Onko kirkko sopiva paikka maalliselle stand up -show'lle?
Menin tänään kaverin mukana kirkkoon, kun siellä oli sellainen matalan kynnyksen ilta jonka teemana oli anteeksianto. Turun Mikaelinseurakunta (ev.lut.) tunnetaan rennosta meiningistä ja tiesin etukäteen, että sen ohjelmistoon kuuluu mm. papin vitsillä alkavia messuja. Ilta oli silti järkytys.
Musiikkina oli gospelia ja puhe- ja keskusteluosuudessa puhuttiin myös synnistä ja Isä meidän -rukouksesta, mutta oli surullista huomata, että ääneessä oli lähinnä poliitikko ja stand up -koomikko. Miksei edes toinen puhujista voinut olla pappi tai joku muu, jolla on enemmän uskottavuutta hengellisissä asioissa? Tai miksei pappia otettu "kolmanneksi pyöräksi" mukaan keskusteluun? On surullista, että julkkiksia tarvitaan ihmisten houkuttelemiseksi kirkkoon, ja vielä paljon surullisempaa että koko ohjelma rakennetaan tällaisten julkkisten varaan.
Illan pohjanoteeraus tuli keskustelun jälkeen: täysin maalliselta vaikuttanut yhden miehen stand up -show, jonka esittäminen kirkossa tuntui vievän kirkosta viimeisetkin pyhyyden tunteen rippeet. Kirkon penkeillä istui yleisö, josta osa nauroi kovaan ääneen ja osa näytti kovin vaivautuneelta.
Kirkossa oli kyllä paljon ihmisiä, joukossa varmasti sellaisia jotka ei juurikaan kirkossa käy. Sinänsä hienoa että kirkko haluaa tavoittaa heitäkin, mutta onko kirkko todella sopiva paikka tällaiselle tilaisuudelle? Etenkin sille stand up -show'lle. Mitä mieltä olette?
Kommentit (20)
On, kuten Raamattu sanoo: "Ilo Herrassa on väkevyytemme".
Oliko k-mikko uskova Mikko V ja laulaja Jippu?
Kirkossa tulisi palvella Jumalaa eikä maallisia asioita. Kaikki mikä Kirkossa ei tehdä Jumalan kunniaksi, ei ole sopivaa tehdä kirkossa!
T. Konservatiivikristitty
Käärijä ja Cha Cha Cha olisi ollut osuva loppuhuipennus.
Vierailija wrote:
Käärijä ja Cha Cha Cha olisi ollut osuva loppuhuipennus.
Tarkoitit varmaan läpällä, mutta ei naurata. Näin kesällä videon konfirmaatiomessusta, jossa papit tanssi alttarilla laulaen samalla Käärijän biisistä väännettyä kristillistä versiota...

Tarkoitatko tätä videota?
https://www.iltalehti.fi/musiikki/a/3c7ff8c1-2d6f-4744-871f-1d7e32cb838d
Vastaa muuten kuvausta, mutta pappeja on vain 1 ja se pysyttelee laulaessaan muiden työntekijöiden kanssa alttarin edustalla. Vai onko Ha ha ha:ta tai jotain muuta Cha cha cha:n versiota laulettu muissakin kirkoissa?
Vierailija wrote:
Oliko k-mikko uskova Mikko V ja laulaja Jippu?
Mikko V oli paikalla, mutta musiikista vastasi Jipun sijaan kanttori ja gospelkuoro.
Ei tosiaankaan ole. En ymmärrä myöskään iskelmälaulajien kirkkokonsertteja. Kirkko on kirkko ja konserttisalit ja teatterit erikseen.
EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE
Teatteri on sitä varten Erikseen !
Satanistihevikonsertille kirkko on paras paikka.
Vierailija wrote:
Ei ole. Rienatkaa muualla.
Tämä. Luulisi sirkusareenoita löytyvän. Tekevät tuon ihan vain hävittääkseen kirkkotilan erityisluonteen ikäänkuin se olisi jokin suurikin saavutus ja ylpeydenaihe.
Samat tyypit häätävät kirkoista ne joille usko on jotakin muuta kuin jarisillanpää-viihdettä.
Voi kulta pieni kyllä on! Semmoinen joulu-stand-up, jossa esiintyjä nauttii meta-amfetamiinia, virtsaa toisen peräsuoleen ja katsoo tietokoneelta lapsen raiskausta sopii kirkkoon oikein hyvin.
Ei ole, mutta Valitettavasti tuohon kansankirkko on menossa yhä enemmän. Valitettavasti viime vuonna aattohartaudessa koin, että pappi veti hartauden läpi leikin varjolla. Myötähäpeä oli hirvittävä. Menin siihen hartauteen, koska halusin sen tuovan rauhaa jouluuni ja mielelle. Toki oli onneksi asiaankuuluvat virret, mutta..
Onko kirkolle muuta käyttöä?
Kovin vähissä on enää sanankuulijat. Lukevat mielummin vaikka Raamattunsa itse kun menevät kuuntelemaan jonkun virkapapin väsynyttä pyörittelyä.
Vierailija wrote:
Ei ole, mutta Valitettavasti tuohon kansankirkko on menossa yhä enemmän. Valitettavasti viime vuonna aattohartaudessa koin, että pappi veti hartauden läpi leikin varjolla. Myötähäpeä oli hirvittävä. Menin siihen hartauteen, koska halusin sen tuovan rauhaa jouluuni ja mielelle. Toki oli onneksi asiaankuuluvat virret, mutta..
Pitäisikö siis aattohartauden olla sinun mielesi mukainen siksi, että sinä haluat sellaisen hartauden joka tuo rauhaa jouluusi ja mielellesi? Onko niillä väliä, jotka haluaa - ehkä koko perheen voimin helposti tylsistyviä lapsia unohtamatta - aattohartauden tuovan jouluunsa esim. iloa ja leikkimielisyyttä?
Toivottavasti et loukkaantunut kysymyksistäni. Kysyn asiaa vilpittömin mielin, koska tahtoisin ymmärtää luterilaisen kirkon tilaa paremmin. Samalla kiitän onneani kun en ortodoksina joudu miettimään, millaiseen kirkon tilaisuuteen juuri minä haluan mennä, millaiseen muut haluaa mennä ja miten erilaisia toiveita voitaisiin sovittaa yhteen, vaan voin keskittyä rauhassa siihen mitä kirkolla ja sen perinteillä on tarjottavanaan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Ei ole, mutta Valitettavasti tuohon kansankirkko on menossa yhä enemmän. Valitettavasti viime vuonna aattohartaudessa koin, että pappi veti hartauden läpi leikin varjolla. Myötähäpeä oli hirvittävä. Menin siihen hartauteen, koska halusin sen tuovan rauhaa jouluuni ja mielelle. Toki oli onneksi asiaankuuluvat virret, mutta..
Pitäisikö siis aattohartauden olla sinun mielesi mukainen siksi, että sinä haluat sellaisen hartauden joka tuo rauhaa jouluusi ja mielellesi? Onko niillä väliä, jotka haluaa - ehkä koko perheen voimin helposti tylsistyviä lapsia unohtamatta - aattohartauden tuovan jouluunsa esim. iloa ja leikkimielisyyttä?
Toivottavasti et loukkaantunut kysymyksistäni. Kysyn asiaa vilpittömin mielin, koska tahtoisin ymmärtää luterilaisen kirkon tilaa paremmin. Samalla kiitän onneani kun en ortodoksina joudu miettimään, millaiseen kirkon tilaisuuteen juuri minä hal
Uskon, että lapsikin ymmärtää evankeliumia, ilman leikkiä. Jos saa sitä kuulla myös kotona. Ja olisin mennytkin muualle hartauteen, mutta sinne nyt sattuu olemaan 40km matkaa ja auto ei ollut käytettävissä. Ja olen myös käynyt kansankirkon messuissa, jossa olen saanut kuulla hyvin julistettua sanaa.
On.