Köyhä lapsuus - noin minäkin ajattelen, vaikka minulla ei ole köyhää lapsuutta

Sama juttu. Olen maalta ja nuuka. Vanhempani eivät olleet köyhiä (ehkä henkisesti kyllä heheh)

Miksi ihmisiä ylipäänsä halutaan lokeroida? 

Miksi teillä on tuollainen sairas ajattelu? Ette voi ostaa, vaikka esim. imuri olisi tarpeen? Tai tunnette syyllisyyttä aina kun ostatte jotain mitä oikeasti tarvitte? Tai pelkäätte ruuan loppuvan koko ajan? 

Itse olen tarkka ja pihi, mutta nautin kun löydän kesäkuumalla hyvän tuulettimen, enkä koe siitä syyllisyyttä. Tai en koe, että ruuan loppuminen tarkoittaisi nälkää. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmisiä ylipäänsä halutaan lokeroida? 

 ihmisiä halutaan ymmärtää. Kun tutkija lukee vastauksia, niin vastsuksista nousee erilaisia ryppäitä. Lokerointi tulee automaattisesti. 

 

mietin itse sitä, että vastaukset kertovat myös kulttuuristamme, ei yksilötason köyhyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi teillä on tuollainen sairas ajattelu? Ette voi ostaa, vaikka esim. imuri olisi tarpeen? Tai tunnette syyllisyyttä aina kun ostatte jotain mitä oikeasti tarvitte? Tai pelkäätte ruuan loppuvan koko ajan? 

Itse olen tarkka ja pihi, mutta nautin kun löydän kesäkuumalla hyvän tuulettimen, enkä koe siitä syyllisyyttä. Tai en koe, että ruuan loppuminen tarkoittaisi nälkää. 

no ei nyt tietenkään kaikki puhekuplista pidä paikkaansa. Totta kai ostan tavaran, jos tarvitsen. Mutta mietin huolellisesti, tarvitsenko? Pärjäänkö ilman?

enkä tunne syyllisyyttä siitä, mitä tarvitsen, mutta tunnen syylliisyttä siitä, kun ostan kallista, jota en tarvitse. Tai jonka käyttöiän tiedän olevan lyhyt.

Olen sodan jälkeen syntynyt. Sodan käyneet vanhempani, kuten suurin osa suomalaisista, eli silloin niukkuudessa, mutta eivät köyhyydessä.

Joskus tuntuu nykypäivänä, että niukkuus ja köyhyys koetaan toistensa symboleiksi. Verrataan omaa elintasoa muiden elintasoon, ja koetaan, että jos ei ole itsellä samanlaiseen varaa, niin ollaan köyhiä.

Suomessa kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää, siitä pitää sosiaaliturvajärjestelmämme huolen. Monen köyhyydestä valittavan ongelmana on arjen talouden hallinta, kun niistä pienistäkin tuloista menee huomattava osa turhaan kulutukseen, kuten päihteisiin.

En jaksanut lukea koko juttua, luin vain puhekuplat. Olen niin vähävaraisesta perheestä kuin Suomen oloissa ikäluokalleni (80-luvun alussa syntynyt) on mahdollista, mutta yksikään esitetty ajatus ei ole tuttu.

Ehkä ihan kaikki ei aina johdukaan lapsuudesta?

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko juttua, luin vain puhekuplat. Olen niin vähävaraisesta perheestä kuin Suomen oloissa ikäluokalleni (80-luvun alussa syntynyt) on mahdollista, mutta yksikään esitetty ajatus ei ole tuttu.

Ehkä ihan kaikki ei aina johdukaan lapsuudesta?

Mä kyllä tunnen itseni kroisokseksi, kun on vara ostaa sitä ruokaa mitä haluaa ja lomailla ja vaikka mitä. Mä siis tykkään käyttää rahaa, kun sitä ei lapsena ollut.

Ihan kaikki ei johdu lapsuudesta, mutta lapsuus muovaa meitä todella paljon. Älä väheksy sitä, miten muiden kokemukset ovat heihin vaikuttaneet.

En tunnista itselläni tuollaista ajattelua vaikka nykyajattelulla minulla oli köyhä lapsuus. Köyhästä lapsuudestaan on kertonut myös useampikin politiikko, Sanna Marin tulee nyt ensimmäiseksi mieleen. Ei köyhä lapsuus ole ainakaan häntä saanut karttamaan luxusta.

70 luvulla maalla 80% talouksista oli pienituloisia tai ainakin niin että jos rahaa oli, niin se käytettiin järkevästi eikä pröystäily rahoilla. Kalakeitto seistä ja perunasta ehkä porkkanaa joukossa oli ihan tavallinen arkiruoka, ei se ollut mikään nuukailuruoka. Samoin kun se että meillä ainakin syötiin usein kananmunakastiketta ja perunoita, ehkä porkkanaraastetta ja leipää, juomaksi itsetehtyä marjamehua. Erittäin hyvää puhdasta kotiruokaa. 

Olen itse yh äidin lapsi, varmasti rahat oli tiukalla, mutta ei meillä koskaan korostettu sitä että ollaan köyhiä tai verrattu itseä muihin. Olisin toki halunnut asua omakotitalossa kuten moni kaveri jolla oli molemmat vanhemmat, olisin halunnut koiran, mutta ei ollut varaa. 

Lähdin kotoa pois 17v ja olen pärjännyt aina omillani, ei ole kenenkään tarvinnut elättää. En koe minkäänlaista tunnetta siitä ettei minulla olisi oikeus johonkin asiaan, en koskaan ajattele niin. Ostan sen mitä tarvitsen ja mihin koen rahani riittävän, en kuluta turhaan mutta mitään mitä olennaista ei ole puuttunut.....tai no, on puuttunut, mutta sitä ei rahalla saa.

Ainoa, jonka tunnistan on riskinoton välttely. Toisaalta samassa perheessä voi olla suorastaan pihi ja toinen tuhlari, vaikka lapsuus on ollut samanlainen. Yksi säästää ja tuntee huonoa omaatuntoa tarpeellisistakin ostoksista, toinen taas pistää menemään viimeisenkin sentin tuntematta mitään erityistä, koska siihen on viimeinkin varaa.