Miksi monet keskittyvät vain suhteen ja puolison "huonoihin" puoliin ja hyviä ei edes huomata?

Osaksi on varmaan kyse opitusta mallista. Aika moni suomalainen on kasvanut kodissa, jossa vanhemmat kommunikoivat toisilleen nalkuttamalla ja vain negatiivisia asioita kaivelemalla. Siitä on jäänyt alitajuntaan malli, että parisuhteessa kuuluu koko ajan ojentaa ja kritisoida toista, ja että toisaalta nalkutus on läheisyyden merkki.

Joillain taas on kyseessä tyytymättömyys itseen ja omaan elämään mutta eivät hoksaa sitä, mistä kenkä oikeasti puristaa ja pistävät kaiken puolison syyksi. Aikuisillakin yleistä, että tunnetaitoja ei ole oikein ollenkaan ja itsereflektiota pidetään joutavana oman navan ympärillä pyörimisenä. Nämä ovat yleensä aivan järkyttyneitä, jos puoliso sitten lähtee, koska ovat olleet niin sokeita omalle käytökselleen.

Sitten on tapauksia, joissa se puoliso oikeasti säätää mitä sattuu, ei kuuntele, ei huomioi ja ties mitä muuta. Silloin toinen yleensä automaattisesti alkaa kritisoida toista, jotta tulisi viimein kuulluksi ja jotta puoliso tajuaisi pysähtyä miettimään tekojaan. Jatkuva valitus ei tosin ole tehokas keino saada toinen muuttamaan käytöstään ja monesti näissäkin tapauksissa liitto päättyy siihen, että tarpeekseen saanut osapuoli lähtee.

Sinä et vaan huomioi niitä kehuja, vaan pelkästään huomaat negatiiviset palautteet.

Monet = naiset. Siinä selitys.

Niin just. Miksi pitää itkeskellä, jos on valinnut petturimiehen. Naisten pitäisi tyytyä osaansa ja pitää naamansa ummessa, jos mies vain sattuu olemaan pukki.

Johtunee siitä että tuo palautteen hampurilaismalli on yleensä käytössä työpaikoilla. Parisuhteessa puhutaan suoremmin. Vaikka "aina sä" ei tietysti ole kaikkein rakentavin tapa avata keskustelu.

Koska monet ihmiset menevät yhteen yhteisen toiminnan takia, ei todellisen yhteyden. Ensin on kivaa tehdä yhdessä asioita x ja y ja kun niitä on tehty tietty aika onkin kiva hankkia asiat e ja f. Kun sitten yhteisestä toiminnasta tuleekin yhteistä suorittamista huomataan se, ettei toiminnan ulkopuolella ole mitään henkistä yhteyttä ja silloin toinen alkaa lähinnä ärsyttämään.

Niinhän se monella on eron jälkeen, että vaikka naimisissa ollessa puolisossa ei ollut kuin vikoja ja kaikki oli p-kaa, niin eron jälkeen maristaan, että oli se pena tai pirjo kuitenkin niin hyvä puoliso että ei olisi kannattanut erota ja kyllähän meillä ihan hyvin suhteessakin meni, mitä nyt jotain pikkujuttuja oli. Helpompi nähdä vikoja ja varsinkin toisessa.