Mies haluaa lopettaa suhteen
Oon aivan rikki. Mies haluaa todennäköisesti jättää mut. Luulin tämän kestävän mut ei se ollutkaan niin. Tuli ihan puun takaa et mies haluaa ottaa omaa aikaa eikä halua olla yhteyksissä minuun vähään aikaan. Jossain vaiheessa kuulemma voidaan keskustella. Mitä mä teen, en kestä tällaista epätietoisuutta. Haluisin selvittää asiat ja jatkaa yhdessä. En ymmärrä miten toista voi kohdella näin. Jättää vaan odottelemaan. Itkettää.
Kommentit (12)
Mies siis jättää sinut, mutta yrittää sanoa sen sinulle pehmeästi, ettet sekoa. Sure nyt ja sitten alat elämään just niinkuin tahdot ilman, että täytyy ottaa jonkun miehen tarpeita huomioon.
Niinpä. Onhan se outoa toiselta yhtäkkiä. Nuorena nuo on vaikeita asioita. Myöhemmin tosin huomaa ettei se ollutkaan välttämättä oikea, vaikka on varma siitä, niin varma. On jotenkin toisen komeana jalustalle laittanut ja rakastunut syvästi. Joskus tasoittuu tunne ja tilanne. Jos on erillään, helpottaa "nopeammin" (oma aikataulu silti) kuin se että toista näkee koko ajan tai ajattelee - kun on käsitellyt tarpeeksi. Onko kysymyksiin edes vastauksia, osaako toinen sanoa.
Oletko ollut liian takertuvainen? Jos mies nyt vain tarvitsee omaa aikaa. Kaikki ei ole ekstrovertteja, vaan haluavat välillä olla myös yksin. Jos on sosiaalinen työ ja vielä lapsia, niin useimmat kaipaa myös yksinoloa.
No hyvä, sitten voit etsiä toisen. Ei kai sinun kanssasi tarvitse vastentahtoisesti olla.
Näissä nyt yleensä on semmonen homma, että sillä miehellä on toinen, ja se haluaa testata sitä ennenkuin sut jättää lopullisesti tai päättää haluaako sut.
Voi, tunnen lämmintä myötätuntoa kohtaasi. Mutta voisiko kyse olla siitä että tuo mies on vain niin introvertti että hän tarvitsee hieman omaa aikaa? Toinen mahdollisuus on toki se että mies ón jostain syystä hätääntynyt kun suhde alkaa syvenemään, ehkä tämä on hänelle uusi tilanne. Toivon koko sydämestäni että löydätte toinen toisenne taas uudestaan ja pystytte jatkamaan suhdettanne.
Jos ei tunnu oikealta, kannattaakin ottaa toinen suunta.
tulee vain puun takaa, jos on pitänyt toista itsestäänselvänä ja sivuuttanut kaikki ongelmat. Muitta tulee jossain vaiheessa täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Näissä nyt yleensä on semmonen homma, että sillä miehellä on toinen, ja se haluaa testata sitä ennenkuin sut jättää lopullisesti tai päättää haluaako sut.
Ja aina uudelleen naiset rakastuu näihin pettäjiin ja muihin pelleihin. Ihan oma syy :D
Joku lyhyt suhde, jossa mies on koeajanut sua ja nyt vaihtaa merkkiä ja mallia?
Pihtarin osa on kova