Voiko äiti oikeasti ihan hyvillä mielin ja tyytyväisenä viedä vieraalle hoitoon

muutamaa kuukautta koettaa venyttää, että lapsi olisi edes sen 1-vuoden ikäinen hoitoon mennessä. Säälittää meidänkin muksujen päiväkodissa ne ihan pienimmät, kun siellä lattialla mönkivät kotiin ikävöiden ja isommat lapset vie lelut käsistä, eikä tädit ehdi koko aikaa perään katosmaan.

jotku taas ei :) Mutta ymmärrän hyvin äitejä, joiden on pakko tai jotka ei jaksa kotona vauvan kanssa.... silloin nimittäin voi tuoda lapsensa meille hoitoon, koska minä en pystynyt viemään lapsiani äitiysloman jälkeen hoitoon ja minusta tuli...



pph, yksi niistä, joka ymmärtää, miksei varahoitoa käytetä ... mun on välillä vaikea saada työkumppaneitani ymmärtämään tätä, varsinkin jos heidän lapsensa alkavat olla yli 10v, ihankuin he olisivat unohtaneet, että heidän omatki lapset on olleet aina kotona hoidossa!



Minusta on vaan niin ihanaa nähdä ne lapsen monet kehitysvaiheet ihan itse, ei niin, että joku täti kertoo, että "tänään me jo sitten syötiin itse", kuten olen kuullut joidenkin puhuvan.



Ai niin ja teille, jotka vedätte jo hernettä nenään... Kyllä mä silti vietän aikaa myös ilman omia lapsiani... se ettei laita omia lapsiaan hoitoon, ei tarkoita, että olisi riippuvainen lapsistaan tai että olisi jotenkin sairaalloisen kiintynyt lapsiinsa... tällä palstalla kun tahtoo tuo järki välillä sumeta. ;)

kuukauden päästä, ja en todellakaan voisi viedä tuota vauvaa vieraalle hoitoon. En veisi vieraalle hoitoon edes tunniksi. Onneksi olen hoitovapaalla koko ensi vuoden..

Kyllä se on sen arvoista, ehdottomasti!!!! Yritä jaksaa, pienellä on raskas päivä, kun saattaa joutua olemaan hoidossa jopa 10 h/vrk(työaika+matkat)! Minä vain oikaisin, kun muuten olisi pitänyt mennä muualle töihin ja viedä omani hoitoon.

9kk vanhana.

Aikamoista oletusta että äiti ei olisi huolissaan pärjääkö lapsi päivän, mutta jos ihan pikkuisenkin ajattelet järjellä tiedät että kyllä se lapsi pärjää.

aitiyslomani loppui kun lapset olivat 6-7kk vanhoja ja silloin menivat hoitoon 4pva/viikossa.



Nyt lapset ovat 6 ja 8 vuotiaita.



Ei kaduta ja koko perhe voi hienosti. Aitiys on muutakin kuin ne ensimmaiset kuukaudet ja vuodet kotona.



(niin , tietenkin ne kamalat traumat -siis ongelmat kiintymys-suhteessa jne lapsilla tulevat esille vasta kun ovat aikuisia ja joutuvat sitten terapiaan taman takia ainakin sadaksi vuodeksi) :-D)

niin en silti voisi lastani vielä viedä hoitoon. Toinen kun on vielä niin kovin pieni. Miten vieras ihminen osaisi tulkita häntä, miltä hänestä tuntuisi, kun äiti olisikin yhtäkkiä poissa 6-8 tuntia ja hän olisi vieraassa paikassa vieriaden ihmisten kanssa. Toki lapsi tottuisi siihen ajan kanssa ja varmaan hänen perustarpeistaan huolehdittaisiin, mutta ihan varmasti alussa ainakin hän tuntisi kauhua ja pelkoa. Tuossa vaiheessahan lapsi vasta alkaa pikku hiljaa irrottautua äidistä pieniksi hetkiksi, mutta minun pieneni ainakin tarkistaa tasaisin väliajoin, että äiti on varmasti saatavilla.



ap

oletko sä tossa sun "olen niin hyvä äiti" piehtaroinnissasi ajatellut että monille se ei ole vaan matkojen poisjättäminen joka ajaa sinne töihin? Taloudellisia tilanteita joutuu joissain ammateissa miettimään muutenkin kun vaan sen seuraavan vuoden kuten sen että jos en nyt mene niin työpaikaa ei ole mihin mennä tai että ammattitaito ruostuu niin ettei kohta ole töihin ottajia.

Pakahdu sinä siihen sydämesi hyvyyteen ja tyytyväisyyteen, kaikilla meillä ei ole sitä mahdollisuutta elää miehen ja yhteiskunnan siivellä niin ettei sun ikipäivänä tarvitse pahoittaa mieltäsi.

Ihmiset kuten sinä antavat sen todella ikävän kuvan kotiäideistä.

esikoinen on nyt yli kolme ja kauhistuttaisi sekin jos hänet joutuisin viemään päiväkotiin. Onneksi olen äitiyslomalla ja haaveissa myös pph ura, ettei kuopuskaan joutuisi vieraiden hoidettavaksi. :)

Alunperin ajattelin, että mies jäisi kotiin, kun lapsi on 10kk, mutta onneksi hänen työkuvionsa muuttuivat niin, että mun oli "pakko" jäädä vielä kotiin. Kun ajattelen, että mun täytyis jättää tuo vauva päiviksi, niin mahaan sattuu. Vanhempainvapaa loppuu tällä viikolla ja syksyllä sitten töihin ja hoitoon. Lapsi on kovasti äidin perään, ja näköjään myös äiti lapsiriippuvainen :).



Mä en paheksu kenenkään ratkaisuja, mutta mulle lapsen hoitoonlaittaminen 9-kuisena on ihan mahdoton ajatus.

äitiä hoitopäivän aikana. Enkä usko että lapseni on kokenut kauhua tai pelkoa hoitoon jäädessään.

esikoinen on nyt yli kolme ja kauhistuttaisi sekin jos hänet joutuisin viemään päiväkotiin. Onneksi olen äitiyslomalla ja haaveissa myös pph ura, ettei kuopuskaan joutuisi vieraiden hoidettavaksi. :)

aika paha

eli minne sitä edes olisi saanut hoitoon?

Mikä sut saa uskomaan etteikö se äiti olisi huolissaan?

oletko sä tossa sun "olen niin hyvä äiti" piehtaroinnissasi ajatellut että monille se ei ole vaan matkojen poisjättäminen joka ajaa sinne töihin? Taloudellisia tilanteita joutuu joissain ammateissa miettimään muutenkin kun vaan sen seuraavan vuoden kuten sen että jos en nyt mene niin työpaikaa ei ole mihin mennä tai että ammattitaito ruostuu niin ettei kohta ole töihin ottajia. Pakahdu sinä siihen sydämesi hyvyyteen ja tyytyväisyyteen, kaikilla meillä ei ole sitä mahdollisuutta elää miehen ja yhteiskunnan siivellä niin ettei sun ikipäivänä tarvitse pahoittaa mieltäsi. Ihmiset kuten sinä antavat sen todella ikävän kuvan kotiäideistä.

Nimenomaan kirjoitinkin, että ymmärrän, jos on taloudellinen pakko (tai joku muu pakko) ja silloin äidistä ihan varmasti tuntuu todella pahalle. Luepa aloitusviesti uudelleen!

Olen vaan törmännyt äiteihin, jotka eivät oikeasti ole moksiskaan siitä, että se 9-10kk ikäinen vauva on siellä päiväkodissa pitkän päivän. Sitä tässä nyt lähdin ihmettelemään, kun avauksen tein. Että relaa vaan.

Ehkä jotkut äidit voi viedä. Itse en kyllä olisi pystynyt siihen, pienellä rahalla pärjää varmasti ja se aika minkä lapsen kanssa kotona viettää on rahassa korvaamatonta, kontakteja muihin aikuisiin ja lapsiin saa kerhoista jne..Tarkan markan vartija kyllä saa ostoksilla olla, mutta vaatteita saa kirpputoreilta ja kotona tehty ruokakaan ei paljon maksa. Tähän taitaa olla joku suosituskin että alle 3 vuotiaan paikka on kotona. Päiväkodeissa on aikamoinen vilinä alle 1-vuotiaalle.

Ihmiset on niin erilaisia ja niin myös lasten kanssa arjen kokemisen tavat.



Monissa kulttuureissa on aivan itsestään selvää, että äidit ovat heti työssä kun vaan jalkeille pääsevät ja vauvat roikkuvat mukana koko ajan. Toisissa kulttuureissa taas on aivan yleistä ja hyväksyttyä, että äiti palaa työhönsä kodin ulkopuolelle 6 viikon äitiysloman jälkeen ja lapsi menee parhaassa tapauksessa mummolle tai muulle sukulaisnaiselle hoitoon,tai sitten kotiin hankitaan nanny. Ja sitten on näitä kotiäitikulttuureja, joissa ihannoidaan ainoana oikeana tapana sitä, että äiti ja lapsi elävät symbioosissa vähintään sen kolme vuotta ja kaikki, jotka tekevät toisin, leimataan tunnekylmiksi ja huonoiksi äideiksi, joiden ratkaisuja "ei paheksuta" mutta silti silmiä pyöritellen "ihmetellään".



Vauvat on aika joustavia tyyppejä. Kun perustarpeet (joihin kuuluu tietysti myös turvallisuus, läheisyys ja kommunikointi, ei pelkästään ruoka, puhtaus ja lepo) on tyydytetty, on aivan turhaa päivittelyä hokea ettei kukaan muu kuin oma biologinen äiti voi olla vauvan tai pienen lapsen kanssa.

lapsihan on vasta noin pari kuukautta

hirvittää juuri ne lapsen pitkät päivät poissa kotoa. Ja herääminen aamuisin, kun pieni tarvitsee paljon unta...



Oma lapsi on menossa hoitoon kohta 1,5-vuotiaana. Uskon että lapsi PÄRJÄÄ siellä hoidossa hyvin, mutta pärjääminen on ihan eri asia kuin ideaali tilanne... Ideaalia olisi se, että lapsi saisi olla kotona ja herätä nukkua aamulla niin pitkää kun nukuttaa. Meidän taapero nukkuu 11,5-12h yöunet ja 2h päikkärit, joten hänet pitäisi ilmeisesti laittaa 20 sijasta viimeistään 18:30 nukkumaan että hoitoon ja töihin ehditään aamulla?!!

Mutta tämmöinen päätöksen teimme ja siihen on tyydyttävä..

niin ja tuosta ulkomaiden tilanteesta, ei se sielläkään ole hyväksi lapselle jos joutua eroon äidistään noin pienenä...Imetyskin loppuu aika lyhyeen jos alle 2-kuisen äiti joutuu töihin!

Niinhän se on ettei maailma ole täydellinen, eikä kaikkea voida muuttaa lapsen etuihin sopivaksi....jokaisen pitää vaan tehdä parhaansa saadakseen lapsensa kasvatettua täyspäisiksi ihmisiksi.

Ihmiset on niin erilaisia ja niin myös lasten kanssa arjen kokemisen tavat. Monissa kulttuureissa on aivan itsestään selvää, että äidit ovat heti työssä kun vaan jalkeille pääsevät ja vauvat roikkuvat mukana koko ajan. Toisissa kulttuureissa taas on aivan yleistä ja hyväksyttyä, että äiti palaa työhönsä kodin ulkopuolelle 6 viikon äitiysloman jälkeen ja lapsi menee parhaassa tapauksessa mummolle tai muulle sukulaisnaiselle hoitoon,tai sitten kotiin hankitaan nanny. Ja sitten on näitä kotiäitikulttuureja, joissa ihannoidaan ainoana oikeana tapana sitä, että äiti ja lapsi elävät symbioosissa vähintään sen kolme vuotta ja kaikki, jotka tekevät toisin, leimataan tunnekylmiksi ja huonoiksi äideiksi, joiden ratkaisuja "ei paheksuta" mutta silti silmiä pyöritellen "ihmetellään". Vauvat on aika joustavia tyyppejä. Kun perustarpeet (joihin kuuluu tietysti myös turvallisuus, läheisyys ja kommunikointi, ei pelkästään ruoka, puhtaus ja lepo) on tyydytetty, on aivan turhaa päivittelyä hokea ettei kukaan muu kuin oma biologinen äiti voi olla vauvan tai pienen lapsen kanssa.

vauva alkaa vasta siinä vaiheessa tajuta olevansa erillinen henkilö eikä yhtä äidin (tai isän) kanssa. Usein vierastaminen ajoittuu juurikin noihin aikoihin. Sen vuoksi hoidon aloitus voi lapselle olla rankka kokemus. Eka vuosi ihmiselämässä on todella tärkeä perusturvallisuuden luomisessa.