Yksinäinen ekaluokkalainen?

Minulla on ollut myös tuollainen rauhallinen näpertelijä, jolle ystävystyminen toisten kanssa oli aika vaikeaa. Minä olin sitkeästi sitä mieltä, että pitää osallistua harrastukseen, jossa touhutaan yhdessä toisten kanssa jotain. En siis pojalle mitään sanonut yksinäisyydestä, mutta pyysin, että menisi nyt aluksi vaikka syyskaudella mukaan vaikka partion toimintaan ja jää sitten talven päälle pois jos ei tunnu hyvältä. No aluksi oli vähän takkuista, mutta sitten sieltä löytyi muutama muukin hiljaisempi näpertelijä, jotka asuivat syrjäkylillä eli olivat eri koulussa. Muutenkin oli turvallisen tuntuista toimintaa kun ryhmät aika pieniä ja aina oli useampi vetäjä eikä ketään jätetty syrjään vaan touhuttiin yhdessä tai ohjaajan antaman parin kanssa. (koska jos olisi saanut itse valita niin kuin koulussa, minun hiljainen poikani olisi aina jäänyt ilman paria tai sen toisen pariksi jota ei valittu, näin siis kävi koulussa.). Näin poika sai sitten ystäviä ja aluksi kuskailin muutaman kerran viikossa leikkimään näille kavereille ja heidän äidit meille. No, pikkuhiljaa kun osallistui toimintaan ja oppi taitoja mielikin rohkaistui ja sai loppujen lopuksi paljon kavereita peruskoulun aikana. Partio jäi harrastukseksi nyt on jokin ryhmäjohtaja ja auttaa toisia pieniä ujoja poikia saamaan kavereita ja muita elämyksiä.

Miten nyt sujuu, kun kuukausi on vierähtänyt?

Sanoi opelle ja käski pontevasti puuttua. Kyllä auttoi.

Meillä poika on luonteeltaan kuvauksen kaltainen. Hän viihtyy hyvin itsekseen, ja ensimmäisenä kouluvuotenaan vietti välitunnit pääasiassa yksin. Hän keräili kiviä, kaiveli kepillä maata ja kuljeskeli pihalla. Ajoittain häntä pyydettiin mukaan hippaan, ja silloin leikki muiden kanssa. Mutta jos kukaan ei pyytänyt, ei tämä mennyt mukaan. Lapsi ei koskaan valittanut aiheesta, ja sanoi aina viihtyvänsä mielellään yksinään.



Kaikki meni ihan hyvin siihen asti, kunnes eräs vuotta vanhempi tyttö mainitsi asiasta minulle (lapseni kuullen). Sen jälkeen lapsi alkoi murehtia ja pohdiskella asiaa, ja selvästi välitunneista tuli epämieluisia. Lapsi kutsui monia luokkatovereitaan meille kylään, myös minä kysyin välillä muita lapsia äiteineen meille kahville koulun jälkeen. Poikani leikki aina kivasti kun oli kahden muiden kanssa (myös näiden 'riehujien'), mutta silti ei leikit luonnistuneet kuin yhden kanssa. Hänestä tuli pojalleni paras luokkakaveri, ja leikkivät viime keväänä lähes poikkeuksetta kahdestaan, ja usein myös muiden kanssa. Mutta sitten tämä poika vaihtoi koulua, ja taas oltiin lähes lähtötilanteessa.



Lukuvuoden loputtua mekin muutimme, ja poika aloitti uudessa koulussa uudella luokalla. Tältä luokalta poika löysi kaverikseen 'sielunveljen'. He ovat luonteeltaan hyvin samanlaisia, pelaavat shakkia, kirjoittelevat/kertovat mielikuvitustarinoita, pelaavat lautapelejä, ... Ja viikko sitten kuulin, että tämä poika muuttaa pois muutaman viikon päästä. Minun sydämeni oli murtua, kun kuulin tästä. Tällä uudella luokalla on vain 6 muuta poikaa, eikä oma poikani viihdy heidän kenenkään kanssa. Poikani leikkii vielä mielellään tyttöjen kanssa, mutta vähitellen erottelu tyttöihin ja poikiin on käymässä kovaksi.

Huomasin että ketjua on nosteltu, ei minun toimestani kuitenkaan:).



Tilanne on HIEMAN parantunut. Poika kyllä leikkii muiden kanssa välitunnilla, ei kenenkään yksittäisen pojan kanssa, vaan olen käsittänyt että ryhmässä leikkii. Haluaisi leikkiä erään tietyn pojan kanssa, mutta tämä yleensä juoksee pois ja leikkii näiden "aktiivisempien" poikien kanssa. Poikani ei ole vielä kertaakaan leikkinyt kenenkään kanssa koulun ulkopuolella! Tosin nyt ensi viikolla alkaa eräs harrastus, jossa on myös mukana eräs luokalla oleva poika (ja muita lapsia), joten katsotaan olisiko sillä vaikutusta?



Yritän olla kyselemättä pojalta liikaa ettei hänelle tule oloa että jokin olisi vialla...



Ap

Eikä hän ehdi muutoinkaan huolehtia yksittäisen oppilaan sosiaalisista kuvioista.



Joten miettisin pikemminkin, millaisia lapsen menot ja harrastukset ovat koulun ulkopuolella. Voisiko hän mennä sellaiseen harrastukseen mukaan, joka sopisi hänen rauhalliselle mielenlaadulleen JA toisi ystäviä, joista osa jopa samasta koulusta? Voisitteko kutsua koulusta jotakin kaveria leikkimään teille illalla?



Kun lapsi ystävystyy koulun ulkopuolella, kenties hän saa seuraa myös koulussa.

Pojalla joka aloitti juuri koulun, ei ole yhtään kaveria. Ei kotona eikä koulussa. En tiedä mitä pystyn tekemään, kun aina kovasti kannustan ottamaan kontaktia muihin lapsiin, mutta häntä ei vaan kiinnosta. En viitsi kauheasti asiaa jankata, ettei tule painostuksen tunnetta.



Kotona on pikkusisaruksia, ja heidän kanssaan on tosi hyvät välit ja leikit alkaa heti, kun kotiin koulusta tulee.

Sääli vaan että täällä maalla "kaikki" vain harrastavat jalkapalloa, ja poikaa ei se yhtään kiinnosta! Hän kun on sellainen pieni näpertelijä. Musikaalinen on, joten mietin että ehkä voisi syksyllä aloittaa soittotunnit? Tosin sekin on yksinäistä mutta voi myöhemmin poikia ystäviä, jos menisi johonkin ryhmään soittamaan.



Poikaa kun on niiiin vaikea saada menemään mihinkään mukaan! Kesällä EI suostunut uimakouluunkaan:(.



Poika on muuten tosi hyvä leikkimään ja keksimään kaikenlaista. Sisarusten kanssa leikkii tosi hyvin.



Keväällä kävi vielä yhden eskarikaverin luona leikkimässä mutta nyt tuntuu että sekin eskarikaveri on vieraantunut pojasta ja tämäkin kuuluu näihin "riehujiin". Ovat siis kyllä samalla luokalla... Ehkä vaan pitäisi kutsua tämä kaveri kuitenkin kylään?



Ap

Ja oli ihan hyvillä mielin! Oli käynyt kirjastossa ja lainannut jotain mieleisiä kirjoja. Ei ainakaan myöntänyt että olisi ollut kovin yksinäinen... Sanoi tosin että tämä paras eskarikaveri oli juossut jonkun muun kaverin kanssa tänään. No toivotaan että alkaa mennä hyvin!



Ap

aika yksin hän koulussa yleensä on, yhteisissä leikeissä on kyllä mukana joskus, mutta ei ole ketään oikeaa kaveria. Hassua sinänsä, koska kuitenkin koulupäivän jälkeen leikkii aina joskus jonkun koulukaverin kanssa, ei päivittäin kuitenkaan. Koulussa menee jotenkin lukkoon kun on paljon lapsia.

Uskon että poikani myös leikkii paremmin kun saa leikkiä kahdenkesken jonkun kanssa. Ei oikein kiinnosta ryhmäleikit. No kouluhan on vasta alkanut. Muuten viihtyy tosi hyvin tunneilla:).



Ap

hänessä on äidin mielestä jotain vikaa. Poika voi itsekin huolestua asiasta ja ahdistua, että hänen pitää ystävystyä jonkun kanssa ettei äiti vain huolestu ja ahdistu. Pojan itseluottamus voisi horjua.



Jos poikasi ei koe tilannetta epätoivottavaksi, niin sinun ei tarvitse mielestäni olla huolissasi. Jotkut viihtyvät paremmin itsekseen ja näperrellen, ei se tarkoita että lapsesi olisi epäsosiaalinen tai jotain olisi kehityksessä vialla. Poikasihan pystyy hyvin toimimaan muiden ihmisten kanssa, hänellä vain ei ehkä ole siihen yhtä paljon tarvetta kuin vaikkapa sinulla. Onko sinulla itselläsi kokemuksia kiusaamisesta tai oletko tuntenut itsesi lapsena yksinäiseksi? Jos näin on, voit siirtää omat kokemuksesi mielessäsi pojan kokemukseksi, vaikka hän kokisi sen että on itsekseen positiivikseksi ja se on hänen oma valintansa - häntä ei ole siis jätetty ulos kaveripiiristä muiden toimesta. Silloin pojalla on mahdollisuus liittyä toisten seuraan halutessaan.



Jos pojalla on itsetunto kohdallaan, tuskin hän joutuu kiusatuksi vaikka toimisikin toisin kuin suuri osa muista luokan pojista. Jos pojalla on normaali itsetunto (etkä sinä sitä nyt omalla huolestumisella saa poikaa epäilemään omaa hyvyyttään ja olemustaan), hän kyllä pärjää muiden poikien kanssa ja nämä häntä arvostavat, erilaisista mielenkiinnon kohteista huolimatta.

hänessä on äidin mielestä jotain vikaa. Poika voi itsekin huolestua asiasta ja ahdistua, että hänen pitää ystävystyä jonkun kanssa ettei äiti vain huolestu ja ahdistu. Pojan itseluottamus voisi horjua..

Mutta EN komppaa tätä:

Jos poikasi ei koe tilannetta epätoivottavaksi, niin sinun ei tarvitse mielestäni olla huolissasi. Jotkut viihtyvät paremmin itsekseen ja näperrellen, ei se tarkoita että lapsesi olisi epäsosiaalinen tai jotain olisi kehityksessä vialla. Poikasihan pystyy hyvin toimimaan muiden ihmisten kanssa, hänellä vain ei ehkä ole siihen yhtä paljon tarvetta kuin vaikkapa sinulla.

Lapsi voi todellakin olla itse päällisin puolin tyytyväinen tilanteeseensa eikä ainakaan välttämättä VALITA SIITÄ ÄIDILLEEN. Mutta onko jatkuva sivuun jääminen ja yksinolo silti lapselle hyväksi? Lapsi tarvitsee ihmissuhteita, eivätkä pelkät perhesuhteet riitä kovin pitkään. Päivästä iso osa ollaan koulussa.

Joten yrittäisin auttaa lasta solmimaan kaverisuhteita - mutta en niin, että suoraan selittäisin huoltani lapselle.

-2-

Lapsen on opittava itse solmimaan kaverisuhteet ja hoitamaan niitä, omista tarpeistaan lähtien.



Se mitä ihmettelen on että ap kertoo muitten poikien olevan riehujia. Jos oma poika on rauhallinen, voiko kuitenkaan vilkkaampia nimetä riehujiksi??? Nämä vilkkaammat ovat ilmeisesti sosiaalisesti taitavampia kuin ap:n rauhallinen poika. Toivon, että poika löytää oman tyylisiä kavereita, joitten kanssa voi olla oma itsensä.

jatkuvasti sivuun vaan että hänellä on jonkun verran yhdessäoloa muidenkin kanssa - sain sen käsityksen aloituksesta. Että poika mielummin kuin urheilee

lukee ja näpertelee jotain, ja että se olisi oma valinta ja johtuu voimakkaasta kiinnostuksesta ko asioihin. En usko minäkään, että jatkuva yksinolo ja syrjään jääminen ikätoverien seurasta on hyväksi, etenkään jos siihen liittyy kyvyttömyys muodostaa kontakteja ja olla yhteydessä ikätovereihin. Siinä tapauksessa äitinä rohkaisisin poikaa kutsumaan kavereita vaikka kyläilemään kotiin leikin tai muun puuhan merkeissä tai muuten tukisin lasta menemään ikätoverienkin pariin. Edes välillä, eihän sen tarvitse päivittäistä olla. Äitinä tutustuisin muihin samanikäisten vanhempiin ja yrittäisin olla itsekin mukana asuinpaikan yhteisöllisessä elämässä enkä jumittaisi vain oman perheen kanssa kotona.



t: Olinkohan 10?

Lapsen on opittava itse solmimaan kaverisuhteet ja hoitamaan niitä, omista tarpeistaan lähtien.

Kyllä sosiaaliset taidot ovat taitoja muiden joukossa ja niiden kehittymistä voi tukea ja taitoja opetella ja harjoitella.

Moni lapsi hyötyisi pienestä avusta ja vanhempien tuesta. Harva ekaluokkalainen osaa analysoida ongelmaa ja hakeutua kerhoihin oma-aloitteisesti. Siinä on ymmärtäväinen äiti hyväksi avuksi - lasta painostamatta ja asiasta liian suurta numeroa tekemättä, tosin!

ja toisten seuraan hakeutuva sosiaalisesti taitamaton. Kyse on pikemminkin sosiaalisuuden tarpeesta, joka liittyy temperamenttiin, ei sosiaalisesta kyvykkyydestä. Ihmisillä on erilainen tarve olla tekemisissä toistensa kanssa, toiset kokevat sen tyydyttävämmäksi kuin toiset. hienoa, että poikasi viihtyy itsensä kanssa, se on tärkeä taito. Lapselle voi tarjota myös tilanteita yhdessäoloon ikätovereiden kanssa, vaikka hän ei niihin itse yhtä ponneekkaasti hakeutuisikaan. Aikuinen voi mielestäni edesauttaa ystävystymistä samanhenkisten lasten kanssa vaikka ohjaamalla lasta mieleisiin harrastuksiin, josta voisi löytyä mieleistä seuraa. Harva lapsi löytää harrastukset itse tai oma-aloiteellisesti hakeutuu harrastusryhmään, pieni tuuppiminen voisi olla paikallaan.



Pääasia on, että vanhemmat hyvöksyvät lapsensa ja antavat tämän ymmärtää olevan hyvä ja riittävä sellaisena kuin hän on. Siitä kehittyy terve itseluottamus mikä edesauttaa sosiaalisten taitojen kehittymistä ja tasaveroisten ystävyyssuhteiden solmimista.

Poikani EI ole sosiaalisesti taitamaton. Kuten sanoin niin leikkii mielellään kyllä muiden kanssa ja osaa olla puhelias ja vilkaskin. Ei vain leiki sellaisia tyypillisiä hurjia poikien leikkejä! Ja kuten sanoin, niin kyllä, tuntuu että muut pojat poikani luokalla ovat aika "riehujia". Ehkä tämä on sitten normi joidenkin silmissä, omaan poikaani verraten vaikuttavat "villeiltä". Sellainen ei vain poikaani kiinnosta, tänäänkin sanoi että X oli jahdannut ja juossut tyttöjen perässä. Se ei poikaani kuulemma ollut kiinnostanut...



Itsekin luulen, että poikani ei tarvitse jatkuvaa kaveriseuraa. Tässähän on lapsissa selviä eroja. Taitaa poika olla isäänsä tullut, isäkin on erityisesti pienenä ollut sellainen omissa oloissa viihtyvä, joka on keksinyt kaikenlaista tekemistä itse.



Tottakai yritän tukea poikaa ja ehkä kutsumme jonkin luokkakaverin kyläänkin. Harmi vaan että asumme tällä hetkellä niin ahtaasti:(.



Harrastuksen poika ainakin aloittaa nyt, luultavasti alkaa soittaa jotain soitinta. Ainakin se kehittää itsetuntoa.



Ap

minulla olisi poika. Ahtaus ei lapsia haittaa, joten aivan hyvin voitte kutsua kylään luokkatovereita. Lapsille tärkeintä on, että kotona on mukava ilmapiiri, ei kulissit ja tilan määrä - etenkään, jos lapset viihtyvät muissakin puuhissa kuin riehumisleikeissä.

En itsekään haluaisi muunlaista poikaa:))). Todella ihana ja järkevä on, on helppo tulla hänen kanssaan toimeenkin. Uskon, että hänellä on ihan hyvä itsetunto. Ainakin eskaristakin sanottiin, että poika luottaa niin hyvin itseensä ettei lähde ties kenenkä jekkuihin mukaan:). Kukaan ei siis pysty houkuttelemaan häntä mukaansa mihinkään koiruuksiin...



Taidankin piakkoin kutsua jonkun luokkakaverin tänne kylään.



Ap