Kauanko olet imettänyt,ja kuinka montaa lasta?
Piditkö imettämisestä, jos et miksi?
Onnistuiko imetys?
Minä olen imettänyt kahta lasta,ekaa imetin 1,5kk osittaisesti, ja tokaa 4,5kk täysimetystä.
Kommentit (21)
Esikoista imetin osittain 10 kk, kuopusta täysimetin 6 kk, ja muun ruuan ohella jatkoin imetystä osittain 1 v 9 kk ikään. Esikoisen kanssa alku oli vaikeaa, joten sai heti myös muuta maitoa, mutta imetin silti niin pitkään, kun lapsi itse lopetti tissittelyn. Kuopuksen kanssa imetys alkoi paremmin ja jatkui pitkään, mutta lopulta oli helpotus, kun sain hänet vieroitettua vajaan kahden vuoden iässä, tosin aikaisemmin olisi varmaan mennyt helpommin, kun ei olisi ollut vielä uhma päällä. Raskainta on ollut imettämisen kertakaikkinen sitovuus, meillä lapset ovat olleet molemmat varsinaisia tissitakiaisia ja syöneet öisinkin, joten olin imetysaikoina välillä todella väsynyt varsinkin jo työhön palattuani. Siitä huolimatta halusin imettää molempia, vaikka jouduinkin tinkimään omista menoista yms. tuona aikana. Lapset ovat olleet perusterveistä ja haluan ajatella niin, että imetys on myötävaikuttanut tähän.
2 lasta ja kumpaakin täysimetin liki 7kk ja äm oli ainoa maito kunnes olivat 1v.
Esikoinen vieroittautui ollessaan 1v5kk ja kuopus ollessaan 1v9kk.
Ja kyllä pidin ja kyllä mielestäni onnistui.
-Äitix2-
Pidin kyllä. Täysimetin puoli vuotta, 9 kk iässä alettiin himmailemaan ja lopetin lapsen ollessa vuoden.
Molempia täysimetin 6 kk ja äidinmaito oli ainoa maito 1 vuoden ikään. Kiinteiden aloituksen myötä imetyskertoja alettiin vähentää pikkuhiljaa ja yösyönnit lopetin molemmilta n. 7-8 kk iässä. Imetystä jatkui kuitenkin molemmilla yli kahden vuoden ikään. Imetys sujui loistavasti alkukangertelujen jälkeen ja tykkäsimme siitä kaikki, tuskinpa sitä olisi noin pitkään muuten jatkunutkaan.
En kauheasti tykännyt aluksi, tosi epämukavaa ja sitovaa. Mitä vanhemmaksi lapsi käy, sitä helpommaksi muuttuu eikä mulla ole ollut mitään pakko lopettaa just siihen vuoteen. Mut ei ne lapsetkaan oo tahtia saaneet määrätä vaan olen imettänyt "sopivasti". Vain yksi maitoallerginen sai vielä lähemmäs 2-vuotiaana käydä rinnalla useamman kerran päivässä.
Kahden ekan kanssa olosuhteiden pakosta imetys loppui kun olivat 6kk, vaikka olisin halunnut jatkaa. Siihen asti täysimetys ilman ongelmia.
Kolmatta imetin 1v2kk josta täysimetys 6kk. Neljäs sai rintamaitoa 1,5v, imetys onnistui mielestäni erinomaisesti siihen nähden, että ensimmäiset 2kk maito meni pelkästään nenämahaletkusta.
Nyt on viidennen imetys menossa viidettä kuukautta. Hän oli myös alkuun nokkiksessa mutta pääsi rinnalle harjoittelemaan jo reilun viikon iässä pikkukeskosuudesta huolimatta. :) Tällä kertaa oli välillä hankaluuksia, stressin vuoksi maito loppui kerran aivan totaalisesti, mutta onneksi sattui paikalle ihminen joka toimi sijaisimettäjänä. Kun sitten hankittiin kaappiin korviketta, maito alkoi yhtäkkiä suorastaan suihkuta. Ilmeisesti stressiä helpotti tieto, että lisämaitoa on käden ulottuvilla jos rintamaito loppuu. Korvikkeeseen ei siis ole tarvinnut turvautua. Jos kaikki menee hyvin, imetän lapsen vähintään puolitoistavuotiaaksi.
Alkuvaiheen kipua lukuunottamatta meni mielestäni hyvin ja onnistui, joka kerralla paremmin. 4-6 kk välillä vaihtelivat täysimetysajat.
vajaa 2vk - en osannut, eikä sairaalassa ollut tarpeeksi ohjeistusta
ja kuopus nyt 8kk ja imetän edelleen. tarkoitus olis tuolla vuoden tienoilla lopettaa viimestään..
ja siis kaksi lasta.
jota täysimetin 6 kk ja osittaisimetys muun ruoan ohella jatkui 1 v 9 kk ikään, jolloin lapsi vierottautui itse rinnalta. Noin vuoden ikään imetin lapsentahtisesti, sen jälkeen siirryttiin enemmän äidintahtisuuteen (toki lasta kuunnellen).
Pidin imettämisestä ja olin aika surullinenkin, kun lapsi lakkasi pyytämästä rintaa, vaikka toki olin tosi iloinen siitä, että lasta ei tarvinut itkujen kanssa vieroittaa, vaan hän lopetti itse. Imetys onnistui mielestäni hyvin, vaikka imetyksen ensimmäisinä kuukausina olikin hieman vaikeuksia (synnärillä vauvan alhainen verensokeri, ensimmäisen kuukauden ajan rintakumin kanssa sählääminen, 2-4 kk iässä pahoja rintaraivareita ja -lakkoilua)
4kk aloiteltiin jo vähän maistelemaan(neuvolan suositus) soosseja. Tytsy ei ole syöny tuttia eikä pulloa eli haastetta kyllä riitti.
Imettämisessä itsessään ei ollut ongelmia (paitsi lapsen hampaat myöhemmin) muuten, kun se että ois ollu ihan kiva olla tuosta tissiriipasta erossakin ja mies ois pullolla voinut hoitaa välillä ruokinnan:)
Molempia täysimetin 6 kk ja äidinmaito oli ainoa maito 1 vuoden ikään. Kiinteiden aloituksen myötä imetyskertoja alettiin vähentää pikkuhiljaa ja yösyönnit lopetin molemmilta n. 7-8 kk iässä. Imetystä jatkui kuitenkin molemmilla yli kahden vuoden ikään. Imetys sujui loistavasti alkukangertelujen jälkeen ja tykkäsimme siitä kaikki, tuskinpa sitä olisi noin pitkään muuten jatkunutkaan.
sillä erolla että imetystä jatkettiin vain n. vuosikkaaksi
Oli ihan ok. Välillä oikein kivaa, välillä ei ois jaksanut. Onnistui hyvin, paitsi lopussa: lapsi alkoi 11 kk iässä kiukutella rinnalla, 2 viikkoa väkisin itkua tuhertaen jatkoin ja sitten luovutin. Onneksi pakkasessa oli niin paljon äidinmaitoa että sai vaan sitä seuraavat 3 viikkoa.
5v8kk imetin yhteensä kolmea lasta. Noin kaksi vuotta jokaista.
Yhdellekään ei ole annettu korviketta ennen 6 kk ikää, mutta soseita on alettu vähän maistella rintamaidon ohella noin 3,5 kk iässä.
Puolen vuoden iässä ovat alkaneet saada silloin tällöin myös korviketta, imetystä olen jatkanut noin 10 kk ikään kaikkien kohdalla.
Kaikki lapset perusterveitä, ei esim. ruoka-aineallergioita.
jokaista täysimetin 5-6kk ja imetyksen lopetin kokonaan lasten ollessa 1-1,5v ikäisiä.
ekaa imetin 1v8kk ja toista 1v3kk
(ensimmäiset 3kk lypsin tosin maitoa kummallekkin. Syntyivät niin pieninä, ettei jasanut imeä rinnasta.)
Korviketta lapseni eivät ole syöneet.
Alkuvaikeuksien jälkeen pidin imetyksestä.
ekaa imetin takuten 3,5kk
Toista en voinut/saanut imettää syystä ja toisesta yhtään.
Kolmatta imetin 12kk, josta täysimetystä 6kk. Lapsi vieroitti itse itsensä.
Neljättä imetin 1v3kk, josta täysimetystä reilu 6kk.
Kaikkien kohdalla koen onnistuneeni =) Eka on kaikkein tervein =) muilla jos jonkinlaisia allergioita. Atopiaa, siitepöly, hedelmä, muna, maito sekä vilja-allergioita.
Onhan sitä imetyksen kanssa aina ongelmia alussa kun rinnat menee haavoille. Mutta kyllä muuten on onnistunut. Ja aikas pienet on rinnat joilla on suuria pullukoita lapsia syötetty ;D
terv. Taaperoimettäjä