Lue keskustelun säännöt.
Miten olla syyllistämättä uhmaikäistä?
21.08.2008 |
Joskus taloon tulee esim. kivoja hienoja leluja, joita ei todellakaan ole tarkoitettu 2-vuotiaalle vaan jollekin vähän vanhemmalle, tyyliin pienoismalleja autoista tai työkoneista. Noh, pojalla kun menee herne nenään, saattaa heitellä tavaroita, tai sitten ihan mielenkiinnostaa testailee esineiden putoamisominaisuuksia sohvalta lattia "ajettaessa" tms. Kiellän toki, jos tilanteen näen, ja varoitan, että kyseinen lelu menee rikki jos se tipahtaa tai jos sen heittää. Ennemmin tai myöhemmin niin kuitenkin käy ja sitten on osat levällään pitkin lattiaa.
Itseäni tekeisi mieli pitää hirmuinen moraalisaarna "katso nyt mitä kävi, nyt se on rikki, sitä ei voi korjata" -tyyliin ja ehkä vielä syyllistääkin lasta, kun vastoin kieltojani meni pudottamaan lelun ja se meni rikki. Toisaalta lasta itseäänkin varmaan harmittaa aika lailla kivan lelun rikkimeno vaikka esittääkin uhmakasta. Syy on tavallaan omakin, kun annetaan ottaa leikkeihin noita "liian hienoja" juttuja liian nuorena, mutta paha kieltääkään, joslapselle on se lelu vaikkapa lahjaksi ojennettu. Äh.
Miten te muut toimitte?
Kommentit (5)
kun sitä uutta tilaisuutta ei heti tule. Vertaus toimisi jos lapsi tappaisi sen kissan
Mä olen sitä mieltä, että jos lapsi saa lelun joka on hänelle liian hieno ja helposti rikki menevä, niin aikuisen on otettava vastuu ja päätettävä mitä tehdään. Joko lelu pidetään koriste-esineenä, jolla leikitään vain aikuisen kanssa, tai sitten lapsi saa leikkiä sillä ja hyväksytään se, että se menee aika pian rikki. Jos valitsee jälkimmäisen, lapselle voi sanoa heti alusta alkaen, että tämä ei varmaan kestä kovin pitkään. Ja kun se sitten hajoaa, voi todeta vain, että minähän sanoin, ei voi mitään, heitetäänkö pois vai pidätkö vielä rikkinäisenäkin?
Jos sua taas riepoo esineiden hajoaminen, niin älä anna lasten leikkiä niillä yksin. Sekin on ihan opetettavissa: kun lapsi saa hienon lelun, ihailet sitä hänen kanssaan, ja sanot sitten että laitetaan tämä nyt hyllylle ja leikitään sillä yhdessä myöhemmin.
Syyllistäminen on turhaa. Tietenkin 3-vuotias hajottaa pienoismallin, jos saa leikkiä sillä itsekseen. Syyllistä ennemmin sitä esinettä kuin lasta. Olipa huono lelu, kun hajosi noin helposti, ensi kerralla ostetaan jotain kestävämpää. Tai: Ei se tainnutkaan kestää leikkimistä, pidetään seuraava lentskari hyllyllä koristeena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei siitä tarvi syyllistää lasta vaan huonoa vanhempaa.
Tai jos annat, ja se menee rikki, niin sitten kestät aikuisena sen lapsen surunilmauksen ja sirpaleet.
Minusta taas tuntuu tylsältä mennä repimään lelu heti käsistä että tällä ei sitten leikitä vaan menee koristeeksi, etenkin kun isovanhemmat vaatimalla vaatii, että sillä pitää saada leikkiä.
etkä sure kun lelu menee rikki. Ihan asiallisesti voit sanoa heti alkuunsa, että tuo tuskin kestää meidän Villellä kovin kauan ehjänä, mutta sen enempää on turha surkutella. Sehän on vain maallista, kuten Katto Kassinen sanoo.
3
"älä vedä kissaa hännästä, kissaa sattuu", "ÄLÄ vedä kissaa hännästä, sitä SATTUU". "LOPETA NYT se kissan hännästä vetäminen, jo on kumma kun ei mene perille". Tätä päivittäin noin 20 kertaa eri äänilajeissa ja irrottaen lasta kissasta.
Lopputulos on, että kissa kiertää lapsen kaukaa, jolloin on hyvä todeta:
"Katos nyt, kissa ei enää halua tulla sun syliin kun vedit sitä hännästä. Se pelkä nyt sinua, eikä halua leikkiä sun kanssa. Pitää olla kiltti kissalle, niin sitten kissa leikkii sun kanssa"
Kun kissa sitten myöhemmin tulee lapsen syliin, lapsi sanoo:
"kato äiti, nyt kissa tykkää minusta, kun olen ollut kiltti sille"
En minä tiedä, menikö oikein, mutta lopputulos jokseenkin sitä mitä pitkin. Seuraavana päivänä kuitenkin samat sävelet alusta lähtien.