Oikeastaan köyhältä näyttävän myyjän asiakkaana saattaisi olla paljon mukavamoi asioida kuin sellaisen myyjän, jonka koko olemus huokaa
Oikeastaan köyhältä näyttävän myyjän asiakkaana saattaisi olla paljon mukavamoi asioida kuin sellaisen myyjän, jonka koko olemus huokaa, kuinka hän on hyvin vakuuttsunut siitä, että minulla ei ole rahaa tai häne haluamaa aemaa, jotta ansaitsisin olla hänen asiakkaansa vaan tuon hänen hienoon myymäläänsä vain hiekkaa kenkieni pohjissa ja kysyessäni häneltä jotain keskeytän pahasti hänen ja kolleegansa juorumishetken minua edeltäneestä asiakkaasta, joka poistui samalla kun minä astuin sisälle.
Yliopisto-opiskelija
Kommentit (13)
Ei ainakaan silloin kun sain oman opiskelupaikkani minun tarvinnut osata kirjoitraa riviäkään suomea.- ilm. en ollut ainoa.
2. Opiskelija, yliopistolta
"Ei ainakaan silloin kun sain oman opiskelupaikkani minun tarvinnut osata kirjoitraa riviäkään suomea.- ilm. en ollut ainoa.
2. Opiskelija, yliopistolta"
No ihan varmasti näin oli
Usein tuntuu että asiakas häiritsee kun myyjät supattaa keskenään .
No enpä ole pitkän elämäni aikana nähnyt yhtään "köyhältä näyttävää myyjää". Ei Suomi ole niin köyhä maa, että täällä myyjät kulkisivat joissain risoissa. Kyllä ihmiset yrittävät pukeutua siististi asiakaspalveluammatteihin. "Köyhältä näyttävä myyjä", voi taivas..
Mistä sen näkee, että myyjä on köyhä? Tämä on sangen olennainen kysymys ketjun aloittajalle.
Myyjä edustaa liikettä. Tiedän vaatekauppoja, missä myyjällä on oltava yllään myynnissä oleva vaate. Nukkavierun esittäminen on hankalaa uudehkoissa vaatteissa.
Turun Stokkan legendaarisen leuhka ja törkeän ylimielinen kosmetiikkamyyjä!! Se on niin tämä! Jäänyt jo luojan kiitos eläkkeelle, mutta muistot kukkii kirkkaana asiakkaiden mielessä.
Aivan estottomasti asiakkaita haukkuen, kaupungin juorut kaakattaen sekä asiakkaiden luokittelu niihin joilla on rahaa ja sit niihin joille ei tarvi edes päivää sanoa.
Poikansa kasvatti samaan elämämänkatsomukseen ja -asenteen kohdalleen. Hän onkin legendaarinen talousrikollinen ja ikuinen vilunkimies: Jakke Viheriä.
Mä oon nuori mies, musta paras myyjä on aina sellainen lähikaupan vanhempi nainen.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon nuori mies, musta paras myyjä on aina sellainen lähikaupan vanhempi nainen.
Minäkin tykkään niistä. Niiltä saa hyviä neuvoja ja joskus tällainen keski-ikäinenkin tätsy tarvitsee vanhemman naisen huolen kantamista. Työkavereinakin tykkään eniten yli 55v naisista.
Kerran oli kaupassa silliltä tuoksuva myyjä. Miehenä minun oli pakko vielä uudestaan asioida hänen kanssaan.
Oli kyllä sekava jorina.
Mutta kyllä ulkonäkö voi vaikuttaa päätökseen. Juuri valitsin vuokravälittäjää. Kaikkien välittäjien vuokra-arvio, palvelun sisältö ja hinta oli käytännössä samat. Valitsin sen joka ulkoiselta olemukseltaan ja toiminta/puhe tyyliltään vakuutti minua eniten. Hylkäsin viimeisen päälle laittautuneet, heissä molemmissa oli jotain mikä ei vakuuttaut. Valitsin perussiisteihin farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutuneen jolla oli villasukat jalassa, hän oli muulta käytökseltään kaikista vakuuttavin.
eikö yliopistossa tarvii oppia kirjoittamaan?