Kehtaisitteko irtisanoutua tässä tilanteessa?

Onpa hankala tilanne. Sinulle se on kuitenkin työ ja sille lapselle elämää. Ymmärtääkö, jos kerrot tulevasi vaikka joskus katsomaan tai laitat korttia.

Siis pakkohan se on ammatissa mennä eteenpäin.

Olet todennäköisesti aika nuori? Kyllä opiskelut menevät etusijalle ja sinunkin täytyy saada kohtuullista palkkaa työstä. 

Mikään tuskin estää pitämästä tuohon asiakkaaseen muuten yhteyttä, jos koet hänet tärkeäksi.

Kaikkia avustettavia lapsia ei ole tarkoitus adoptoida. Olla vain mahdollisimman hyvä ja taitava avustaja sen aikaa kun on.

Kyllä minä ymmärtäisin. Pakkohan ihmisen on opiskella että pääsee elämässä eteenpäin ja saa vähän parempaa palkkaa. Itse kannustaisin kyllä opintoihin.

Lapsen on hankalia, mutta tietenkin sun pitää mennä elämässä eteenpäin.

Vaikka irtisanoutuisit, voisit olla silti lapselle sellainen 'kummiystävä' ja voisitte tavata toisianne silloin tällöin. Sovit etukäteen, että tulet sitten tapaamaan häntä vaikka kahden viikon päästä viikonloppuna.

Opiskeletko hoitoalaa? Silloin ei todellakaan kannata tehdä henkilökohtaisen avustajan työtä, sillä työnkuvasi muuttuu hyvin äkkiä avustajaksi lähihoitajasta mutta palkassa se ei näy.

Annoit hyväksyttävän, riittävän syyn jo toisessa lauseessa. 

Opiskelen hoitoalaa. En usko, että joutuisin lähihoitajan tehtäviin tässä työssä. Kyse on niin kevyestä ja ei-hoidollisesta työstä.

Ongelmana on se että aikataulut eivät yksinkertaisesti käy yksiin opintojen ja harjoittelujen kanssa. 

Minä voisin kyllä tavata häntä vapaa-ajalla aivan hyvin, olen itsekin kiintynyt ja pidän hänestä todella paljon ja on minulle rakas ja tärkeä. Sydäntä särkee edes ajatella, mutta minun on pakko jos meinaan koulusta valmistua ilman burnoutia.

Ap