Kenenkään lapsella ODD, missä tietoutta netissä...

Olen mietiskellyt, että lapsellani voisi olla tuo Oppositional Defiant Disorder... onkohan tähän erikoistuneita psykiatreja Suomessa tai mitään tietoutta suomeksi. En tiedä edes, mikä termi on suomen kielellä :(

Mun lapsella se on adhd:n liitännäisenä.

Lasten uhmakkuushäiriö

Lääkärikirja Duodecim

23.7.2010

psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen

Itsehoito

Milloin hoitoon

Lasten uhmakkuushäiriö ilmenee yleensä 7–12 vuoden ikäisillä lapsilla. Uhmakkuushäiriölle on ominaista ikään nähden selvästi poikkeava tottelematon käytös, jolle on ominaista usein tapahtuva maltin menetys, toistuva riitely aikuisten kanssa, usein ilmenevä tarkoituksellisen uhmakas käytös vanhempia kohtaan, toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä, usein ilmenevä toisten ihminen ärsyttäminen, toisten syyttäminen omista virheistä, herkkä ärsyyntyminen, usein ilmenevä vihaisuus ja pahantuulisuus sekä ilkeys ja kostonhimoisuus. Ongelmat ilmenevät vähitellen ja useimmiten kotona, mutta niitä voi myöhemmin ilmetä myös koulussa ja toveripiirissä. Uhmakas käytös kestää kuukausia, joskus vuosiakin.



Uhmakkuushäiriöllä ei siis tarkoiteta pienten lasten normaaliin kehitykseen kuuluvia ohimeneviä uhmaikäkausia tai murrosikään usein kuuluvaa lievempiasteista kapinallisuutta.



Uhmakkuushäiriö on suhteellisen tavallinen ongelma, koska jopa 10 % lapsista kärsii ainakin lieväasteisesta uhmakkuushäiriöstä ja ainakin 2 % kouluikäisistä lapsista hankalampiasteisesta uhmakkuudesta. Häiriö on yleisempää pojilla kuin tytöillä.



Uhmakasta käytöstä esiintyy myös muiden lastenpsykiatristen häiriöiden yhteydessä kuten aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriössä (ADHD), masennustiloissa ja psykoottisissa häiriöissä. Tällöin uhmakkuuden taustalla olevan muun häiriön hoito on tärkeätä.



Itsehoito

Lapsen uhmakkuus koettelee suuresti vanhempien psyykkistä sietokykyä, minkä vuoksi satunnaiset maltin menetykset ovat hyvin ymmärrettäviä. Lapsen kannalta on kuitenkin aina rakentavampaa, jos vanhemmat ja opettajat pyrkivät samalla ymmärtämään lapsen käytöksen taustaa. Vanhempien oma stressaantuneisuus, uupumus ja masentuneisuus ovat omiaan vain lisäämään lapsen uhmakkuutta.



Isovanhempien ja ystävien muodostama sosiaalinen tukiverkosto on lapsen vanhemmille ja lapselle tärkeitä.



Milloin hoitoon

Uhmakkuushäiriöstä kärsivän lapsen vanhempien on aina viisasta kääntyä lastenpsykiatrin, lastenpsykologin tai kasvatusneuvolan puoleen. Uhmakkuuden jatkuessa pitempään lapsella on selvästi suurentunut riski käytöshäiriön ja päihteiden ongelmakäytön kehittymiseen. Ammatti-ihmisiltä saatava kasvatuksellinen ja psykoterapeuttinen tuki auttaa lasta usein pääsemään nopeammin eroon uhmakkuudestaan. Uhmakkuuden taustalla joskus olevien muiden psykiatristen häiriöiden diagnosointi on tärkeää hoidon suunnittelun kannalta.



Artikkeli on tarkastettu 23.7.2010

Artikkelin tunnus: dlk00384 (018.700)

© 2010 Kustannus Oy Duodecim

mielestäni on ollut sellainen jo ihan vauvasta. Muuten oikein ihana lapsi, mutta etenkin väsyneenä meno on juuri tuollaista. Keskittymisessä ei erityisesti ole mitään vikaa (ei nyt ehkä parhaastakaan päästä...)



-ap

mielestäni on ollut sellainen jo ihan vauvasta. Muuten oikein ihana lapsi, mutta etenkin väsyneenä meno on juuri tuollaista. Keskittymisessä ei erityisesti ole mitään vikaa (ei nyt ehkä parhaastakaan päästä...) -ap

Meillä keskittyminen ihan hukassa tuon adhd:n takia. Max 1 min jaksaa leikkiä yhtä leikkiä yhtä leikkiä, muuten juoksee ja kiljuu tauotta.Onneksi nukkuu paljon 12 h/vrk.

terv. nro. 6

Meillä on nyt ajankohtainen tämä asia. LLapsella epäillää ADD:ta ja uhmakkuushäiriötä. Löytyykö tuoreempia kokemuksia ODD:sta?

En ole ikinä kuullutkaan tuosta, mutta olen aivan varma, että minulla on ollut tuollainen. Adhd-diagnoosin sain vasta aikuisena, mutta tuo kyllä selittäisi paljon.

Jos kukaan koskaan tulee lässyttämään, että kasvatuksesta kiinni koko homma, niin ei muuten ole. Mikään kasvatuskeino maailmassa ei olisi auttanut minun tapauksessani ja vaikka kuri ja kasvatus olivatkin kohdallaan, muistan, että lapsena ne saivat aikaan vain kahta kauheampia vastareaktioita. Mitkään seuraamukset eivät tuntuneet miltään ja ne oikeastaan vain pahensivat asiaa ja sitä lapsen käsityskyvylle aivan ylivoimaista sokeaa raivoa siihen pisteeseen, että muistelisin halunneeni vahingoittaa vanhempiani vakavasti teräaseella. En ole varma yritinkö jopa, ehkä. En tuollaisen kohtauksen tullen tuntenut kipua, enkä oikein mitään muutakaan kuin vain sitä sokeaa, hillitöntä raivoa.

Teini-iässä alkoi helpottaa ja aikuisikäni olen ollut erittäin rauhallinen.