Lasten kasvatuksessa oli ennen muinoin paljon hyvääkin

Ennen vanhaan oli moni asia huonommin, mutta vuosien saatossa on unohtunut läjä vanhoja hyveitä. Minut kasvatettiin reippaaksi, ja vaikka asiaa olen joskus kritisoinutkin ("aina ei tarvitse olla reipas"), olen nyt keski-iässä todennut, että reippaus on ollut suojani monessa elämäni vaiheessa. Opin lapsena mm. että 1) on terveellistä laittaa tunteet joskus syrjään, 2) asioihin sitoudutaan ja pysytään päätöksissä, vaikka mieli joskus heittelisikin (esim. rakkaus on päätös), 3) vastoinkäymisen jälkeen voi hetken itkeä, mutta sitten kääritään hihat ja suoristetaan selkä, 4) työtä pitää tehdä ja 5) asiat tehdään loppuun saakka. 

Onko teitä muita kasvatettu näin? Tuntuu, että nykyäään keskitytään ihan liikaa tunteisiin, jotka ovat loppujen lopuksi aika epäluotettavia ja luovat huteruutta elämään. Muistan usein lapsena kuulleeni sanonnan "tunteet seuraavat järjen päätelmiä, ei toisinpäin".