
Esimerkki eilisillalta: oli mennyt monta viikkoa taas, ettei oltu ehditty olla kahdestaan tai jutella mitään säätä ja kauppalistaa tai lasten juoksevia asioita kummempaa (no siis hyvin normaalitilanne)
sitten eilen oli poikkeustilanne, esikoinen oli mummolla yötä, kuopus nukahti jo ajoissa, ja meidän päivän työt tehty.
Mies meni ensin tietokoneelle, mutta huikkasin hänelle että tehdään jotain yhdessä tai jutellaan tai istuskellaan sohvalla vaihtamassa kuulumisia. Mies oli silti tietsikalla, ja annoin olla.
Sitten mies siirtyi telkkaria katselemaan, selasi kanavia ja sanoi että "ei täältä tuu mitään, tänkin leffan oon nähny monta kertaa" mutta silti jäi sitä katsomaan.
Menin sitten miehen viereen sohvalle ja aloin jutella, ihan siis kepeitä juttuja ja silittelin miestä samalla hartioista. Mies ei vastannut mihinkään mitään eikä edes katsonut mua, tuijotti vaan sitä uusintaa. Sitten sanoin että eikö sen leffan voisi jättää ja keskittyä nyt parisuhteeseen ja muhun hetkeksi. Ei mitään vaikutusta. Sitten laitoin leffan paussille ja juttelin miehelle. Mies yritti laittaa leffaa taas päälle ja kyllästyneellä äänellä sanoi vaan että "anna nyt kun mä katon sitä leffaa"
ja kun sanoin että aika loukkaavaa, että hän mielummin valitsee "ei-minkään" katselun tai tuijottaa jo monta kertaa nähtyä, kun juttelee pitkästä aikaa vaimonsa kanssa. Mies oli vaan hiljaa eikä katsonutkaan muhun.
Sitten jatkoin, että hänen pitää pikkuhiljaa ymmärtää, että suhteeseen tulisi panostaa, ja edes joskus vaivautua juttelemaan vaimon kanssa, jos meinaa että suhde pysyy. Että en uhkaile, mutta näin se vaan menee, ei voi olettaa että suhde pysyy hyvänä jos ei mitään ole valmis tekemään sen eteen, edes juttelemaan hetken.
Taas mies oli vaan hiljaa. Ja sen jälkeen sanoi, että niii-in.
Sitten olimme molemmat hiljaa.
Sitten mies laittoi leffan taas pyörimään, ja kommentoi mulle jotain leffasta.
Jee. Meillä ei oikeasti ikinä puhuta mitään. Tai mies ei puhu. Ihan oikeasti vaan vaikenee tai touhuaa omiaan, tai nukkuu tai on töissä.
Eihän tässä sinänsä mitään, arki kuitenkin rullaa eikä ole mitään "oikeita ongelmia", mutta mitenköhän tällainen avioliitto onnistuu pitkällä tähtäimellä, kun ei koskaan puhuta mitään? Kokemuksia?
(niin ja alkuaikoinakaan mies ei kyllä hirveästi puhunut, mutta silloin oli kuitenkin kiinnostunut minusta ja kuunteli, kun juttelin, ja hakeutui seuraani ja oli hellä. Siksi ehkä luulin, että se riittää, ja että mies joskus muuttuu kun edes näyttää halua kuunnella ja olla keskustelussa mukana edes olemalla kiinnostunut.. mutta nyt se onkin mennyt vaan siihen suuntaan siis ettei mies enää edes kuuntele! Voi kun tämänkin olisi tajunnut!)
Kommentit (19)
Tuo voisi olla täysin meidän elämästämme. Ja sitten, kun johonkin asiaan oikeasti tahtoo ja tarvitsee vastauksen, sitä saa penätä tuntitolkulla. Vaikkapa kun kysyin, että "mentäiskö pariterapiaan", jouduin ainakin viisi kertaa sanomaan, että "voisitko vastata", "tahtoisin tuohon vastauksen", "onko sulla joku mielipide tähän" jne. Ja välissä aina vartin hiljaisuus.
Keskustelemattomuuden lisäksi meillä ei ole myöskään seksielämää, mies ei halua.
Voisi siis päätellä, että mies ei rakasta tai ei halua olla tässä suhteessa, mutta sekin on ilmeisesti väärin tulkittu. Ainakin jotain sen suuntaista sain kaivettua tuosta ukosta ulos, kun yhden viikonlopun jaksoin "sorkkaraudan kanssa" kaivella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole tähän vertaistukea, koska mun mies osaa keskustella ja on hellä ja huomaavainen, ja ennen miestäni olin todella pitkään sinkkuna (mieluummin olin yksin kuin minulle sopimattoman kumppanin kanssa).
Joten mun neuvo on, että älä odota mieheltäsi yhtään mitään, vaan ala elää kuin olisit sinkku (tai yh-äiti). Älä sinäkään ala jutella miehellesi, pese muiden pyykit paitsi miehen, älä kysele mieheltäsi koska hän tulee syömään vaan tee ruoat vain itsellesi ja lapsillesi.
Tuollaisina koti-iltoina järjestä itsellesi jotain omaa tekemistä, jos ei mitään muuta niin teet itsellesi jonkun kivan iltapalan, katat nätisti ja luet vaikka uusinta naistenlehteä samalla.
Jos jätät miehen huomiotta niin katsotaan milloin se alkaa ottaa kontaktia sinuun. Jos tilanne jatkuu tuollaisena vaikka puoli vuotta, niin sitten voit alkaa pohtia, onko avioero sinulle parempi ratkaisu kuin mykän kämppäkaverin kanssa eläminen.
*huoh!
Mä odotan vaan jotain syytä, että voisin käynnistää eroprosessin... ihan oikeesti en viihdy ollenkaan täällä himassa :(
Luulin myös, että kyllä tämän kestää, mutta joku aika sitten havahduin, että tässäkö tää sitten on - ei helvetti, mä en kestä?!
Kaksi lasta mekin on ehditty jo vääntää, mutta tää ei kyllä riitä mulle... haluun jotain muuta vielä ennen kuolemaa :(
ihan vain yksinkertaiseenkin asiaan!
Tai sitten kun sanon miehelle jotain, vaikkapa siis jotain ihan normaalia, mies on vaan hiljaa eikä edes ynähdä kuulemisen merkiksi, saati että katsoisi, niin joudun usein monta kertaa toistamaan saman asian ja sanomaan että "voitko jotenkin ynähtää, että tiedän että olet edes kuullut mitä sanoin"
tietysti olisi hienoa saada se vastauskin, mutta olen laittanut riman jo niin alas että pelkkä "hmm":kin riittäisi, että tietäisi että toinen edes kuuntelee :/
Meillä kyllä on seksiä, mutta en tiedä kuinka kauan. Miehelle olen yrittänyt vääntää ratakiskosta, sanonut siis ihan näillä sanoin että "naisena minä toimin sillä tavoin, että tarvitsen tunteen henkisestä läheisyydestä että kykenen nauttimaan seksistä ja haluamaan seksiä, ja sen tunteen saan siitä jos juttelemme tai jos kuuntelet minua, ja jos niin ei tapahdu, meiltä varmaan jossain vaiheessa loppuu seksi, kun en pysty enää haluamaan sitä henkisen läheisyyden puutteen vuoksi"
tähän mies sanoo vain että "en usko" (siis että naiset ylipäätään tai minä toimin noin, hän on sitä mieltä että seksin haluamiseen läheisyys ei liity mitenkään)
hoh-hoijaa.
ja toiselle kysyjälle, mies kyllä puhuu paljon kavereidensa kanssa, ei nyt mitään tunneasiaa kai mutta puhetta piisaa kyllä.
ap
Tuo voisi olla täysin meidän elämästämme. Ja sitten, kun johonkin asiaan oikeasti tahtoo ja tarvitsee vastauksen, sitä saa penätä tuntitolkulla. Vaikkapa kun kysyin, että "mentäiskö pariterapiaan", jouduin ainakin viisi kertaa sanomaan, että "voisitko vastata", "tahtoisin tuohon vastauksen", "onko sulla joku mielipide tähän" jne. Ja välissä aina vartin hiljaisuus.
Keskustelemattomuuden lisäksi meillä ei ole myöskään seksielämää, mies ei halua.
Voisi siis päätellä, että mies ei rakasta tai ei halua olla tässä suhteessa, mutta sekin on ilmeisesti väärin tulkittu. Ainakin jotain sen suuntaista sain kaivettua tuosta ukosta ulos, kun yhden viikonlopun jaksoin "sorkkaraudan kanssa" kaivella.
se muille puhuu niin kai se on sitten menettänyt kiinnostuksensa sinuun. Oletko kysynyt haittaisiko häntä edes erota vai olisiko se ihan sama? Jos teillä ei ole ikinä oikein ollut mitään puhuttavaa niin miten päädyitte yhteen, halusitko nopeasti lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen kysynyt sitäkin ihan suoraan muutamaan otteeseen. En kyllä tiedä onko se sitten vaan sanahelinää, kun teoissa ei hirveästi näy.. siis että vaivautuisi juttelemaan tms.
Päädyimme yhteen siis sen vuoksi, että rakastuin miehessä siihen kun hän oli niin hellä ja kiinnostuneena kuunteli mitä juttelin ja oli kanssani, vietti aikaa kanssani istuskellen kahvipöydän ääressä ja kuunteli kun juttelin jne.
Oli hymyileväinen ja halaili eikä pelännyt olla lähellä.
Lapsia ei ollut mikään kiire saada, ensimmäistä aloin odottamaan kun oltiin oltu 2,5 vuotta yhdessä (siihen asti menikin siis ihan hyvin) mutta raskausajan jälkeen jotenkin asiat muuttuivat, tai mies muuttui vähitellen tuollaiseksi kuin nykyään on.
ap
se muille puhuu niin kai se on sitten menettänyt kiinnostuksensa sinuun. Oletko kysynyt haittaisiko häntä edes erota vai olisiko se ihan sama? Jos teillä ei ole ikinä oikein ollut mitään puhuttavaa niin miten päädyitte yhteen, halusitko nopeasti lapsia?
Ihana viettää hetkiä ihmisen kanssa, joka keskittyy meihin silloin kun olemme yhdessä. Ps. emme siis sekstaa joka kerta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en pettämistä kuitenkaan hyväksy ja olen joutunut aiemmissa suhteissa kärsimään asian vuoksi joten siksi itse yritän pysytellä erossa ko. asiasta..
ap
Ihana viettää hetkiä ihmisen kanssa, joka keskittyy meihin silloin kun olemme yhdessä. Ps. emme siis sekstaa joka kerta.
Mekin puuhataan omia, kun lapset nukkuu ja mulle se sopii oikein hyvin.
Ollaan oltu 16 yhdessä ja en halua kyyhätä ukon kanssa sohvalla, vaan ladata akkuja ja nauttia hiljaisuudesta, kun lapset ei ole möykkäämässä.
Monet miehet ei halua jutella, kun suhteen alussa ja pitkässä suhteessa tilanne muuttuu.
Mun ukko saa olla hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistään asioista ei puhuttu. Kymmenen vuotta (ekat neljä vuotta jaksoin odottaa että mies siitä avoimemmaksi muuttuu) aika ajoin puhuin että parisuhde ei toimi jos ei muuuta puhu kun esi. mitä ostetaan ruokakaupasta... mies myönsi että niin mutta mitään muutosta käytökseen ei kuitenkaan tullut. Seksiä mies kyllä halusi mutta lopulta minulla ei tehnyt ollenkaan mieli, minulle se on niin kokonaisvaltainen juttu että jos ei henkinen puoli toimi niin ei sitten ollenkaan. Minua ahdisti aivan älyttömästi suhteen loppuaikoina, periaatteessa kaikki oli hyvin, oma koti, ei alko tms. ongelmia mutta kun ei kertaaikkiaan yhteisestä puhumisesta tullut mitään, jos yhteistä lapsivapaa aikaakin oli niin kumpikin teki omiaan, en jaksanu moisen yrmeän ukon kanssa enään loppuaikana mitään yrittää. Vaikea ratkaisu se ero oli ja kipeää teki mutta ehdotomasti oikea ratkaisu! Henkisesti niin paljon helpompaa nyt. Ja uusi rakaskin on löytynyt, meis joka on oikeasti minusta kiinnostunut muunakin kuin sängynlämmittäjänä ka kodinkoneena, puhaa, pussaa ja ottaa kaikintavoin huomioon. Sitä osaa kyllä nyt arvostaa kun vuosikaudet tunnekylmässä suhteessa eli.
mutta puhuminen vähentyi huomattavasti eroa edeltävänä vuonna. Mies totesi, ettei ole kiinnostunut samoista asioista kuin minä. Rakkaus taisi siis loppua, jos ei kerta toinen kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja meillä itseasiassa on ollut kai viimeiset 9v. tuollaista. Pari vuotta kyhjötettiin miehen kanssa vierekkäin, käveltiin käsikädessä, käytiin leffoissa, katsottiin leffoja ym.
Nyt esikoinen on 3v ja odotan toista lasta syntyväksi. Jos esikoinen on mummolassa yötä, tehdään omia juttuja miehen kanssa. Mies istuu koneella, minä siivoilen, järjestelen, leivon tai vaan makaan sohvalla ja vuokraan leffan. Ihanaa on olla itsekseen, lukea vaikka kirjaa. Ennen raskautta laitoin aina kynttilät palamaan, takkaan tulen, join viiniä ja luin hyvää kirjaa tai katsoin leffaa. Meillä elämä toimii näin.
Kumpikin miehen kanssa kaivataan yksinoloa, omien juttujen tekoa, koska muuten touhutaan tosi paljon perheenä yhdessä, ollaan koko ajan ns. paita ja perse.
Toki on meillä myös ollut kylpyläreissuja tms. ihan kahdestaan, mutta harvemmin jaksetaan lähteä mihinkään rymyämään jos viedään esikoinen yökylään.
Oletkohan siis vain väärän ihmisen kanssa? Miehesi kaipaisi naisen, joka nauttii myös itsenäisyydestä ja yksinäisyydestä ja sinä taas miehen, joka haluaa kyhnyttää yhdessä. Silloin parisuhde toimii eikä kumpikaan vaadi/odota toiselta liikoja.
Ihan samanlaisia "keskusteluja" on käyty meillä, ja aivan samanlaisin tuloksin. Hirvittää ja surettaa koko tilanne, koska en oikeasti halua erota, mutten tiedä, mitä voisin enää tehdä tilanteen muuttamiseksi. Olen lukenut kilokaupalla parisuhdeoppaita ja muita teoksia, joissa lähinnä kehotetaan keskittymään itseni muuttamiseen. Kävimme myös jonkun aikaa parisuhdeterapiassa, jossa viesti oli sama: keskity muuttamaan itseäsi ja omaa käytöstäsi, ja anna miehellesi tilaa.
Miten se tehdään? Kun nykytilanne on se, että pyydän miestä keskustelemaan kanssani ja viettämään aikaa kanssani, hän päätyy silti mieluummin tietokoneen taakse ja/tai tuijottamaan telkkarista "ei-mitään", niin samalla laillahan hän toimisi, jos minäkään en huomioisi häntä mitenkään. Pihdata ei saisi, mutta kun ei ihan oikeasti ja aidosti kiinnosta tippaakaan harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka ei huomaa mun olemassaoloani ollenkaan, ellei halua seksiä. Minusta tuntuu, että kovaa vauhtia mennään kohti sitä päivää, jolloin mies ilmoittaa vaihtavansa tylsän pihtariakkansa nuorempaan ja kiinnostavampaan naiseen, ja monesti olen miettinyt, että pitäisi itse ottaa ero jo valmiiksi. En vain tiedä, miten siihen pystyisi, kun en eroa kuitenkaan halua.
Pitäisikö mun vain lakata yrittämästä ja luopua tästä suhteesta ja avioliitosta kokonaan? Vai miten mun vielä pitäisi itseäni ja käytöstäni muuttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihana viettää hetkiä ihmisen kanssa, joka keskittyy meihin silloin kun olemme yhdessä. Ps. emme siis sekstaa joka kerta.
...sillä erotuksella, että ainakin vielä on naitu joka tapaamisella =)
nro 15 ajattelee ihan samoin kuin minä, todellakin siis kuulostaa tutulta... minäkään en missään nimessä haluaisi erota.
nro 14, olen kyllä hyvinkin itsenäinen ja nautin yksinolostakin, tykkään lueskella itsekseni ja olla tietokoneella ja puuhailla omiani. MUTTA, kaipaisin edes joskus sitä, että voitaisiin miehen kanssa viettää aikaa yhdessä ja jutella jotakin muutakin kuin ohimennen siitä mitä ostetaan kaupasta (kaupassakaan emme käy yhdessä, ja joskus harvoin jos käymme, mies huitelee omia menojaan kaupan toisessa päässä ja kassalla tavataan).
Toivoisin, että tällainen mun ja miehen yhdessäolohetki/jutteluhetki olisi esimerkiksi kerran kuukaudessa edes. Mielestäni en siis ole mikään "yhdessä kyhnyttäjä", tarvitsen myös omaa tilaa.
Ehkä teihin verrattuna ero tulee juuri siitä, että sanoit teidän olevan muuten koko ajan yhdessä ja ns. paita ja perse. Meillä tällaista yhdessäoloa ei ole, edes perheen kesken. Tai on, mutta vain muutaman kerran vuodessa, jos lähdetään perheen kanssa juuri esim. kylpyläreissulle tai huvipuistoon kesällä. Meillä ei edes perhe syö yhdessä kuin hyvin harvoin. Eikä se ole minusta kiinni, vaan miehestä.
ap
Musta olisi kuin kauhuelokuvaa, että joku tulisi tuolla lailla viereen vaatimaan huomiota ja "keskustelua", kun on ajatellut, että lopultakin saa hetken huokaista.
...
Kumpikin miehen kanssa kaivataan yksinoloa, omien juttujen tekoa, koska muuten touhutaan tosi paljon perheenä yhdessä, ollaan koko ajan ns. paita ja perse.
...
Ja yritä saada miehesikin se lukemaan.
Jos suoraan otin asian puheeksi, mies väitti ettei mikään ole vialla, hän ei vain jaksa nyt puhua mitään, tai että ylipäänsä ei ole normaalia vuodesta toiseen koko ajan puhua.
Tavallisena arki-iltana oli aika helppo unohtaa se että todellakaan ei puhuttu keskenämme, koska oli olemassa just ne netti ja telkkari ja kirjat ja arkipäiväiset tekemiset, mutta muistan kun istuttiin kerran ravintolassa hyvää ateriaa syömässä ja jokainen yritys aloittaa keskustelu kuoli alkuunsa - silloin tuli oikein sellainen välähdys että mun elämäni ei voi olla tällaista hamaan vanhuuteen asti, tai mä tulen todellakin katumaan sitä.
Kun sitten lopulta jätin hänet (meillä ei ollut lapsia, eikä tämä ollut ainoa ongelmamme), hän oli YLLÄTTYNYT ja loukkaantunut, vakuutteli rakastavansa. Hänen mielestään elämä ilmeisesti ihan vilpittömästi on sellaista, että seurusteluaikana yritetään hammasta kiristellen olla hurmaavia, ja sitten kun vakiinnutaan on ihan ok enää olla puhumatta toiselle.
Tsemppiä ap:lle. Toivottavasti yhteinen arki lasten kanssa kuitenkin tuo perh-elämääsi riittävästi iloa.
onko sillä kavereita tai muita keille se juttelee?