Haluaisin TARMOKKUUDEN takaisin. Olen jäänyt avuttomuuteen. Miten sisuunnun ja nousen!

Minä olen joskus ollut vahva. Noussut ja mennyt. Ollut rohkea. Olen ollut ideologinen ja päättänyt pärjätä, tehnyt kovasti töitä ja osannut tehdä päätöksiä, joista syntyy tuloksia koska päättäväisyys on pysynyt. 

Sitten olen tippunut aina kuiluun, noussut uudestaan. Nyt viime vuosina tilanne on ollut se, että en jaksa enää sanalla tarmolla ja voimalla tehdä. Kuin se ominaisuus olisi kadonnut. 

Nykyään minulla ei ole samanlaista työmoraalia tai tunnollisuutta. Ei ole itsenikään suhteen juuri mitään unelmia joista jaksaisin alkaa muovata elämääni parempaan. En vain jaksa enää itseäni tai elämää. Tämä on pelottava paikka. Suurin haave olisi usein vain kuolla. Kaikki tulevaisuus ja oleminen on todella pelottavaa ja tyhjää. Minulla on jotain pakkoajatuksia, että kaikki menee pieleen, kaikkea kauheaa voi tapahtua. En saa itseäni ylös ja taas tarmokkaasti eteenpäin. 

Olen kuin eksynyt ja vailla suuntaa.