Olen entinen mikromanageroija ja pakonomainen suorittaja. Päätin alkaa uskoa Johdatukseen, ja kas kuinka mukavaa elämäni onkaan

Olin niin toivoton tapaus, että kehitin itselleni mt-ongelmia ja lopulta ihan fyysisiä, stressiperäisiä sairauksia. Niin käy, kun pingottaa koko elämänsä. Vaativa persoonallisuushäiriötäkin jossain kohtaa väläyteltiin muttei koskaan diagnosoitu, koska olin tapahtumahetkellä vakavasti masentunut ja silloin kuulemma ei voi diagnosoida, kun kaikki kielteiset luonteenpiirteet on niin korostuneita.

No, tajusin, että vien itseltäni hengen silkalla stressillä, jos en muutu. Aloin alkuun tehdä rentoutusharjoituksia ja sen sellaista päivittäin. Terapiassakin kävin sen kolme vuotta, mutta se oli hyödytöntä, koska suoritin vaan sitäkin eikä terapeutti osannut ollenkaan puuttua siihen, että ei sun tarvitse olla mikään täydellinen potilas.

Long story short, jossain kohtaa päätin alkaa uskoa siihen, että Joku Minua Viisampi johdattaa minua joka askeleella ja oikeastaan tekee kaiken puolestani. Järkeilin, että on yksi lysti onko asia totta vai ei, jollain tavalla minun piti saada taakka harteiltani. Aloin hokea itselleni: "Sun ei tarvitse tehdä koskaan mitään, sun ei tarvitse päättää koskaan mitään, Kaitselmus hoitaa kaiken".

Homma alkoi toimia yllättävän nopeasti, koska meidän aivot ilmeisesti uskoo kaiken, mitä niille sanoo. Ja kun sanon itselleni, että joku minua viisaampi ja parempi on vastuussa kaikesta ja hoitaa kaiken, aivot on ihan että okei sitten ja rentoutuu.

Rentoutumisen seurauksena ajattelen selkeämmin, huomaan että 90 % kaikesta hääräämisestäni oli täysin tarpeetonta, maailma osaa pyöriä aivan hemmetin hyvin ilman minun apuani ja asioilla totisesti on tapana järjestyä.

Tietysti se parempi ja viisaampi entiteetti on edelleen ihan vaan minä. Mutta kun olen rentoutuneessa tilassa uskoteltuani itselleni ettei tarvitse tehdä mitään, näen niin täsmällisesti ja selkeästi sen, mitä tarvitaan, koska ja mihin. Tuuppaus mitä pienemmillä voimalla oikeaan suuntaan oikeaan aikaan saa aikaan lumivyöryjä, siinä missä ennen kaivoin hikipäässä pientä kuoppaa, jos tällainen ontuva vertaus sallitaan.

Koko elämäni on muuttunut niin virtaavaksi. Vähän kuin eläisin aikidoa ja taolaisuutta: "Mestari ei tee mitään/silti mitään ei jää tekemättä". Että wei wu wei vaan teillekin.

Toivon, että jokainen ihminen voisi löytää sen Kaitselmuksen itsessään ja saisi kokea tämän rauhan ja helppouden.

P.S. Sivuvaikutuksena tässä on eräänlainen näkemyksen kirkastuminen: Tarpeellista totisesti on vain vähän, tahi yksi ainoa, kuten Jeesus sanoi. Ihmiset saattavat hieman nikotella, kun arvojärjestyksesi muuttuu etkä enää välitä asioista mistä heidän mielestään pitäisi välittää. Mutta kyllä ne enimmäkseen pääsee siitä yli, ja jos eivät pääse, good riddance.