Taloustalkoot, miten voisit osallistua?
Kerätäänpä tähän asioita, minkälaisesta kulutuksesta pystyisit luopumaan omassa elämässäsi ts. säästämään sen verran elintasostasi. Laita myös kuukausinettotulosi, jotta nähdään vähän lähtötaso.
Kun nämä talkoot jokatapauksessa on ja jokainen voi niihin kykyjensä mukaan osallistua, niin sano oma maksimisi. Nykyinen vastakkainasettelu ei toimi, kun säästöt toivotaan vaan toisen kukkarosta,mutta totuus lienee että jokainen voi muuttaa vaan omaa käytöstään ja pohtia omaa tilannettaan realistisesti.
Valtiovalta saa käyttää ideaa vapaasti hyväkseen.
Aloitan: voisin hyvin maksaa parisataa enemmän kuussa veroja, jotka jäisi menemättä säästötilille. Uskon että mies voisi tehdä saman. Perheen tulot tällä hetkellä 5000€/ kk, ei kotona eläviä lapsia.
Kommentit (82)
Mä osallistun harrastamalla liikuntaa ja elämällä terveellisesti. Ei siis viinaa, läskiä ja sokeria kohtuuttomasti. Ideana olla kuormittamatta terveydenhuoltoa itse aiheutetuilla sairauksilla.
MInulla on tämä rahaliikenne just toisin, valtiolta tulee minulle, kiitos siitä.
T:Työtön
Kuukausinettotulo 1200. Voisin maksaa veroja 50 e kuukaudessa lisää, hätätilassa 100e.
Voisin luopua vaikka yle-verosta koska en seuraa valtamediaa. Vaihtoehtomediaveroon vaihtaisin sen mielelläni
Jos kerättäs kolehti, niin paljonko tulis kassaan jos jokainen työssä käyvä ja eläkeläinen antas 2 kuukauden aikana a 10 euroa valtiolle, eli yhteensä 20 €.
Meillä mennyt jo yli vuoden kaikki hankitut rahat vain elämiseen ja mitään ei oo jäänyt yli. Vuokra, sähkö, vesi, ruoka, vaatteet. Yritys myynyt tosi huonosti. Puhelin ja nettiyhteys yrityksen kuluja. En pysty osallistumaan enää yhtään. Toivon asiakkaiden uskon talouteen pikaista paranemista
Me ollaan menossa pohjalle niin näillä päästään nopeammin: 1) Lopettakaa kaikki ylimääräinen kuluttaminen (kokoomus ja persutaustaiset yrittäjät menettää liiketoimintatuloja 2) Välttäkää arvonlisäverollisten tuotteiden ostamista (Valtio saa vähemmän ALV-tuloja 3) Mikäli hakeudutte töihin niin menkää julkiselle sektorille niin tuotatte valtiolle menoja (sen sijaan että menisitte yksityissektorille ja tuottaisit valtiolle tuloja)
Orpon hallitukselle pitää vastata samalla mitalla. Yksittäinen pienituloinen ihminenkin voi tehdä paljon tappiota valtiolle kun aletaan käyttämään tuotantotalouden oppeja valtiota vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos kerättäs kolehti, niin paljonko tulis kassaan jos jokainen työssä käyvä ja eläkeläinen antas 2 kuukauden aikana a 10 euroa valtiolle, eli yhteensä 20 €.
-- jonkun lähteen mukaan viime vuonna oli työllisiä 2 619 000, eläkeläisistä en tiedä mut niitä on paljon. Mut jos 3 miljoonaa ihmistä antas 20 euroo valtiolle niin se ois jo 60 miljoonaa €.
Ja tuonkin voisi vielä porrastaa niin että ne jotka ansaitsee bruttona esim yli 5000 e/kk voisivat antaa 2x a 50€ eli 100 €. Eikä se tuntuu missään.
En vaihda lomarahoja vapaaksi, jos tuloveroprosentti ei nouse.
En oikein mitenkään. Nettotulot 2100€/kk. Siitä kun maksaa asumisen ja kaikki pakolliset kulut niin ei jää kovin paljon jäljelle.
Voisin osallistua ja osallistunkin suosimalla kotimaisia tuotteita. En ole esim. ostanut ulkomaisia tomaatteja suunnilleen ikinä.
Luultavasti joudun tahtomattani osallistumaan jos/kun omistusasumisen asumistuki lakkautetaan.
Kaljaveria ei tarvitse eikä pidä alentaa, voisin maksaa olut tölkistä vaikka euron /tölkki enemmän. Tosin ei sillä juur valtakunta vaurastus kun juon ehkä 2 tölkkiä /kk.
En tupakoi, mutta tupakka ja väkevien viinojen verotusta vois vähän kiristää.
Voisi tehdä jonkun määräaikaisen, esim 1 v korotetun vero% kaikille jotka tienaa yli 3500 €/kk, esim + 1% nykyiseen prosenttiin.
Meidän huushollin nettotulot on aika kovat, noin 9000-10000 kuussa. Lasten päivähoidosta voisin maksaa reilusti enemmän, jos sillä saataisiin enemmän henkilökuntaa ja heille kunnon palkkaa.
Tein aikaisemmin seksityötä ja harkinnut että alan taas kun tuetkin leikkaantuu enkä jaksais nykyistä vuokratyötä. Verojahan en siitä aikaisemminkaan maksanut enkä maksaisi myöskään jos alan taas.
Paskat talkoot, ei kiinnosta.
Voisin mennä kokopäivä töihin ja alkaa elättämään itseni niin ei valtion tarviis kustantaa mulle asumistukea, päivärahaa ja toimeentulotukea.
Eikö ollu hyvä idea.
Voisin kerätä pari sankoa marjoja syksyllä kunnan ruokapalveluihin käytettäväksi lasten päiväkoti- ja kouluruokailuun.
Nettopalkka kuussa 1000-1500. Kohta alkaa toinenkin osa-aikatyö eli tarvitsen vähemmän soviteltua päivärahaa, toki se tulee liitolta kuitenkin.
Muuttamalla pois Suomesta. Riittävän kauan kun työskentelee ulkomailla niin verovelvollisuuskin Suomeen päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan menossa pohjalle niin näillä päästään nopeammin: 1) Lopettakaa kaikki ylimääräinen kuluttaminen (kokoomus ja persutaustaiset yrittäjät menettää liiketoimintatuloja 2) Välttäkää arvonlisäverollisten tuotteiden ostamista (Valtio saa vähemmän ALV-tuloja 3) Mikäli hakeudutte töihin niin menkää julkiselle sektorille niin tuotatte valtiolle menoja (sen sijaan että menisitte yksityissektorille ja tuottaisit valtiolle tuloja)
Orpon hallitukselle pitää vastata samalla mitalla. Yksittäinen pienituloinen ihminenkin voi tehdä paljon tappiota valtiolle kun aletaan käyttämään tuotantotalouden oppeja valtiota vastaan.
Mitä me sitten syödään jos ei osteta verollisia?
Osallistuin jo, kun lomarahat leikattiin. En enää mitenkään uudestaan vapaaehtoisesti.