Miten te vanhemmat perustelette nuorimman lapsenne suosimista?

Kuvailit juuri siskoni...

Siskollani ja minulla on 3 vuotta ikäeroa ja hän luulee tulevansa aina ensimmäisenä.

Isäni joka on ollut työtön jonkin aikaa on usein vahtimassa meitä koska äidilläni on usein yövuoroja. Isälläni ei rahaa paljoa ole ja tämän tietää siskonikin. Silti tämä kehtaa pyytää jatkuvasti rahaa molemmilta vanhemmiltani. Minä kasvoin itse siihen suuntaan että ilman mitään muiden rahoja pärjätään. Kun joskus huvikseni pyysin äidiltäni rahaa hän vain huusi:"Nyt ei ole rahaa!" silti tämä ostaa siskolleni jatkuvasti tavaroita ja mitä hän ikinä haluaakaan. Onko tämä oikein teistä?

Virheistä opitaan.

On enemmän rahaa vuosi vuodelta?

Mun lapsuudenperheessä suosittiin kyllä esikoista, me nuoremmat emme olleet mitään. Ja osashan se vanhin käyttää asemaansa häikäilemättä hyväkseen, vaati parhaat päältä ja sai. Me muut jäätiin ilman, vaikka välillä asiasta huudon nostimmekin.

Omiani kohtelen tasan samoin, ei tulis mieleenkään suosia yhtä. Ei vanhinta, ei nuorinta, ei "oikeaa" sukupuolta olevaa. Mua lähinnä naurattaa kun äitini jakelee "kasvatusvinkkejään". Ei tulis mieleenkään niitä noudattaa ja koska en niitä noudata niin äitini mielestä lapseni kasvavat kieroon ja ovat kauheita. Kumma kun koulussa ja päiväkodissa ollaan eri mieltä :)

mä suosin nuorinta ja vanhinta syystä, että heidän persooniensa kanssa tulen parhaiten toimeen. Keskimmäiset ovat hankalia.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2013 klo 16:39"]

mä suosin nuorinta ja vanhinta syystä, että heidän persooniensa kanssa tulen parhaiten toimeen. Keskimmäiset ovat hankalia.

[/quote]

miksikähän mahtaa olla hankala? Ehkä siksi, että jää kaikessa vähemmälle?

Meillä oli samoin kuin nro 15 kuvaili. Itse olen se kuopus - vähempiarvoinen lapsi. Esikoisen koulumenestystä mm. jaksettiin hehkuttaa, vaikka se ei häävi ollut. Itse olin paljon parempi, mutta sitä ei huomioitu mitenkään. Kaikkea sai esikoinen enemmän, parempaa ja pyytämättä. Itse en saanut vaikka pyysin. Johonkin asti olin katkera, aikuisuus on onneksi vienyt nämä tunteet ja välimme ovat hyvät. Itse kohelen kaikkia lähipiirin lapsia tasa-arvoisina, muistan niin hyvin miten se jonkun suosimnen sattuu.

Onko tuota ap:n väittämää ilmiötä sitten oikeasti edes olemassakaan. Tässäkin ketjussa osa on kyllä sanonut, että kuopusta on suosittu, mutta osalla esikoista on suosittu. Ja sitten näissä arvioissa voi olla mukana myös sitä jo mainittua, että lapsi kyllä kokee, että nuorempaa sisarusta on suosittu, mutta todellisuudessa häntä itseäänkin on samassa iässä hoidettu ja kasvatettu aivan samalla tavalla.

Ja vielä joku mainitsi erilaisen taloudellisen tilanteen: Esikoisen ollessa 6-vuotias ei ollut varaa matkustaa, mutta kuopuksen ollessa 6-vuotias perheellä on jo varaa matkustaakin. Pitäisikö nuorin lapsi jättää perheen matkalta kotiin vain siksi, että isommatkaan eivät siinä iässä päässeet legolandiin. Voi niinkin tehdä ja se on ihan perusteltua. Mutta kun kukaan ei tiedä tulevasta. Kun kuopus opiskelee, niin vanhemmat saattavat jo vaikka kuolla, jolloin hän ei saa opintoihin tukea vanhemmiltaan eikä myöhemmin lapsenhoitoapua vanhemmiltaan samalla tavalla kuin vanhemmat sisaruksensa.

Aivan äärimmäiseen tasa-arvoon on turhaa pyrkiä. Ajan myötä puntit ehkä tasoittuvat ihan luonnostaan.

Ei nuorinta suosita, vanhimmat lapset vain haluavat kokea sen niin. Tosiasiassa he ovat kateellisia siitä, että nuorin vei aikanaan heidän paikkansa perheessä.

Eikä meillä kuopusta mitenkään eniten hellitä tai rakasteta.



Huh!

että kuopusta suositaan, koska hän useita vuosia nuorempana saa tietenkin erilaista perushoitoa. Hän tarvitsee edelleen apua pesujen, pukemisten ja askartelujen kanssa jne.



Esikoinen on kuitenkin se, joka otetaan mukaan teatteriin ja hän pääsee harrastusleireille ja erilaisille reissuille mummon ja papan kanssa. Esikoisen kanssa voi tehdä niitä "isojen" juttuja. Näistä kuopus saa toistaiseksi vain haaveilla.

En tiedä tarkoitti ap taloudellista suosimista vai avun antamista ja huomioimista muuten. Mutta esikoisen ja kuopuksen kohdalla elämäntilanne vanhemmilla ei välttämättä ole sama sitä suuremmalla todennäköisyydellä mitä enemmän vuosia on välissä.

Minä olen esikoinen ja selvästi vanhempieni suosikkilapsi. Voi olla, että persoonallakin on tekemistä asian kanssa kyllä. Mieheni on kuopus ja hän ei ole veljensä rinnalla juuri mitään vanhempiensa silmissä. Itsekin pidän enemmän esikoisestani. Hän vain on minulle mieluisampi ihminen, mutta olen ainakin vielä hyvin onnistunut välttämään suosimisen. Lapset ovat tasa-arvoisia kaiken suhteen, mitä nyt iän tuomia etuja on esioisella pari. Mutta olettaisin, että tulen olemaan myöhemmin esikoiseni kanssa läheisempi, ihan persoonnallisuusasioiden takia. Mies sitten taas on enemmän kuopuksen "tyylinen" ihminen.

Olen itse esikoinen ja omassa lapsuuden perheessäni isäni selvästi suosi nuorinta veljeäni. Tämä johtuu siitä, että isäni isä taas teki isästäni (nuorimmastta pojastaan) aina syntipukin. Isäni oli aina syyllinen ja hänellä oli aika kamala lapsuus/nuoruus. Isäni halusi varmistaa, ettei hänen oma kuopuksensa missään tapauksessa saa samanlaista kohtelua mitä hän sai ja isä sitten meni toiseen ääripäähän.



Äitimme taas on aina ollut todella tasapuolinen!



Omia lapsiani pyrin kohtelemaan tasapuolisesti, välillä liiankin tasapuolisesti...

ja sen kyllä huomasi! Hänen kanssaan eläminen oli TODELLA HANKALAA. Luulen että moni tuohon liittyvistä seikoista johti meidän eroomme.



Hänen ruokavalionsa oli todella suppea (ei tykännyt sipulista, juustoista, oliveista, paprikasta, sienistä, tomaatista, yhdestäkään jouluruuasta jne jne - listaa voisi jatkaa monta riviä) ja kyseessä oli siis jo täysin aikuinen mies! Suhteen aikana ruuan laitto oli TODELLA vaikeaa, koska hän olisi aina halunnut syödä pitsaa tai hampurilaisia. Kaikessa muussa ruuassa oli jotain vikaa - tai ruoka olisi pitänyt valmistaa todella oudolla tavalla, jotta hän ei joudu syömään sellaista mistä ei pidä. Jouluisin hän söi pelkkää kinkkua, kalaa ja keitettyjä perunoita. Mitään muuta ei suostunut edes maistamaan.



Hänen veljensä kanssa puhuessa huomasin, että kaikki johtui siitä, että hän oli nuorin lapsi. Äiti oli paaponut "no mutta kun meidän pieni x ei tykkää, niin ei ole pakko syödä". Vanhempien sisarusten kyllä piti kaikkea maistaa, mutta nuorimman ei. Ja vaikka lapset kasvoivat, niin edelleen tämä nuorin oli se pieni, jonka ei tarvinnut tehdä mitään jos ei halunnut.



Lisäksi mies odotti ties millaisia erikoiskohteluita, hänet piti ottaa kaikessa ensimmäisenä huomioon ja jos hän ei jostakin asiasta pitänyt, kaikkien muiden piti mennä hänen pillin mukaan. Tämä oli erityisen hankalaa jos suunnittelimme isommalla porukalla esim mökille lähtöä. Hän ei suostunut joustamaan missään asiassa.



Ette uskokaan kuinka hankalia tilanteita meillä oli. Toivon tästä syystä, että jokainen ihminen lapsen kasvatuksessa miettisi, että nuorena paapominen saattaa vaikuttaa jopa aikuisikään. Kaikilla toki ei, mutta kyllä tämä exäni oli tapaus pahimmasta päästä.



Kun tuo suhde päättyi, päätin mielessäni: jos saan lapsia en ikinä toteuta tuota kasvatusmallia. Ja näin olen nyt tehnytkin, lapset ovat tasavertaisia. Jopa se nuorin maistaa kaikkia jouluruokia - niitäkin mistä ei hirveästi tykkää. Hän maistaa pari lusikallista, mikä riittää, eikä se ole hänelle vastenmielistä. Kaikki saavat lahjoja saman verran jne.

Itsekään en tätä ymmärrä. Olemme mieheni kanssa molemmat esikoisia ja huvittuneina seuranneet, kuinka molempien vanhemmat ovat suosineet aina sitä nuorimmaista. Tämä näkyy kaikessa, sekä taloudellisessa että henkisessä tukemisessa + aina tietyn ihmisen toiveiden ensisijaisessa huomioonottamisessa. "Kun se on meidän vauva" ja tyyppi on jo kohta 30-v. Omille lapsilleni yritän olla aina tasapuolinen, jopa neuroottisuuteen asti. Kun tietää itse miten pahalta "ikuisesta kakkosesta" tuntuu, en koskaan tahdo samaa tunnetta kenellekään toiselle aiheuttaa.

Usein saa vaikutelman että ovat jotenkin vajaita, niin paljon heille tehdään valmiiksi asioita. Perheen kuopus on usein ylipainoinen, pilalle lellitty kauhukakara, joka olettaa tulevansa aina ensin kaikessa. Kuopuksen vanhemmat ovat menettäneet nuoruusvuosiensa kyvyn kasvattaa, pitää kuria ja olla johdonmukaisia. Kuvottaa kun näitä "seurueita" näkee jossain!



t. itsekin kuopuksena kasvanut räkänokka

kuopus on se, jota vanhemmat eniten rakastaa.



Voiko tää olla totta? Mut toisaalta, monet tuntuvat suosivan aina esikoista, koska "Esikoinen on aina esikoinen".



Itse suosin molempia lapsiani yhtä paljon :)

on osannut nauttia eniten?



Kahden ensimmäisen ollessa pieniä olimme hirveän väsyneitä ja stressaantuneita. Toki heitä rakastimme ja hoidimme parhaan taitomme mukaan, mutta myös riitelimme, ärhentelimme lapsille jne.



Nyt kuopuksen aikaan kaikki on NIIIIN PALJON HELPOMPAA, että varmasti olemme myös hänelle "parempia" vanhempia. Mikäli siis paremmuutta mitataan sillä, että esim. jaksaa olla hyvällä tuulella 90% ajasta, kun edelliskierroksella pystyimme samaan vain 50% ajasta.