Lue keskustelun säännöt.
Olen koko ikäni yrittänyt salata omituisuuteni enkä jaksa enää. Miten uskaltaisin vaan olla oma itseni, jos edes tiedän enää kuka se on?
18.10.2023 |
Tuntuu, että olen aina joko ihan liian paljon tai sitten minussa on musta aukko siinä, missä pitäisi olla jotain. Kaikkea on väärässä paikassa väärän verran. Tykkään vääristä jutuista, vaatemakuni on omituinen enkä osaa sitäkään toteuttaa kunnolla ja en yhtään ihmettelisi vaikka haisisinkin omituiselta.
En muista aikaa, jolloin en olisi tiennyt että Pärjätäkseen on oltava tietynlainen. Ja että se on jotain ihan muuta kuin mitä minä olen. Olen oppinut sen niin pienenä, että alitajuisesti uskon koko henkiinjäämisen olevan kiinni siitä, että olen oikeanlainen, koska muuten ei saa hyväksyntää, rakkautta, hoivaa. Olen siis teeskennellyt koko elämäni.
Alkuun olin vaativalla persoonallisuudella varustettu suorittaja. Kuten tarinaan kuuluu, kehitin ensin mt-ongelmia ja sen jälkeen liudan kiehtovia somaattisia sairauksia, koska en vaan kestä elää näin mutta en muutakaan osaa.
Olen terapiassakin käynyt säädetyt 3 vuotta mutta ei se auttanut mitään; esitin sielläkin, suorittaja suoritti paranemistaan ja terapiaa. Terapeutilla kun oli kiusallinen tapa säpsähdellä näkyvästi aina kun vilautin jotain vähän todellisempaa itsestäni.
Nykyään olen työkkärin listoilla tosiasiassa työkyvyttömänä työnhakijana. Kynnys olla oma itsensä on entistä suurempi ja pelottaa entistä enemmän, koska byrokratian hampaissa jauhautuminen jos mikä saa ihmisen ymmärtämään, että ole tietynlainen ja ole mieliksi TAI MUUTEN.
Neuvoja, kokemuksia?
Kommentit (30)
Mutta vaikeaa tämä tulee olemaan. Jos näytän esim. äidilleni omaa itseäni, sen kommentti on: "Et sä ennen ollut tuollainen!" Paitsi että olin kyllä, mutta OMA ÄITINI ei ole koskaan nähnyt teeskentelyni läpi. Kaiketi siksi, että esittämäni rooli on hänen ihannetyttärensä. Ja isän ihannetytär. Olin aina isäni lempilapsi, tai siis roolihahmoni oli.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä sä sitten olet? Millä tavalla olet omituinen?
Ei sinun tarvitse olla kiltti suorittaja. Isän tai äidin kopio. Oletko aikuistunut ja irrottaunut vanhemmistasi? Näetkö heidät realistisesti vai jonkun ihannekuvan kautta?
Nyt pyrit heittämään sen maskauksen pois pikkuhiljaa ja alat olla sellainen kuin olet. Vanhemmat saattavat olla "hyviä" olemaan huomaamatta todellisia piirteitä ja ajattelevat vaan oman narratiivin ja mieltymyksen mukaan. Esim. itsellähän ei kuulemma voinut mitenkään olla mitään mt-ongelmia, vaikka jälkikäteen ajateltuna olin yläaste ajan todella masentunut ja syrjäytynyt.
En ole ikinä ollut mikään "perinteinen" nainen enkä aio ikinä ollakaan. Jos ei jollekin kelpaa niin se on toisen osapuolen ongelma. Nykyään on työpaikka sekä kumppani jotka ottivat minut löytäessään avosylin vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä meitäkin on joita ei ihmisten omituisuus häiritse. T: omituinen, jolla on omituinen lapsi ja omituinen mies, ja kummallakin meistä omituisia kavereita.
Vierailija wrote:
Mitä sä sitten olet? Millä tavalla olet omituinen?
Voin istua pitkiä aikoja hiljaa paikallani, erityisesti luonnossa. Tahtoisin pukeutua kuin Gandalf. Tahdon istua lattialla, en tuolilla (tuolit on hirveän epämukavia). Nukunkin lattialla. En tahdo käydä kampaajalla tai maalata naamaani tai tietää mitään ihonhoidosta tai ikkunanpesusta.
Tahdon sukeltaa jään alle ja meditoida vesiputouksessa, mitä kylmemmässä, sen parempi. Kiivetä vuorelle ja ajaa koiravaljakolla Grönlannissa ja tutkia viidakkokasveja Panamassa tai Guatemalassa. Toisaalta tahdon hautautua johonkin vanhaan kirjastoon Oxfordissa niin pitkäksi aikaa että muumioitunut ruumiini kammetaan ulos.
Tahdon seistä bussia odotellessa yhdellä jalalla ja heiluttaa toista ilmassa ilman, että joku katsoo pitkään, vaikka minulla olisikin Gandalfin vaatteet. Ylipäänsä tahdon liikkua vapaasti, sen mukaan mikä miltäkin tuntuu, en sipsutella kapein kaupunkiaskelin tai istua siveästi polvet yhdessä tai, kuten sanottu, ylipäänsä tuolilla.
Haluan istua hiljaa paikallani aina ennen kuin teen mitään ja odottaa sitä sisäistä impulssia, minkä seurauksena kaikki tuntuu helpolta.
Minua ei kiinnosta vähääkään keskustella mistään arkijutuista, ei omista eikä muiden. Ei sairauksista, ei omista eikä muiden, eikä varsinkaan kolmanten osapuolten. Minusta kaikkein ihaninta yhdessäoloa on olla hiljaa yhdessä, istua vaan ja katsella merelle. Ja jos puhutaan, puhutaan jostain kiinnostavasta, kuten Gertrude Bellin ja Arabian Lawrencen yhteydestä tai miksi miekkavalailla on menopaussi mutta muilla delfiineillä ei.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
asperger
Joo, minulla on diagnoosi. Aikuisena saatu. Äidillä meni vuosia hyväksyä, että Hänen Lapsensa on Viallinen.
Diagnoosi ei kuitenkaan auta minua olemaan yhtään sen enempää oma itseni.
ap
P.S. Tykkään perinteisistä sukupuolirooleista, sans lapset. Minusta olisi ideaalista olla rikas joutilas rouva, kuten lady Felicia isä Brown -sarjassa.
Vierailija wrote:
Voin istua pitkiä aikoja hiljaa paikallani, erityisesti luonnossa. Tahtoisin pukeutua kuin Gandalf. Tahdon istua lattialla, en tuolilla (tuolit on hirveän epämukavia). Nukunkin lattialla. En tahdo käydä kampaajalla tai maalata naamaani tai tietää mitään ihonhoidosta tai ikkunanpesusta.
Tahdon sukeltaa jään alle ja meditoida vesiputouksessa, mitä kylmemmässä, sen parempi. Kiivetä vuorelle ja ajaa koiravaljakolla Grönlannissa ja tutkia viidakkokasveja Panamassa tai Guatemalassa. Toisaalta tahdon hautautua johonkin vanhaan kirjastoon Oxfordissa niin pitkäksi aikaa että muumioitunut ruumiini kammetaan ulos.
Tahdon seistä bussia odotellessa yhdellä jalalla ja heiluttaa toista ilmassa ilman, että joku katsoo pitkään, vaikka minulla olisikin Gandalfin vaatteet. Ylipäänsä tahdon liikkua vapaasti, sen mukaan mikä m
Siitä vaan! Sitäpaitsi Gandalfillahan on hyvin mukava ja maanläheinen pukeutumistyyli.
Tuon perusteella taustalla saattaa hyvinkin olla neuroepätyypillisyyttä, mikä kyllä selittäisi myös ulkopuolisuuden/erilaisuuden tunteet yms vaikeudet sulautua muuhun ihmismassaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä olet narsistien kasvattama? Siitä tulee helposti ylianalysoijaksi kun ei koskaan kelpaa minkäänlaisena.
Itse en saanut lapsena ilmaista lainkaan negatiivisia tunteita, esim. itkeä, koska se oli heikkoutta tai ilkeyttä ja sitä ei saanut olla yhtään. Niinpä minulle tuli pahoja fyysisiä oireita ja sitä kautta kivuliaita tutkimuksia. Kukaan ei kuitenkaan epäillyt että vanhemmissani olisi ollut mitään vikaa - he kun olivat oikein menestyneitä ihmisiä.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mitä sä sitten olet? Millä tavalla olet omituinen?
Voin istua pitkiä aikoja hiljaa paikallani, erityisesti luonnossa. Tahtoisin pukeutua kuin Gandalf. Tahdon istua lattialla, en tuolilla (tuolit on hirveän epämukavia). Nukunkin lattialla. En tahdo käydä kampaajalla tai maalata naamaani tai tietää mitään ihonhoidosta tai ikkunanpesusta.
Tahdon sukeltaa jään alle ja meditoida vesiputouksessa, mitä kylmemmässä, sen parempi. Kiivetä vuorelle ja ajaa koiravaljakolla Grönlannissa ja tutkia viidakkokasveja Panamassa tai Guatemalassa. Toisaalta tahdon hautautua johonkin vanhaan kirjastoon Oxfordissa niin pitkäksi aikaa että muumioitunut ruumiini kammetaan ulos.
Tahdon seistä bussia odotellessa yhdellä jalalla ja heiluttaa toista ilmassa ilman, että joku katsoo pitkään, vaikka minulla olisikin Gandalfin vaatteet. Ylipäänsä tahdon liikkua vapaasti, sen mukaan mikä m
Eli olet ihan tavis. Tai sitten minäkin olen asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
asperger
Joo, minulla on diagnoosi. Aikuisena saatu. Äidillä meni vuosia hyväksyä, että Hänen Lapsensa on Viallinen.
Diagnoosi ei kuitenkaan auta minua olemaan yhtään sen enempää oma itseni.
Jaa no siinä se sitten mainittiinkin. Äidilläsi on asennevamma. Asperger tai mikään muukaan ei tee ihmisestä viallista.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mitä sä sitten olet? Millä tavalla olet omituinen?
Voin istua pitkiä aikoja hiljaa paikallani, erityisesti luonnossa. Tahtoisin pukeutua kuin Gandalf. Tahdon istua lattialla, en tuolilla (tuolit on hirveän epämukavia). Nukunkin lattialla. En tahdo käydä kampaajalla tai maalata naamaani tai tietää mitään ihonhoidosta tai ikkunanpesusta.
Tahdon sukeltaa jään alle ja meditoida vesiputouksessa, mitä kylmemmässä, sen parempi. Kiivetä vuorelle ja ajaa koiravaljakolla Grönlannissa ja tutkia viidakkokasveja Panamassa tai Guatemalassa. Toisaalta tahdon hautautua johonkin vanhaan kirjastoon Oxfordissa niin pitkäksi aikaa että muumioitunut ruumiini kammetaan ulos.
Tahdon seistä bussia odotellessa yhdellä jalalla ja heiluttaa toista ilmassa ilman, että joku katsoo pitkään, vaikka minulla olisikin Gandalfin vaatteet. Ylipää
Ehkä oletkin. Voin vakuuttaa, että jos jossain tavanomaisessa (nais)seurassa sanoo jotain noista asioista, tai että harjoitan Wim Hof-metodia päivittäin tms, ihmiset vain jäätyy ja tuijottaa ja alkaa sitten puhua jostain muusta. Tai jos tulen maininneeksi, että leikkaan itse tukkani, koska en pidä siitä että ventovieraat koskee minuun ja rahaakin säästyy "no sä olet kyllä erikoinen ihminen". On erityisen mieltäylentävää kun terveydenhuollon ammattihenkilö sanoo noin ja sinä olet tilanteessa asiakkaana.
Yritin olla jopa Autismiliiton toiminnassa mukana, mutta siellä kävi sama mitä aina: minä kävin vessassa ja sillä välin kaikki ne muut olivat löytäneet sen klikin, missä haluavat loppuajan viettää, ja minä jäin yksin. Tunsin itseni outolinnuksi sielläkin, vähän hemmetin normaaleja oli kanssa-assit minuun verrattuna.
Mutta mikään tästä ei auta siihen varsinaiseen ongelmaani, joka on PELKO. Pelko estää minua olemasta oma itseni. Enkä tiedä, miten lakataan pelkäämästä. Teen kyllä kaikenlaisia rentoutus-ja meditaatioharjoituksia mutta ei se auta muuta kuin sen hetken.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äh, palstan lainaukset sekoilee nykyään koko ajan.
Pelon lisäksi ongelma on ilmeisesti naamani. Minulle joskus nuorena joku mies sanoi, että olen sellainen "luokan paras oppilas" ilmiasultani. Minulla oli päällä tiukat liituraitahousut ja tiukka valkoinen poolo, mutta niin se minut näki. Vastaavan tapaista palautetta olen saanut muutenkin. Ja sitten se, mitä olen pohjimmiltani, ei sovi tuohon ennakkokäsitykseen ja ihmiset vaan ravistaa sen pois, mikä ei sovi.
Toki tästä on ollut hyötyäkin, ihmiset ei esimerkiksi koskaan usko että voisin olla tahallani ilkeä. Mutta on tosi raskasta kun sinua yritetään koko ajan työntää hartiavoimin siihen "Kympin tytön" rooliin. Tätä nykyä ikääntyneen sellaisen, kun olen keski-iässä.
Pelkästä pukeutumistyylistä luulisi jokaisen täysjärkisen tajuavan, että en ole ihan tavallinen ikääntynyt kympin tyttö, mutta ei. Pukeudun aika bushcraft-henkisesti (terkkuja tutuille), se on jonkinlainen kompromissi Gandalfin ja normaalin välillä.
https://www.pinterest.com.au/pin/308848486918476874/
https://fi.pinterest.com/pin/249598004320673595/
Mutta silti ihmiset näkee että tässä on kympin tyttö ja varmaan kirjanpitäjä, eivätkä edes tahdo nähdä oikeaa minua. Joten sitten vaan esitän sitä roolia mitä minulta odotetaan.
Toinen vaihtoehto on, että alkavat kartella, koska olen vaan niin vääränlainen. Sekään ei ole kivaa, joten teeskentelyllä mennään.
Paitsi en vaan jaksa enää.
Vierailija wrote:
Äh, palstan lainaukset sekoilee nykyään koko ajan.
Pelon lisäksi ongelma on ilmeisesti naamani. Minulle joskus nuorena joku mies sanoi, että olen sellainen "luokan paras oppilas" ilmiasultani. Minulla oli päällä tiukat liituraitahousut ja tiukka valkoinen poolo, mutta niin se minut näki. Vastaavan tapaista palautetta olen saanut muutenkin. Ja sitten se, mitä olen pohjimmiltani, ei sovi tuohon ennakkokäsitykseen ja ihmiset vaan ravistaa sen pois, mikä ei sovi.
Toki tästä on ollut hyötyäkin, ihmiset ei esimerkiksi koskaan usko että voisin olla tahallani ilkeä. Mutta on tosi raskasta kun sinua yritetään koko ajan työntää hartiavoimin siihen "Kympin tytön" rooliin. Tätä nykyä ikääntyneen sellaisen, kun olen keski-iässä.
Pelkästä pukeutumistyylistä luulisi jokaisen täysjärkisen tajuavan, että en ole ihan tavallinen ikääntynyt kympin tyttö, mutta ei. Pukeudun aika bushcraft-henkisesti (terkkuja tutuille), se on jonkinla
Ihana tyyli!
En ole itse kohdannut tuollaista mainitsemaasi, mutta olenkin aika erakko ja normot varmaan pitävät minua vain taiteellisena tms.
Vaikka et kokisi diagnoosista saaneesi juurikaan apua, niin olet kuitenkin onnekas, että olet saanut diagnoosin ja tiedät sitä kautta selityksen outouksillesi.
Olet eritellyt erinomaisesti sopeutumisongelmiasi. Tiedät hyvin tarkkaan millainen olet, mistä pidät, mikä on sinulle tärkeää ja mitä haluaisit tehdä. Olen kanssasi hyvin samaa mieltä siitä, että maskaaminen ei tee sinua onnelliseksi vaan se, että saat olla oma itsesi.
Omana itsenä olemisessakin voi olla pulmansa, jos se omana itsenä oleminen sattuu tarkoittamaan vaikkapa ilkeilyä, manipulointia, aggressiivisuutta, jne. Näin oli kaverillani. Vähän vaikea on silloin kannustaa olemaan vain oma itsensä.
Mutta kaikki mitä sinä kuvailit oli harmitonta siinä mielessä, että sinun outoudet eivät vahingoita sinua tai muita. Onko mahdollista, että et vain ole löytänyt ympärillesi sellaista seuraa, joka olisi kilttiä ja hyväksyvää.
Oletko saanut sopeutumiskuntoutusta? Ehkä sellaisessa löytyisi mieleisiä kompromisseja elämääsi.
Vierailija wrote:
Ei sinun tarvitse olla kiltti suorittaja. Isän tai äidin kopio. Oletko aikuistunut ja irrottaunut vanhemmistasi? Näetkö heidät realistisesti vai jonkun ihannekuvan kautta?
Väittäisin, että näen vanhempani hyvin realistisesti. En minä niitä nuorempanakaan ihannoinut. Ei lapsen tarvitse ihailla vanhempiaan halutakseen miellyttää, jos kokemus on se, että voi jäädä ilman hoivaa jos ei ole mieliksi. En siis ole jäänyt ilman hoivaa koskaan, mutta jostain minuun oli sellainen pelko iskostunut. Isäni on aina ollut aika viileä ja etäinen ja äitini helposti suuttuva JA pitkävihainen mykkäkoulun pitäjä. Hän keksi koko ajan uusia sääntöjä ja jos niitä ei kristallipallosta nähnyt ja noudattanut, suuttui, marttaili ja piti mykkäkoulua. Kaikki ei tietenkään kohdistunut minuun, ei edes suurin osa, mutta havainnoin miten hän kohteli isääni ja vanhempia sisaruksiani ja vedin siitä johtopäätökset: ole mieliksi tai... Yritin sovitella vanhempieni riitoja vielä kolmikymppisenä, siis näin että kohta äiti alkaa kiukutella ja yritin vaihtaa puheenaihetta.
Parisuhteessa on ollut ihan ihmeellistä huomata, että mies rakastaa minua vaikka en olisikaan mieliksi tai hyödyllinen. Voin pilata lomamatkan olemalla kipeänä eikä se suutu! Ajatelkaa.
Silti yritän ehkä jossain määrin häneltäkin "ostaa" kiintymystä ja hyväksyntää. Yritän esimerkiksi tehdä kaikki kotityöt ja laittaa ruoat, vaikka en tahtoisi ja oloni olisi huono. Koska en kerran ole töissä vaan hyödytön loinen, koen että minun pitää näin tehdä tai muuten minulla ei ole mitään arvoa.
Tavallaan sekin on sitä itseni pettämistä ja teeskenteltyä. Laitan kunnollista kotiruokaa miehelle herttaisena pikkuvaimona, vaikka itse tahtoisin syödä vaan pari voileipää tai puoli pakettia kylmiä nakkeja.
Ylempänä kirjoitin, että tykkään perinteisistä sukupuolirooleista, mutta oikeastaan tykkään vain siitä, että miehet on miehiä. Jämeriä ja turvallisia suojelijoita ja päätöksentekijöitä. Ja mieheni onkin sellainen. Ja koen, että minun vastineeksi pitäisi olla perinteinen nainen, mutta oikeasti en ole mikään kodin hengetär enkä tiedä mikä väri on magenta. Sikäli kun se on väri eikä jonkinlainen merinilviäinen.
Huomaatteko nyt? Minä en voi voittaa. Haluan asioita, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä pystyn omana itsenäni antamaan.
SIKSI pelkään olla oma itseni. Pelkään, että minulla ei kerta kaikkiaan ole antaa vastineeksi mitään, millä voisin "vaihtaa" sitä mitä tarvitsen. Joten annan sitten teeskentelemällä, ja siitä vasta paha olla tulee, koska ei voimavarat siihen riitä.
ap
Eihän ihmissuhde ole kaupankäyntiä! Miksi teet siitä sellaista? Tietääkö miehesi tästä kaupankäynnistä vai onko hän mukana tietämättään ja kenties jopa tahtomattaan?
eikai aikuisille asseille ole edes kuntoutusta,jos on jotenkuten selvinny elämässä
Mietin sitä, että minun oli tosi vaikea työllistyä ennen kaikkia terveysongelmianikin. Todistukseni jokaisesta koulusta on hyvät, samoin kaikki työtodistukset. Näytin siistiltä ja fiksulta, ja minulla on hyvä ja selkeä ulosanti. Silti oli aina kova työ saada työpaikka, vaikka kaikki kaverini kyllä työllistyivät helposti. Samoin niitä kavereita ei ihan kovin monia ollut.
Luulen, että se teeskentelyni on aina näkynyt läpi, ja vain poikkeuksellisen puusilmäiset ihmiset ovat halunneet minut lähelleen. Sittenpä päädyinkin kiusatuksi melkein joka työpaikalla. Siis niin, että aina suljettiin ulkopuolelle.
Liskoaivoni kertovat, että minun pitäisi entistä lujemmin yrittää olla "normaali", koska kaikki tämä johtuu siitä että olen Vääränlainen. Mutta järkeni on alkanut epäillä, että jos onnistuisin olemaan teeskentelemättä, tulisin paremmin toimeen ihmisten kanssa ja saattaisin jopa päätyä oikeisiin työ- ja opiskelupaikkoihin. Siis niihin, jotka sopivat minulle.
ap