Oletko opetellut tietoisesti sosiaalisia taitoja?

Usein elämäni varrella. Ensimmäisen kerran luin 15-vuotiaana vanhan carnegien kuinka saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Toimin oppien mukaan. 

 

Sitten 35 + luin työni puolesta kaikki vuorovaikutuskirjat, jotka sain käsiini. Aina jotain oppia jäi mukaan.

Sitten 45 v opiskelin ratkaisukeskeiseksi coachiksi. Ne opit ns. Räjäytti pankin. Silloin opin hyväksi sosiaalisissa tilanteissa.

Olen. Minulla on adhd ja sellainen "asiallinen" keskustelu vaatii minulta ponnisteluja. Nuorempana sanoin kaiken mitä sylki suuhun toi. Nyt olen oppinut ohjailemaan keskustelua ja toistelemaan joitakin samoja juttuja eri ihmisille  koska se on paljon helpompaa kun tekee asioita rutiinilla. Joudun töissä keskustelemaan asiakkaiden kanssa välillä työn vierestä ja minun pitää hyvin tarkkaan miettiä mitä sanon. Usein ennen esim lääkärikäyntiä käyn keskustelua jo pääni sisällä ja mietin miten saisin ilmaistua asian hyvin. Kirjottaa tykkään kun saa rauhassa miettiä ja muokata ennen viestin lähettämistä.

Olen. Mun on erittäin vaikea sietää tyhmiä ihmisiä. Olen yrittänyt opetella olemaan näyttämättä sitä, ja joskus onnistun siinä aika hyvin. 

Yritän parhaillaan opetalla pois kaikkitietävyydestä lieveilmiöineen (keskeyttely, päälle puhiminen, saarnaaminen).

Vaikeeta on, mutta opin kyllä handlaamaan tämän. 

Lukenut kirjoja, katsellut videoita, seurannut sosiaalisten ihmisten käyttäytymistä ja pyrkinyt toistamaan sitä.

Pyrkinyt yleisesti välttämään kaikenlaista negatiivista jutellessa ja keskittymään positiivisiin asioihin.

Aina jälkikäteen pyrkinyt analysoimaan miten meni ja mistä se johtui, aivan erityisesti jos meni huonosti.

Töissä onneksi (tai epäonneksi) tulee jatkuvasti tilanteita vastaan, jossa pääsee harjoittelemaan.

Ihan helvetin raskasta se kuitenkin on näin introvertille ja tankki tyhjenee hyvin helposti.

Mietin etukäteen esim. keskustelunaiheita juhlissa, että mitä kannattaa sanoa, ja mitä ei. Yritän löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Teen myös itselleni säätöjä, esim. että small talk -tilaisuudessa pyrin juttelemaan kaikkien tuttujen kanssa. 

En ole opetellut. En ole sosiaalinen vaan hiljainen. Työhaastatteluissa en osa vastata kysymyksiin ja pitää miettiä vastauksia kauan.

Vierailija kirjoitti:

Mietin etukäteen esim. keskustelunaiheita juhlissa, että mitä kannattaa sanoa, ja mitä ei. Yritän löytää yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Teen myös itselleni säätöjä, esim. että small talk -tilaisuudessa pyrin juttelemaan kaikkien tuttujen kanssa. 

 

minäkin olen tehnyt tätä: minulla on tietyt small talk - jutut, jotka olen hionut sujuviksi. Olen myös opetellut ympäripyöreitä sanontoja, jos kysytään jotain, mistä en halua jutella. 

Kyllä. Ns Self Help kirjallisuudesta. Nuorempana kuvittelin, tai ehkä olin saanut sellaisen roolimallin, että toisille vittuilu, kyynisyys ja sarkasmi ovat älykkään ihmisen tunnusmerkki. Tarpeeksi monen epäonnistumisen jälkeen, aloin miettiä omaa toimintamalliani.

En varsinaisesti. Olen käynyt läpi nuorena melko rankkoja asioita ja niistä seurannut traumatisoituminen vaikutti negatiivisesti myös sosiaalisiin taitoihini. Kun toipumisprosessini lähti viimein käyntiin, aloin huomata, että myös sosiaaliset tilanteet alkoivat osaltani sujua paljon paremmin kuin aiemmin. Kykenin paremmin säätelemään käytöstäni sekä löytämään helpommin yhteisen sävelen muiden kanssa. Hahmotin, missä tilanteissa on paras olla asiallinen ja milloin taas voi vähän irroitella. En tulkinnut kaikkia muiden tekemisiä negatiivisesti mutta samalla aloin nähdä tarkemmin, milloin joku yrittää manipuloida tai testata minua. Pystyin olemaan läsnä hetkessä enkä ryhmätilanteessa käyttänyt kaikkea energiaani siihen, että mietin riittävän nokkelia vastauksia muiden kuuntelemisen sijaan. Lyhyesti voisi sanoa, että ns. sosiaalinen tutkani oli käsittelemättömien traumojen takia vioittunut ja paranemisen myötä se alkoi toimia normaalisti.

En. Olen vastaavasti pyrkinyt poistamaan elämästäni ihmiset joiden kanssa ei natsaa. Töissä voi puhua sen verran ympäripyöreetä että "tulee osallistuttua", ala on kuitenkin sellainen ettei siellä olla lätisemässä joutavia.

En varsinaisesti, mutta läheltä liippaa. Minulla on sosiaalinen ahdistus, mikä tekee vaikeaksi kanssakäymisen muiden kanssa.

Olen sitten tietoisesti pakottanut itseäni jutustelutilanteisiin. Tarkoituksena ei ole ollut taitojen kehittäminen vaan siedättyminen siihen ahdistukseen.