Mistä syistä et halua jatkaa tutustumista tai syventää suhdetta (kaverimielessä)?

Tutustuin opiskelujen alussa itseäni vähän vanhempaan naiseen (olen siis itsekin nainen) joka vaikutti puheliaalta ja päällisin puolin ihan mukavalta, vaihdettiin numerot että voidaan ilmoitella jos jompikumpi on poissa tunneilta, että pysytään kärryillä tehtävistä jne. Tosi nopeasti kävi kuitenkin selväksi että on todella "vaativa", eli tarvitsi jatkuvasti apua koulujutuissa, oli tosi surkeat tietotekniset taidot ynm. En tiedä, jotenkin vain alkoi ahdistaa.

Toinen oli yksi työkaveri, joka selkeästi etsi itselleen ystävää, pyysi minuakin leffaan kanssaan, siinä kohtaa olin itse liian kiireinen että olisin pystynyt sopimaan mitään joten tuntui että loukkaantui. Siitä olen pahoillani, koska vaikutti tosi mukavalta muuten, jos olisi itsellä ollut parempi hetki elämässä, niin olisin varmasti yrittänyt korjata tilannetta.

Yksi samaa sukupuolta oleva teki itseään kovasti tykö kaverimielessä. Ainut vaan, että teki samaa kaikille. Ns liian tuttavallinen ja rajaton käytökseltään. Järjellä ajatellen ihan mukava, mutta kokonaisuudessaan samaan aikaan äärimmäisen rohkea mutta "surullinen tapaus". Jos hän on 10 v sitten ollut jossain juhlissa, niin hän jaksaa somessa hehkuttaa sitä vuodesta toiseen. Luulen, että hän on pohjimmiltaan aika yksinäinen.

Olen vähän erakko ja viihdyn hyvin yksinkin tai koirani kanssa.

Henkilökemia ratkaisee. Uusi ystävä voi olla paljon rakkaampi, kuin joku jonka olet tuntenut vuosikausia.

Vierailija kirjoitti:

Yksi samaa sukupuolta oleva teki itseään kovasti tykö kaverimielessä. Ainut vaan, että teki samaa kaikille. Ns liian tuttavallinen ja rajaton käytökseltään. Järjellä ajatellen ihan mukava, mutta kokonaisuudessaan samaan aikaan äärimmäisen rohkea mutta "surullinen tapaus". Jos hän on 10 v sitten ollut jossain juhlissa, niin hän jaksaa somessa hehkuttaa sitä vuodesta toiseen. Luulen, että hän on pohjimmiltaan aika yksinäinen.

Saako kysyä että millaista on liian tuttavallinen käytös? Mietin välillä olenko liian tuttavallinen mutta nuoruudesssa minua on myös kritisoitu ujouden, sivusta tarkkailun ja puhumattomuuden takia. Yksinäisille tarkoitetuissa vinkeissä sosiaalisiin tilanteisiin neuvotaan että pitää lähestyä rohkeasti, itsestään pitää jakaa ja kertoa jotain inhimillistä että vaikuttaa läheisemmältä ja lähestyttävämmältä. Opinnoissa ja työpaikoissa olen huomannut että "suositut" ihmiset saattavat jakaa hyvinkin avoimesti tietoja itsestään, vaikka että käyvät terapiassa. Mikä on liikaa? ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi samaa sukupuolta oleva teki itseään kovasti tykö kaverimielessä. Ainut vaan, että teki samaa kaikille. Ns liian tuttavallinen ja rajaton käytökseltään. Järjellä ajatellen ihan mukava, mutta kokonaisuudessaan samaan aikaan äärimmäisen rohkea mutta "surullinen tapaus". Jos hän on 10 v sitten ollut jossain juhlissa, niin hän jaksaa somessa hehkuttaa sitä vuodesta toiseen. Luulen, että hän on pohjimmiltaan aika yksinäinen.

Saako kysyä että millaista on liian tuttavallinen käytös? Mietin välillä olenko liian tuttavallinen mutta nuoruudesssa minua on myös kritisoitu ujouden, sivusta tarkkailun ja puhumattomuuden takia. Yksinäisille tarkoitetuissa vinkeissä sosiaalisiin tilanteisiin neuvotaan että pitää lähestyä rohkeasti, itsestään pitää jakaa ja kertoa jotain inhimillistä että vaikuttaa läheisemmältä ja lähestyttävämmältä. Opinnoissa ja työpaikoissa olen huom

Tuo on hyvä kysymys ja ymmärrän täysin, mitä tarkoitat. En ehkä osaa antaa yleispätevää vastausta.

Sanotaanko näin, ei ole väärin kysyä kurssilla tuntemattomalta, "onko teidän ryhmässä tilaa" tai kysyä liukastuneelta, "oletko kunnossa".

Tämä tapaus oli jotenkin överi, ihan kuin hän ei ajattelisi yhtään, tunnetaanko me, ollaanko koskaan aiemmin heitetty small talkia, jne. Joku sellainen vieraskoreus puuttuu. Tavallaan ihailtavaa, toisaalta outoa.

Jos ei vaan klikkaa. Haluan voida olla rennosti oma itseni, ja jos joudun ns. pinnistelemään toisen seurassa, tuttavuus yleensä hiipuu.

Jos toinen on hirveän varautunut sellaisella tavalla ettei oikein uskalla tai halua näyttää itsestään mitään, niin on vaikea rentoutua. Enkä tarkoita tällä ujoutta, vaan sitä, että piilotellaan itseä jonkun kulissin tai hyvin pinnallisen keskustelun takana. 

Supersuorittaja-luonteiden kanssa ei itellä oikein homma toimi myöskään, vaikka muuten olisi yhdistäviä tekijöitä. He hämmentyvät, kun en ihannoikaan heidän täysiä kalentereitaan tai lähde mukaan kilpailuun siitä, kenellä meistä on pahin kiire.