Te keillä on ollut patti, tai kyhmy rinnassa, mikä se oli?
Huomasin pari viikkoa sitten pienen liikkuvan patin toisessa rinnassa. Se on täysin aristamaton, ei ole mitenkään kipeä edes kosketellessa, liikkuu ihon alla koskettaessa ja melko pieni, tuntuma vastaa ehkä aavistuksen turvonnutta imusolmuketta. Ehkä n sentin pituinen.
En nyt ole kauhean huolissani, tai peloissani, koska tämmöinen oli myös vuosia sitten ja se hävisi itsestään, eli oli todennäköisesti hormoneista ja kierron vaiheesta johtuvaa.
Tämä nyt ei kuitenkaan vielä ole kadonnut ja olisi varmaan kaiken varalta hyvä käydä sitä näyttämässä. Mietin vaan, että mikähän on paras väylä ja mille lääkärille mennä? Arvauskeskukseen kuukausien jonot eikä sieltä pääse esim. Gynelle edes pyytäessä.
Kommentit (43)
Se mitä jollain muulla oli, ei mitenkään vaikuta siihen onko sinulla patti pahanlaatuinen vai ei.
Varmuus tulee vain patti poistamalla ja patologin lausunnosta sitten selviää.
Ihotautilääkäri tai yleislääkäri yksityiseltä.
Minulla oli puolikkaan sormen kokoinen patti, tutkimuksissa todettiin nestekertymäksi. Se taisi hävitä itsestään.
Myöhemminkin mammografiassa löytynyt pieniä vesikertymiä. Ei mitään vaarallista.
Mulla oli joku rasvapatti monta vuotta. Liikkui ja oli kipee vaan kun hiplasin sitä. Häipyi aikanaan.
Oli rasvapatti. Katosi itsekseen vuoden aikana.
Mene lääkäriin. Minulla oli rinnassa 1-2cm kyhmy, se oli aggressiivinen her2-positiivinen rintasyöpä. Ajoissa lääkäriin meneminen pelasti henkeni. Olin nuori, terve, urheileva.
Sinun kyhmysi tietty voi olla mitä vain mutta aina nuo kannattaa tutkia, ja mahdollisimman nopeasti.
Nyt yli 10v syövätön.
Rasvapatti löytyi opiskeluaikoina. Pääsin heti tutkimukseen yliopistollisen sairaalan kautta.
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin. Minulla oli rinnassa 1-2cm kyhmy, se oli aggressiivinen her2-positiivinen rintasyöpä. Ajoissa lääkäriin meneminen pelasti henkeni. Olin nuori, terve, urheileva.
Sinun kyhmysi tietty voi olla mitä vain mutta aina nuo kannattaa tutkia, ja mahdollisimman nopeasti.
Nyt yli 10v syövätön.
Joo, juuri tätä tässä mietin. Pattihan voi olla mitä vaan, nestettä, rasvaa, hormonien aiheuttamaa, täysin harmitonta, tai se voi olla syöpää.
Pari päivää ennen patin ilmaantumista yritin toisella asialla päästä gynelle terveyskeskuksen kautta, en saanut edes aikaa yleislääkärille! Etänä antoivat vaan lääkereseptin.
Jos tämä on jotain syöpää, niin en kyllä ala terveyskeskuksen kanssa odottelemaan ja ihmettelemään.
Onko yksityisellä jotain tutkimusta, johon voi vaan suoraan rahalla mennä? Ap
Mä en sitten koskaan ole ymmärtänyt, että miten joku voisi havaita jonkun erityisen patin rinnassaan. Mulla on erittäin paljon hyvin epäsymmetristä ja monenmallista kovaa rauhaskudosta rinnoissa, enkä todella tajua, miten siitä sekamelskasta jonkun uuden patin voisi havaita. Ilmeisesti kaikilla sitä rauhaskudosta ei ole samaan malliin.
Varaa aika yleislääkärille, tekee rintojen tutkimuksen ja lähettää eteenpäin, jos on tarvis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene lääkäriin. Minulla oli rinnassa 1-2cm kyhmy, se oli aggressiivinen her2-positiivinen rintasyöpä. Ajoissa lääkäriin meneminen pelasti henkeni. Olin nuori, terve, urheileva.
Sinun kyhmysi tietty voi olla mitä vain mutta aina nuo kannattaa tutkia, ja mahdollisimman nopeasti.
Nyt yli 10v syövätön.
Joo, juuri tätä tässä mietin. Pattihan voi olla mitä vaan, nestettä, rasvaa, hormonien aiheuttamaa, täysin harmitonta, tai se voi olla syöpää.
Pari päivää ennen patin ilmaantumista yritin toisella asialla päästä gynelle terveyskeskuksen kautta, en saanut edes aikaa yleislääkärille! Etänä antoivat vaan lääkereseptin.Jos tämä on jotain syöpää, niin en kyllä ala terveyskeskuksen kanssa odottelemaan ja ihmettelemään.
Onko yksityisellä jotain tutkimusta, johon voi vaan suoraan rahalla mennä? Ap
Sain kunnalliselle ajan heti, josta lähete nopeasti eteenpäin. Parissa kuussa olin leikkauksessa.
Kyllä syöpäepäilyt tutkitaan suht pian julkisellakin. Mammografia, ultraääni ja ohut- tai paksuneulanäyte on tarvittavat tutkimukset. Minun patti oli syöpää 38-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten koskaan ole ymmärtänyt, että miten joku voisi havaita jonkun erityisen patin rinnassaan. Mulla on erittäin paljon hyvin epäsymmetristä ja monenmallista kovaa rauhaskudosta rinnoissa, enkä todella tajua, miten siitä sekamelskasta jonkun uuden patin voisi havaita. Ilmeisesti kaikilla sitä rauhaskudosta ei ole samaan malliin.
Sama mulla. Radiologi kyllä sanoikin, että olisi ollut ihme, jos olisin patin huomannut. Onneksi kävin mammografiassa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten koskaan ole ymmärtänyt, että miten joku voisi havaita jonkun erityisen patin rinnassaan. Mulla on erittäin paljon hyvin epäsymmetristä ja monenmallista kovaa rauhaskudosta rinnoissa, enkä todella tajua, miten siitä sekamelskasta jonkun uuden patin voisi havaita. Ilmeisesti kaikilla sitä rauhaskudosta ei ole samaan malliin.
Sama juttu varsinkin ennen kuukautisia, tissit yhtä perunapeltoa.
Mutta jos säännöllisen epäsäännöllisesti niitä tutkii ja kopeloi, huomaa kyllä, jos siellä on joku pahkura, joka ei sinne kuulu.
Rintasyöpä. Harkitse hakeutumista esim. Terveystaloon rintarauhasen ultraäänitutkimukseen ja/tai mammografiaan.
Vierailija kirjoitti:
Mä en sitten koskaan ole ymmärtänyt, että miten joku voisi havaita jonkun erityisen patin rinnassaan. Mulla on erittäin paljon hyvin epäsymmetristä ja monenmallista kovaa rauhaskudosta rinnoissa, enkä todella tajua, miten siitä sekamelskasta jonkun uuden patin voisi havaita. Ilmeisesti kaikilla sitä rauhaskudosta ei ole samaan malliin.
Ja sekin, että pitäis muistaa kummankin tissin rypylät ulkoa, kun tunnustelee rintoja. Olikohan tässä tämmönen viime kerralla, vai onko mennyt ohi? Onko tämä kovaa vai normaalia?
Lisään vielä, että olen hoikka, tupakoimaton ja minulla on perussairaus, jonka pitäisi alentaa syöpäriskiä. Ap