Apua?!? Olenko ihan outo, kun ajattelen näin?

että kyllä väittäisin, että on erittäin normaalia :)

jännitystä :)



Mäkin esikoista odottaessa mietin jopa sitä, että mitäs jos en tykkääkään siitä tyypistä, joka sieltä mahasta tulee tai mitäst jos alkaa tuntua siltä, että ei me oltais vauvaa haluttukaan... Nyt vaan naurattaa tuollaiset ajatukset :)

Mulla iski ihan järjetön paniikki ekana yönä esikoisvauvan kanssa kotona. Aika lähellä oli, etten soittanut klo 2 yöllä omalle äidille ja parkunut sille, että en mä pärjää, enkä osaa, enkä saa mitenkään pidettyä tommosta rääpälettä edes hengissä XD On se hengissä vieläkin, kohta 8v :P

Mutta nauttikaa toki vielä kahdenkeskisestä ajasta, jos mahdollista. :)

Totta kai tuo on ihan normaalia, hulluahan se olisi jos ei yhtään miettisi että muuttuuko elämä vauvan tultua ja "kääk, onko meistä vanhemmiksi mitä jos ei osata ja mitä sen vauvan kanssa tehdään apua". :) Muista myös, että sitten sen suurimman väsymyksen sumun keskellä on myös ihan normaalia, että sattaa toivoa ettei olisi koskaan saanutkaan koko vauvaa tai tekee jopa mieli nakata koko huutava kasa parvekkeelta alas. Ihmisaivot ovat kummalliset ja päähän voi tulla yhtä jos toista mietettä, joita ei oikeasti tarkoita eikä todellakaan aio toteuttaa.



Minulla on kaksi lasta ja molemmista tuli loppumetreillä "oliks tää nyt järkevää" -paniikki plus ekojen kolmen kuukauden valvonta- ja perushoitoputken aikana teki mieli nakata vauva mäkeen ja lähteä kälppimään kesken päivän. Niin vain hetken hengähdystauon jälkeen jaksoi taas painaa ja ihan ovat molemmat lapset ihania. :)

Samaa oli mullakin juuri raskauden loppumetreillä, mutta muksu nyt 4kk ja tuntuu sittenkin ihan hyvältä idealta :D.

Kun tuntuu ihan hullulta, että ensin on melkein yhdeksän kuukautta odottanut jotakin ja nyt kun se hetki on ihan kohta, niin äkkiä tuleekin melkein katumapäälle. Mieskään ei tunnu ihan täysin ymmärtävän, kun olen hänelle asiasta puhunut. Jotenkin koko ajan tiedostan, että kohta en voi nukkua milloin huvittaa (siinä suhteessa äitiysloma on ollut ihanaa!), ei voida miehen kanssa pötkötellä rauhassa iltaisin sohvalla entiseen tapaan tai kotoa lähteminen muuttuu ihan erilaiseksi. Olin kuvitellut, että olen valmis ottamaan vastuun pienestä ihmisestä, mutta nyt kaikki kuitenkin hirvittää ja mietityttää. Ja siis onhan näitä asioita tullut ajateltua koko raskausajan, mutta nyt ne pyörii vaan koko ajan mielessä.



ap

Muistan elävästi saman tunteen, kun ison mahani kanssa lähdimme miehen kanssa ilta-ajelulle, kuten usein tapana oli. Silloin se iski: tämä on kohta ohi. Mitä siistiä on vauvan kanssa heittää pilistä kartsalla (ja oltiin ihan vakiintunut ja 25-vuotias pariskunta, silti oli kiva käydä Tampereen keskustassa ajelemassa viikonloppuiltaisin jos ei muuta keksinyt), kuinka uunolta se nyt näyttäis! Vai mitenkä, mies käy ajelee yksin ja minä käyn, toinen on sillä aikaa lapsen kanssa kotona. Hyvänen aika, jatkossa AINA toinen joutuu olemaan kotona, meidän kahdenkeskinen aikamme loppuu ihan juuri ikuisiksi ajoiksi!



Pieni juttu mutta silloin se tuntui isolta. :)

Onko ne jatkunut vielä synnytyksen jälkeenkin?

Kun sekin pelottaa, että jos en osaakaan nauttia vauvasta enkä pääse näistä ajatuksista eroon sitten kun saan vauvan syliini.



ap

Mä itkin ehkä pari viikkoa vauvan syntymän jälkeenkin että "en osaa, byääh, tulkaa joku ottamaan tää pois" kunnes pikkuhiljaa hormonit tasaantui ja totuin tilanteeseen. Mulla vain oli olo että en osaa hoitaa sitä pientä ja että sen olis parempi olla kenen tahansa muun luona. Ehkä se oli se vastuu joka pelotti.

Onko ne jatkunut vielä synnytyksen jälkeenkin?

Kun sekin pelottaa, että jos en osaakaan nauttia vauvasta enkä pääse näistä ajatuksista eroon sitten kun saan vauvan syliini.

ap

Nautit välillä ja välillä taas et nauti, sekin on normaalia. Ei se vauva-arki ole mitään vaaleanpunaista unelmaa, se on itkua ja puklua ja kipeitä tissejä ja hormonihirviömäisyyttä. :) Mutta se tasaantuu ja opit nauttimaankin. Mutta älä koe syyllisyyttä jos et koko ajan nauti tai jos et ihan heti nauti. Ei se rakkauskaan salamana syty välttämättä.

iltaisin Stadissa kolmen lapsen kanssa!



Lapsille iltapalat ja -pesut ennen lähtöä ja yöpuvut valmiiksi päällysvaatteiden alle. Kotiin tullessa nukkuvat lapset kannetaan omiin sänkyihinsä jatkamaan uniaan.

Kaikki samaa mieltä? Ei voi olla mahdollista vauvapalstalla. =D Pakko olla feikki ja provo koko juttu vastauksineen!