Lakkoilu on lapsellista ja naurettavaa pelleilyä
Minun aikana töitä tehtiin mukisematta. Nykypäivät työläiset heiluvat vain kadulla kyltti kädessä tai istuvat kotona lakkoilemassa eivätkä välitä vaikka koululaiset eivät saa ruokaa, ihmiset eivät voi matkustaa julkisilla tai saa terveydenhuoltoa. Itsekkyys huipussa. Moinen pelleily ja liitot pitäisi lailla kieltää.
-rouva 66v.
Kommentit (19)
Siitä vaan loimaan kassaan. Työantajat kun irtisanoo välillä laittomastikin niin siinäpä menet sitten oikeuteen itse maksaen.
Rouva 66v = Yliksen jankuttajajonne
Valta kuuluu kansalle,ei ammattiliitoille,siksi käymme äänestämässä.
60-luvulla yksityisessä keskikoulussa ruoka oli maksullista, siispä omat eväät. Nykyajan koululaiset on hemmoteltu pilalle.
Et sitten yleislakon aikaan töissä ollut. Vai olitko kun kaikki muut olivat lakossa. Parhaassa työiässähän sinä silloin olit kun yleislakko viimeksi oli.
Jos ei olisi koskaan pidetty puoliamme, emme olisi lähelläkään nykyisiä oikeuksiamme työntekijöinä. Porvari tiristäisi meistä kaiken aivan pilkkahinnalla ja orjuuttaisi johon nykyhallitus pyrkii.
Pientä se lakko on...
Suomalaisten ostovoima tuhottiin 2020-2023 ja nyt yrityksiä ja julkista puolta kaatuu lähes päivittäin ja muutosneuvottelut eli YT neuvottelut ovat jokapäiväisiä... ja samoin perheitä ja yksineläviä ajautuu lisää ulosottoihin...
Marin ex viisikko hallinnon tulosta vuosilta 2020-2023... jokohan saataisiin ko. hallinnolle takautuvasti syytteitä suomalaisten ja Suomen tuhoamisesta ja siitä että suomalaisten rahat on siirretty rikkaille EU/WEF maille...
Tästähän pitäisi olla päivittäin tiedotustilaisuuksia mitä voidaan tehdä ja saadaanko rikkaille EU/WEF maille siirrettyjä rahoja takaisin suomalaisille... Miksi siis päivittäin ei ole tällaista tiedotustilaisuutta siitä miten huono suomalaisten taloudellinen tilanne on vuosien 2020-2023 köyhdyttämisen jälkeen ja miten tilannetta voidaan enää pelastaa?
Olisko rouvankin kannattanut joskus käydä töissä tai kysyä vaikka mieheltä että miten saatiin työntekijöille paremmat olosuhteet?
Lakkoilu on turhaa. Hallitus ei aio perua duunareiden olojen kurjistamista. Irtisanomista siis helpotetaan, takaisinottovelvoite pois, palkaton 1. sairauslomapäivä, osa-aikatyöläiseltä asumistuki pois. Nämä pitää vain hyväksyä. Olkoot duunari lakossa vaikka vuoden. Pete ja Riikka pysyy kannassaan, vaikka tietävät sen virheeksi. Olisihan se noloa alkaa perumaan.
SAK tekee virheen. Nykyajan duunarit eivät enää seuraa ay-herroja kuin lampaat.
Hallitus päätti ruveta työntekijöiden työantajaksi ja siksi lakot kohdistuvat hallitukseen. Kaikki työnantajatkaan eivät hallituksen toimia hyväksy. Sairas työntekijä sairastuttaa työpaikalla kaikki. Määräaikaiset makaavat lomilla, koska tyhmää olisi olla ottamatta lomarahoja, kun lomakorvaukset taas syövät työttömyysajan tukia.
Lakko on työntekijöiden ainoa mahdollisuus taistella vastaan. Viimeinen oljenkorsi, johon kukaan ei ryhdy kuin äärimmäisessä pakossa.
Vierailija kirjoitti:
SAK tekee virheen. Nykyajan duunarit eivät enää seuraa ay-herroja kuin lampaat.
SAK on yhtä kuin duunarit.
Vierailija kirjoitti:
SAK tekee virheen. Nykyajan duunarit eivät enää seuraa ay-herroja kuin lampaat.
Eihän siinä mitään. Pitää kai mennä taas perse edellä puuhun ennen kuin alkaa uusi järjestäytymisen aalto. Tarpeeksi kun kurjistetaan niin ihmisillä on tapana ryhtyä vastarintaan.
Vierailija kirjoitti:
SAK tekee virheen. Nykyajan duunarit eivät enää seuraa ay-herroja kuin lampaat.
Annatko työnantajan panna sinua myös peppuun, jos työnantaja pyytää? Muuten voi potkut tulla. Eikä ole sosiaaliturvaakaan.
Vierailija kirjoitti:
SAK tekee virheen. Nykyajan duunarit eivät enää seuraa ay-herroja kuin lampaat.
Ai lampaita onkin nykyään ne, jotka pistää vastaan.
Koululaiset saivat kyllä ruokaa.
Sinulla ei ole enää kouluikäisiä lapsia, joten siksi luulet omiasi.
Yksikään koululainen ei kuollut nälkää lakon takia. Suurinosa lapsista itseasiassa söi paremmin kuin normaalisti koulupäivän aikana.