Eroahdistuneen koiran kanssa on yhtä helvettiä
Otin pennun joka ei halua olla hetkeäkään yksin. Kun hain sen toiseen huoneeseen meno aiheutti jo vinkumista. Aloitin kaimion ohjeilla kuten entisten koirien kanssa. Mutta tämä ei etene, pentu on ahdistus herkkä. Pikkuhetkikin yksin laukaisee jonkun paniikin. Töissäkin olisi käytävä. Ratkaisuksi pennulle on pitänyt etsiä hoitaja koska muuten erotreeni epäonnistuu jos se on kaksikin tuntia yksin ja aloitetaan taas alemmalta tasolta koulutuksessa. Sen toleranssi yksinoloon on se että menen eteiseen ja laitan kengät jalkaan koska se tietää että lähden jolloin hermostuminen alkaa. Välillä voin mennä toiseen huoneeseen, toisinaan en. Kun lähden se saattaa kusta ja paskantaa alleen vaikka pitkä lenkki olisi alla puhtaasta ahdistuksesta koska se reagoi vatsallaan.
Se vinkuu,läähättää,raapii ovet,mikään ei pidättele sitä kiipeilee yli kaikista esteistä jos se jää yksin. Kun kotiin palaa hetken yksinolon jälkeen kuin joku stressi haisisi koska se on niin ahdistunut.
Pelkään että tämä ei mene ohi. Olen turhautunut. Se on jo niin ahdistunut että treeni on vaikeaa
En tiedä enää mitä tehdä. Kaikki on yritetty. Aloitan taas alemmalta tasolta treenin koska se on vain taantunut treenissä. Kiikutan isolla rahalla hoitajille.
Joo kaikki on kokeiltu feromonihaihduttimista, kongiin, pitkiin lenkkeihin, radioon, oma paita jätetty. Se silppuaa kaiken minkä jättää sille ja yrittää rajatusta tilastakin aitauksen yli repiä kaiken mitä irti saa. Kuin hakisi huomiota tällä.
Kadun pennun ottoa. En ole koskaan kohdannut tämän tason eroahdistusta koiralla.
Kommentit (12)
myy se pois, ei se muutu siitä miksikään, jollekin eläkeläispariskunnalle tai muulle joka on koko ajan kotona. Itsellänikin osui nyt eka eroahdistuskoira, ei niin paha kuin sun, mutta onhan se hiton rasittava kun se kyttää kun sekopää jokaista sun liikettä että mihin sä nyt menet.
koira on lauma eläin. erossa oleminen laumasta on lajin vastaista toimintaa.
Sanottiinko tuossa pennun ikä?
Laumaeläimen pentua ei mielestäni pitäisi jättää yksin ennen kuin sille kehittyy perusturvallisuuden tunne siten, ettei paniikkia ja kauhua synny.
Laumaeläimen pennulle laumasta eroon jääminen tarkoittaa kuolemaa. Siksi se on paniikissa.
Nuo koirat eivät ole mitään eroahdistuskoiria, vaan normaaleja koiranpentuja, jotka ovat kauhuissaan laumasta eroon jäädessään.
Minkäikäinen? Oma koira oli hyvin yksin heti parin kuukauden ikäisenä. Aloitettiin parin tunnin yksinolo harjoituksilla. Taitaa olla hyvin yksilöllistä.
Toitko tai saitko pentueen ja emäkoiran peittoa, tyynyä tai muuta emolle ja poikasille tuoksuvaa esim. liinaa ta pikkulakanaa mukaasi, kun hankit tai ostit pennun. Se olisi nyt viimeistään tarpeen hoitajan lisäksi. Turvaliina aina mukaan, eikä sitä pestä tietenkään. Pennulla voisi olla myös oma koppa, eli umpinaisempi oma pesä, sekin voisi tuoda turvaliinoineen tilanteeseen helpotusta, ellei jo olekin käytössä.
Toisekseen olette nyt molemmat hermostuneita ja vähän kyllästyneitä oireiluun, mikä vain kiristää ja voimistaa tilannetta.
Onko hoitajia useita? Jokainen heistäkin toimii eri tavoin, varsinkin, jos pentu kitisee sielläkin. Jotain pentu on ehkä säikähtänyt tai pelästynyt sen lisäksi, että on erossa laumastaan.
Vietkö hoitajalle eri paikkaan vai tuleeko hoitaja kotiin, tai hakemaan? Kun hoitaja on tullut, tai olette saapuneet hoitopaikkaan, sanot vain lyhyesti, että menet sinne ja sinne ja palaat silloin ja silloin, aivan kuin ihmisellekin juttelisit. Sitten hei ja ovi kiinni perässä. Kun aikasi toistat, päivästä toiseen, pentu oppii hoitajineen ja turvaliinoineen, että sinä palaat, ihan varmasti. Muussa tapauksessa luovutat pennun hyvään kotiin, koiraystävälliselle, kokeneelle, paljon kotona olevalle henkilölle, jolla on myös paljon aikaa koiralle.
Vierailija kirjoitti:
Minkäikäinen? Oma koira oli hyvin yksin heti parin kuukauden ikäisenä. Aloitettiin parin tunnin yksinolo harjoituksilla. Taitaa olla hyvin yksilöllistä.
Koiran luovutusikä on pari kuukautta. Silloin ei vielä harjoitella mitään yksinoloa, koira ei edes saisi olla yksin parikuukautisena.
Rotu? Minkälaisista olosuhteista hankittu?
Hyvin rumasti puhut koiranpennustasi, mikä oli tarve edes ottaa koiraa kun ei hermosi tunnu kestävän.
Jos et pärjää pennun kanssa anna se kotiin missä sitä ymmärretään. Minä en ymmärrä miten voi olla niin vaikeaa pennun kanssa, että on jo etoahdistuksen sille saanut. Pentu ei tarvitse pitkiä lenkkejä vähän tutustuu ulkona maailmaa, sitten kotona ruokaa ja leikkiä, joka vaatii vain noin 10 minuuttia, sitten kun pentu asettuu nukkumaan niin voi sanoa että käyn kaupassa. Feromihaihdutin toimii pennuilla, jos sitä osaa käyttää. Senkin voi sössiä, eli laitetaan tilaan missä pentu tai aikuinen koira viettää aikaa, teho alkaa parin päivän päästä eikä sitä oteta pois seinästä kuin silloin kun vaihdetaan haihdutun pullo. Minusta tuntuu ettei pentu tunne oloaan turvalliseksi, eli ei luota sinuun. Pennut kyllä käyttää hampaitaan, siksi on turvallisia puruleluja, toki voi yrittää esimerkiksi nappuloita piilottaa kun pennun pitää rauhoittua, eli vaikka pyyheliinaan käärii osan nappuloita, aivotyöskentely vastaa tunnin lenkkiä.
Tuon ikäisen pennun pitäisi osata olla jo yksin jonkin verran.