Pitäisikö ilotulittaminen lopettaa ympäristösyistä? Yhdessä yössä jopa yhtä paljon hiukkaspäästöjä kuin liikenteestä 55 päivässä
lotulitteista vaarallisia hengitettäessä tekee, että monet hiukkasista ovat hyvin pieniä, halkaisijaltaan vain yhden mikrometrin kokoisia. Ja ne päätyvät syvälle keuhkoihin.
Kyllä se on sinä yönä ongelma. Tilanne on pahin, jos on kova pakkanen eikä yhtään tuule. Pahimmillaan hiukkaspäästöt voivat olla pienellä alueella yli 20-kertaisia, sanoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Anu Kousa.
lotulituksista syntyy paljon hiukkasia. Ilotulitteet voivat heikentää ilmanlaatua lyhytaikaisesti etenkin kaupunkialueella, jossa ilotulitetaan paljon esimerkiksi vuodenvaihteessa. Heikkotuulisella poutasäällä pienhiukkasten tuntipitoisuudet voivat Helsingissä kohota lyhytaikaisesti 1020-kertaisiksi verrattuna keskimääräiseen tasoon.
Ilotulitteet sisältävät aina ruutia, joka koostuu rikistä, hiilestä ja kaliumnitraatista. Ilotulitteiden väriloisto saadaan aikaan mm. näiden aineiden avulla:
punaista väriä strontiumin tai litiumin avulla
vihreää bariumista
violettia strontiumia ja kuparia sekoittamalla
oranssia kalsiumista
keltaista natriumista
sinistä kuparista
hopeaa alumiinista, titaanista tai magnesiumista
ilotulitteiden rätinä syntyy Crackling star -nimisestä aineesta, joka sisältää kuparia.
Ilotulitteiden savut eivät ole terveydelle hyväksi kenellekään, joten niitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää. Lasten sekä astmaa, muita kroonisia keuhkosairauksia ja sepelvaltimotautia sairastavien kannattaakin katsoa ilotulituksia etäältä. Vältä siis paikkoja, missä maanpinnan läheisyydessä on silmin nähtävää savua ja ilma haisee pahalta.
Kaupunkialueella ilotulitteiden käyttö lisää myös roskaantumista ja melua, josta kärsivät etenkin lemmikit.
Ei mikään ihme että syövät lisääntyvät kun ihmiset syö ruuassaan näitä myrkkyjä. Ruokaanhan ne kaikki laskeutuvat.
Kommentit (70)
Yksi tulivuorenpurkaus tuottaa tuon kaiken kymmenkertaisena. Lopetetaan siis nekin.
Ja näin ratkaisit ympäristön saastumisen ongelmat. Loput 364 päivää vuodessa menet niin kuin aina ennenkin... kai se Thaimaan reissu on jo varattuna?
Mua kiinnostaa nähdä onko tuo 200 euron pata hintansa väärti. Lupaavat 1 1/2 minuuttia kestoa. Ja sitten on noi raketit. JEEES!
Todellisia toimia
-RANKKA verotus kaikille lentokoneella tehtäville matkoille
-autot pois kaupunkien keskustoista
-RANKKA verotus polttomoottiriautoille
-RANKKA verotus turhille kotieläimille
Ai. Kuulenko jotain ininää? Onko se ap? Eikö olekaan hyviä ideoita...?
Vierailija kirjoitti:
Yksi tulivuorenpurkaus tuottaa tuon kaiken kymmenkertaisena. Lopetetaan siis nekin.
Eikö tuo kaikki siis riitä?
Lopetetaan mieluummin koirien ja kissojen pitäminen lemmikkeinä. Turhia lihansyöjiä valtavilla päästöillä.
Esim. silakan kalastusta ollaan jo kieltämässä, koska eläinruokateollisuus tuhoaa silakkakannat.
Joka uusi vuosi sama ratkutus. Ainoa mikä pitäisi kieltää on tuo vinkuna paukuttelusta.
Vierailija kirjoitti:
Todellisia toimia
-RANKKA verotus kaikille lentokoneella tehtäville matkoille
-autot pois kaupunkien keskustoista
-RANKKA verotus polttomoottiriautoille
-RANKKA verotus turhille kotieläimilleAi. Kuulenko jotain ininää? Onko se ap? Eikö olekaan hyviä ideoita...?
No mutta, mihin unohdit lisääntymisverot? Ja nuo ilotulitteet ovat kyllä täysin turhia, eikä niiden kieltäminen vaikuta muihin toimiin.
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan mieluummin koirien ja kissojen pitäminen lemmikkeinä. Turhia lihansyöjiä valtavilla päästöillä.
Esim. silakan kalastusta ollaan jo kieltämässä, koska eläinruokateollisuus tuhoaa silakkakannat.
Kaikki lemmikit pitäisi kieltää.
Vierailija kirjoitti:
Monella paikkakunnalla rajoitetaan ilotulituksia tai korvataan valonäytöksillä. Mutta taitaa kestää vielä tovi ennen kuin ilotulitteiden myynti ja käyttäminen kielletään kokonaan.
Olisivat korvanneet puolustusvoimien sotaharjoituksella niin että tykit ampuu. Noi valonäytökset ei anna yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Todellisia toimia
-RANKKA verotus kaikille lentokoneella tehtäville matkoille
-autot pois kaupunkien keskustoista
-RANKKA verotus polttomoottiriautoille
-RANKKA verotus turhille kotieläimilleAi. Kuulenko jotain ininää? Onko se ap? Eikö olekaan hyviä ideoita...?
Ja varmaan samalla rankka verotus myös näille tulituksille. Sanon sen siitä huolimatta, että perheestä löytyy harrastaja, joka käyttää paljon rahaa ja aikaa sen valmisteluun mitä venetsialaisten ja uuden vuoden näytöksessään on. Onneksi hänellä myös on varaa siihen, eikä se ole mistään tärkeästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Joka uusi vuosi sama ratkutus. Ainoa mikä pitäisi kieltää on tuo vinkuna paukuttelusta.
Entä sinun vinkunasi?
Vierailija kirjoitti:
Todellisia toimia
-RANKKA verotus kaikille lentokoneella tehtäville matkoille
-autot pois kaupunkien keskustoista
-RANKKA verotus polttomoottiriautoille
-RANKKA verotus turhille kotieläimilleAi. Kuulenko jotain ininää? Onko se ap? Eikö olekaan hyviä ideoita...?
Ja varmaan samalla rankka verotus myös näille tulituksille. Sanon sen siitä huolimatta, että perheestä löytyy harrastaja, joka käyttää paljon rahaa ja aikaa sen valmisteluun mitä venetsialaisten ja uuden vuoden näytöksessään on. Onneksi hänellä myös on varaa siihen, eikä se ole mistään tärkeästä pois.
Vierailija kirjoitti:
Todellisia toimia
-RANKKA verotus kaikille lentokoneella tehtäville matkoille
-autot pois kaupunkien keskustoista
-RANKKA verotus polttomoottiriautoille
-RANKKA verotus turhille kotieläimilleAi. Kuulenko jotain ininää? Onko se ap? Eikö olekaan hyviä ideoita...?
Aikamoiset laiva lastit menee ulkomaille jotta pääsevät lentokoneisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetetaan mieluummin koirien ja kissojen pitäminen lemmikkeinä. Turhia lihansyöjiä valtavilla päästöillä.
Esim. silakan kalastusta ollaan jo kieltämässä, koska eläinruokateollisuus tuhoaa silakkakannat.
Kaikki lemmikit pitäisi kieltää.
Pienikokoiset kasvissyöjät voisi sallia esim. kanit, hiiret yms.
Petoeläinten hiilijalanjälki on valtava noihin verrattuna. Noilla on pienempi reviirikin, joten ne kärsivät paljon vähemmän vankeudessa pitämisestä.
Ilotulittaminen😂😂😂
mihin olet menossa?
Ilotulittamaan
Syöpää aihaettaville saisi jätteille pitäisi laittaa kovat verot. Ihan kamalaa että ilmaan saa noin kovia saasteita ampua.
otulituksista syntyy paljon hiukkasia. Ilotulitteet voivat heikentää ilmanlaatua lyhytaikaisesti etenkin kaupunkialueella, jossa ilotulitetaan paljon esimerkiksi vuodenvaihteessa. Heikkotuulisella poutasäällä pienhiukkasten tuntipitoisuudet voivat Helsingissä kohota lyhytaikaisesti 1020-kertaisiksi verrattuna keskimääräiseen tasoon.
Ilotulitteet sisältävät aina ruutia, joka koostuu rikistä, hiilestä ja kaliumnitraatista. Ilotulitteiden väriloisto saadaan aikaan mm. näiden aineiden avulla:
punaista väriä strontiumin tai litiumin avulla
vihreää bariumista
violettia strontiumia ja kuparia sekoittamalla
oranssia kalsiumista
keltaista natriumista
sinistä kuparista
hopeaa alumiinista, titaanista tai magnesiumista
ilotulitteiden rätinä syntyy Crackling star -nimisestä aineesta, joka sisältää kuparia.
Ilotulitteiden savut eivät ole terveydelle hyväksi kenellekään, joten niitä kannattaa mahdollisuuksien mukaan välttää. Lasten sekä astmaa, muita kroonisia keuhkosairauksia ja sepelvaltimotautia sairastavien kannattaakin katsoa ilotulituksia etäältä. Vältä siis paikkoja, missä maanpinnan läheisyydessä on silmin nähtävää savua ja ilma haisee pahalta.
Kaupunkialueella ilotulitteiden käyttö lisää myös roskaantumista ja melua, josta kärsivät etenkin lemmikit.
https://www.vauva.fi/keskustelu/5409301/pitaisiko-ilotulittaminen-lopet…
Samalla naiset saavat luvan lopettaa meikkaamisen: kiduttavat valinnoillaan eläimiä ja saastuttavat luontoa. Samoin e-pillerien käyttö ilman hyvää syytä
Tarkoitat siis, että kielletään Suomesta tuokin kiva pimeyden keskellä. Muualla toki ilotulitetaan edelleen, se on eri asia.