Miten välttyä katkeruudelta, kun sairastuin nuorena ja menetin terveyteni?

Mennyttä et voi muuttaa, tulevaisuuden voit. Yritä hyväksyä asia ja jatka elämääsi katkeroitumatta enempää.

Vierailija kirjoitti:

Mennyttä et voi muuttaa, tulevaisuuden voit. Yritä hyväksyä asia ja jatka elämääsi katkeroitumatta enempää.

Miten hyväksyä tulevaisuus, jossa en voi tehdä moniakaan asioita ja kuolen "etuajassa"?

Ap

Ikuisuuden mittakaavassa me ei kukaan olla täällä kovin kauaa. Näin olen itse funtsinut näitä.

t. Halaus

Jos olisin sinä, niin välttäisin ainakin somea. Siellä näkyvä todellisuus ei kerro ihmisten oikeasta elämästä mitään.

MS-tauti?

Et voi kuin hyväksyä asiasi ja mennä arkkuun makaamaan.

Vertaistukea jostain ryhmästä. Tälläkin palstalla on tuo Olga Temosen ketju.

Mikä sairaus? Miksi et suostu kertomaan?

Joku vertaistukiryhmä voisi oikeasti olla hyvä. Ja yrittää keskittyä siihen, mitä hyvää elämässäsi on nyt. Katkeroitumisesta ei ole mitään hyötyä, vaikka tunteesi ovat kyllä täysin luonnollisia ja ymmärrettäviä. Voimia ja tsemppiä!

Näin parikymppisenä sairastuneena monet kuvaamasi tuntemukset ja ajatukset ovat erittäin tuttuja ja paininvsanojen asioiden kanssa. Erityisesti menettää ns. normaaleja asioita elämässä, joita kaipaisi elämään, kuten parisuhde, ajanvietto ystävien kanssa, tanssitunneilla käyminen yms. 

Ainoa vinkki mitä nyt itse pystyn on se, että koita lisätä sellaisia hyviä asioita elämääsi, mitkä tilanteessasi on mahdollista. Toisin sanoen ei keskity siihen mistä kaikesta jää paitsi, vaan keskittyy siihen hyvään mikä omassa tilanteessa on mahdollista ja mikä tuo sinulle hyvää oloa

Oleellisinta on varmasti  yrittää hyväksyä tilanne. Se on vaikeaa ja tulee viemään aikaa. Elämää ei voi itse valita ja vaikuttaa näihin suuriin asioihin, joskus ne vain tapahtuvat. 

Yritä nauttia ja olla kiitollinen arjen pienistä ja kauniista hetkistä, arvosta läheisiä ja vietä heidän kanssaan aikaa.

Elämä on arvaamatonta ja haurasta. Moni joutuu elämässään tilanteeseen, ettei kaikki mennyt niin kuin suunnitteli ja tulee jokin suuri vastoinkäyminen. Sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Edetä päivä kerrallaan eteenpäin niillä resursseilla mitä on käytettävissä. Voi vaikka yrittää joka päivä tehdä jotakin pientä mielekästä.Tilanteesi on vaikea. Kaikki tunteet ovat sallittuja, ne saavat tulla ja mennä. Katkeruuttakin saa kokea välillä. 

Jonkinlaiseen hengelliseen pohdintaan ja elämänkatsomukseen turvautuminen voi helpottaa ja antaa perspektiiviä. Itse elämän merkityksen ja sen rajallisuuden pohtiminen voi myös antaa perspektiiviä. Suurten kysymysten ja elämäntilanteiden äärellä voi olla vaikea kuunnella terveiden tavisten ongelmia. Ehkä kirkossa käyminen(vaikka et uskovainen olisikaan) , papille tai kriisityöntekijälle puhuminen voisi helpottaa. He ovat kohdanneet paljon ihmisiä, jotka ovat olleet samankaltaisissa tilanteissa.

Ihan hirveästi tsemppiä sinne! 

Varmasti kyseessä MS tauti.

Vierailija kirjoitti:

Päästele rutisevia oikein pahanhajuisia pieruja pepustasi ja haistele niitä niin, että nenääsi polttelee.

Kiitos hyvästä vinkistä. Kokeilin tuota äsken ja se toimi. Katkeruuteni on poissa!!!

Ap

Tarvitset vertaisryhmää, tsemppaajaa ja kuuntelijaa. Hae ammattiapua. Tarvitsetko avustajaa?

Muista, että elämänasenne vaikuttaa kaikkeen, myös siihen, pystytkö vähän enemmän kuin luulitkaan. Moni on esim. halvaantumisen jälkeen taistellut itsensä liikkumaan, puhumaan, jne. Ei ole ollut helppoa monella muullakaan. Monet ovat jääneet ilman lapsia, jne. 

Elämän tärkeimmät asiat ei ole museoretket, vaan ne lapset, perhe ja ystävät. Mitä kivaa pystytte yhdessä tekemään?

Lapsille olisi tärkeää opettaa, että luovuttaa ei kannata. Elämän pitää jatkua. Että he voivat myös sinun jälkeesi olla sisukkaita, yrittää elää elämäänsä eteenpäin ja että onnellisuus on sallittua myös silloin. Haluathan lastesi olevan onnellisia.

Muista kertoa lapsillesi tarpeeksi usein, miten onnellinen olet lapsista ja miten tärkeitä he ovat.

Myös lääketiede kehittyy hurjaa vauhtia. Monia syöpiä pystytään hoitamaan. Yritä pysyä toiveikkaana. 

Pienten lasten vuoksi erityisesti hanki vertaistukea. Voisiko löytyä samaa sairastavista ? Puoliso ?

voisitko liikkumiseen saada moottoroidun kulkuneuvon. Ns kesäkelien aikaan voisit ulkoilla. Onko sairauteesi liittyvää järjestöä, kunnan sosiaalitoimea, hanki apuja, ole aloitteellinen. 

Oletko koskaan ollut mukana vertaistoiminnassa, joko livenä tai vaikka jossain aihepiirin keskustelupalstalla? Se on antanut itselleni paljon.

Ryhmissä ensinnäkin kohtaa muita samassa tilanteessa olevia ja hahmottaa oman tilanteensa ihan erilailla kuin vain terveisiin itseään vertaamalla. Lisäksi on tosi hyvä tunne, kun voi auttaa jotakuta toista omalla kokemuksellaan. Kun itsellä on kokemusta ja jo paljon luettua tietoa omasta sairaudesta ja hoitopolusta, voi sitä tietoa jakaa muille, jotka vaikkapa ihan vasta ovat saaneet diagnoosin ja ovat aivan hukassa. 

Samaistun. Itse sairastuin kolme vuotta sitten ja jouduin jäämään ikuiselle sairaslomalle. Liikkuvuus on jo niin huono, etten pyörätuolillakaan pääse juuri pois kotoa. Minullakin pienet lapset, joiden takia tämä tilanne on katkera. Aika ei ole auttanut, vaan nyt tuntuu oikeastaan pahemmalta kuin alussa. Ensin sitä varmaan vaan odotti jotain ihmeparantumista, mutta nyt kun toivoa paremmasta ei ole niin katkeruudelta on vaikea välttyä.

Vierailija kirjoitti:

Mä haluan naisen kakkaa suuhuni!! Ja pissaa!!

Tältä kirjoittajalta voit ainakin oppia, että terveytesi voisi olla aika paljon huonommallakin tolalla. 

Suosittelen myös vertaistukea ja terapiaa. Katkeruus vaan syö sisältäpäin, ja sinulla on kuitenkin paljon mistä olla kiitollinen.

Voimia!