11kk ikäisen eroahdistus ja vanhemman töihin lähtö
Viimeisen viikon tuo päivänsäde on esittänyt kuuluvasti mielipiteensä kun äiti häviää näkyvistä. Vessaan ei edes pääse ilman että itkuun pärähtää, joskus saa huijattua puoli minuuttia mainoksilla mutta kohta jo huomaa että äiti lähti metriä kauemmas.
Tänään kävin kaupassa ja lapsi jäi isänsä kanssa. Vilkutti minulle iloisesti kun lähdin ovesta ulos, mutta kohta oli kuulemma itku alkanut ja lapsi oli kiertänyt keittiön kautta olkkariin, tarkastanut sohvan ja sen jälkeen kurkannut vielä parvekkeellekin, josko äiti löytyisi jostakin.
Nyt pitäisi töihin lähteä maanantaina, koti-isä meiltä onneksi kuitenkin löytyy.
On vain kuitenkin hiukan paha mieli kun toinen on niin äidin perään, eroahdistuksesta tässä kaiketi kyse on? Ja eihän tilanne kuitenkaan kovin paha ole kun isänsä kanssa saa kotiin jäädä?