Kiitos kohteliaisuudesta!

Kauniit sanat lämmittää mieltä. Haluan jakaa iloni ja kiittää.

Monet nuoret kokevat olevansa vääränlaisia. Vaikka eivät ole. Niin minäkin nuorena ja myöhemminkin. Vanhemmat kommentoivat aina ulkonäköäni ja olemustani ikävästi, koulussa kiusattiin vuosia ilman aihetta,  nuoruuden poikaystävät moittivat vaikka palvoivat, oli väkivaltaa. Jälkeenpäin ajattelen, että olin suunnilleen viaton kaunis lapsi, en ansainnut mitään tuosta. Sen enempää kuin sinäkään. 

Lapsuuden kokemukset ovat läsnä edelleen,  kaikenlaista oli. Usein tunne, että on vääränlainen ja ulkopuolinen.  Olenkin kyllä nytkin, taas. On ystäviä ja seuraa, mutta eronneena  on myös yksinäistä ja kärsin, etten saa elää lapseni kanssa kuin osa-aikaisesti ja jään ulkopuolelle monenlaisesta. 

Olen sairastanut enkä ole voinut liikkua juurikaan.  Olen syönyt ja juonut myös ahdistukseen. Olen tottunut liikkumaan paljon, nyt on ollut vaikeaa ja se näkyy. 

Olen  siis viisikymppinen, ylipainoinen pienituloinen täti. Jos menen juhliin, melkein minne vaan kotoa pois, joku kehuu ulkonäköäni. Naiset, miehet, nuoret ja vanhat. Vain lapset arvaavat oikein ikäni, muut luulevat nuoremmaksi. Eivät esim. ymmärrä, että lapsenlapseni eivät ole minun lapsiani. 

Olisipa ollut yhtä ihanaa lapsenakin! Nyt ihmetyttää, mutta olen kiitollinen. En ole ulkonäkökeskeinen (enää, vaikka lapsuuden traumat tuntuu edelleen), en käytä aikaa tai rahaa ulkonäköäöni juurikaan enkä nyt voi edes liikkua kummemmin.

Vielä voi olla niin kaunis näillä eväillä, että ihanat ihmiset tulee kertomaan kadulla, töissä, juhlissa ja kotonakin. Kukaan ei yhtäkkiä nypi ja valita. Näin kuuluisi olla joka lapselle ja kaikille. Kiitos.