Jos 32-vuotiaana jää täysin tyhjänpäälle, voiko siitä vielä nousta?

Voi, talothan ei niin paljoa maksa pikkupaikoissa, välttämättä. Jos löydät sellaisen pikkupaikan, jossa on töitä. Vaatii vaan kurinalaisuutta ja säästäväisyyttä.

Mä jäin nelikymppisenä tyhjän päälle. Nyt vähän päälle viisikymppisenä oma asunto alla ja vakituinen työ. Mukana on tosin ollut paljon tuuriakin töiden suhteen, mutta olen itsekin tehnyt parhaani.

Niin ja tuolle sukupuolesta kommentoineelle huomauttaisin, että oma tyhjän päälle joutumiseni johtui taloudellisesta väkivallasta miehen taholta. Paljon paremmin pärjään yksin enkä enää ikinä ota miestä tuhoamaan talouttani.

"Ööö" Kaksi tutkintoa 32 vuotiaana... ja lähes varma työllistymismahdollsiuus ja tyhjän päällä...Mikä tässä ei täsmään. - Oen sitä ikäluokkaa kun koulutusta ja tutkintoja (olivat ne sitten ammattitutkintoja ai akateemisia) arvostettiinkin mutta ei ilmeisesti enää lainkaan, vaan tällainen ihminen voi sanoa olevansa tyhjän päällä. 

Kyllä onnistuu. Toiset on miinuksella tuon ikäisenä. Jos sulla ei ole velkaa niin olet heitä edellä. Kaksi tutkintoakin on enemmän kuin useimmilla. Kun alat saamaan tuloja, kannattaa alkaa sijoittamaan. Nyt on osakkeet halventuneet kriisien myötä, eli hyvä aika ostaa niitä. 

Kyllä voi pärjätä ihan hyvin. Varsinkin, jos sinulla ei mitään valtavia velkoja ole niskassa. Hyvin ehtii vielä kolmannenkin tutkinnon suorittamaan, jos erityisen hyväpalkkainen työ on unelmissa.

Kyllä sinä sieltä nouset! Olen aivan varma. Sinulla on tutkintoja ja asenteesi on kunnossa. Eikä suinkaan ole niin, että kaikilla sinun ikäisilläsi olisi omistusasunto ym. Tiedän omasta tuttavapiiristä paljon kolmikymppisiä ihmisiä, joilla ei ole omistusasuntoa, säästöjä, puolisoa, lapsia, koiraa, venettä, ulkomaanmatkailua ymv. Mietin vaan, että onko omistusasunto jokin status. Itselläni on talo täällä hevonkuusessa, joka ei mene kaupaksi. Olisin onnellinen, jos pääsisin tästä eroon ja saisin vuokra-asunnon. Ikinä en tule hankkimaan enää omistusasuntoa.

Mä olin 34 ja olin sairastanut 10 vuotta. Sain tuossa iässä vihdoin itseni osapuilleen kuntoon ja työpaikan, jossa jaksoin olla. Säästössä ei ollut mitään, opintolainaa ja muita lainoja 20 000 euroa. Alkupalkka oli juurikin tuon 2 000 euroa nettona.

13v myöhemmin mulla on oma asunto pk-seudulla arvoltaan noin 400 000 eroa, josta tosin on vielä lainaa 150 000 euroa jäljellä. Toimin suuren kansainvälisen yrityksen johtotehtävissä ja kuukausipalkka on viisinumeroinen.

Eli kyllä, se on mahdollista, mutta vaatii paljon töitä ja päälle ripauksen onnea. Sillä on valtava merkitys miten olet päätynyt tuohon tilanteeseen. Jos syy on laiskuus ja päämäärättömyys, niin tällöin ennuste jatkolle on huono. Lopulta kaikki on tietenkin itsestäsi kiinni ja olet vielä nuori, joten aikaa on muuttaa vaikka mitä.

Voi nousta. Olet nuori ja elämän rakentaminen todella  monella alkaa vasta kolmikymppisenä. Määrittele tavoitteesi, kirjaa välitavoitteet, suunnittele talous ( ota vastaan työ kuin työ, josta maksetaan) ja vielä tee aikataulu. Opettele säästämään. Muista myös pitää välillä hauskaa.

Itse olin vielä tuon ikäsienä opiskelija ilman ensimmäsitäkään tutkintoa, opintovelat niskassani. - Nyt 43 vuotiaana olen valmistunut ja siten kai noussut kun on oikein akateeminen. Hah. Korkeakoulutus on inflatoitu. Tai ainakin itse olen saanut toistaiseksi tehdä vain eripituisia sijaisuuksia ja muita pätkiä. Opintolainaa ei onneksi ole. Vielä haaveilen ja unelmoin toisinaan - no vaikka omasta perheestä  tai vaikka "vain" kumppanistaja olisi se kiva, jos olisi joskus vaikka isompi kotikin kuin nykyinen vuokrayksiöni.(..)

Hyvin pystyy. Olin v. 2006 tuon ikäisenä töissä 1600 e/kk (brutto). Tili oli tyhjä, asuin vuokralla Helsingissä. Nyt yli 15 v. myöhemmin löytyy omakotitalo (josta vielä lainaa), auto, rahaa ja sijoituksia. Onnea on ollut matkassa, mutta olen tehnyt kovasti töitäkin sen eteen, että pääsin sieltä kuopasta.  

Ei minulta yrittämisen halua ja motivaatiota puutu. Tosin juuri nyt olen henkisesti aika väsynyt, ehkä en heti pysty tavoittelemaan sitä unelmatyöpaikkaa mutta jostakin nyt aloitan. Lyhyesti voin sanoa kun joitakin kiinnostaa miksi olen tässä, niin ex-mieheni töpeksi raha-asiansa pahasti ja on valtavissa veloissa. Minun nimeäni ei onneksi yhdessäkään velkapaperissa ole, mutta tokihan se yhteisessä taloudessa eläminen jätti jäljen. No nyt se kuitenkin ohi. Uusi alku ja uusi kaupunki. 

Vierailija wrote:

Itse olin vielä tuon ikäsienä opiskelija ilman ensimmäsitäkään tutkintoa, opintovelat niskassani. - Nyt 43 vuotiaana olen valmistunut ja siten kai noussut kun on oikein akateeminen. Hah. Korkeakoulutus on inflatoitu. Tai ainakin itse olen saanut toistaiseksi tehdä vain eripituisia sijaisuuksia ja muita pätkiä. Opintolainaa ei onneksi ole. Vielä haaveilen ja unelmoin toisinaan - no vaikka omasta perheestä  tai vaikka "vain" kumppanistaja olisi se kiva, jos olisi joskus vaikka isompi kotikin kuin nykyinen vuokrayksiöni.(..)

Mitä teit nuo melkein 15 vuotta, kun 32 vuotiaana ei ollut tutkintoa ja opintovelat niskassa? Ja mitä opiskelit? Eikai kukaan oleta että akateemisuus on mikään autuuden tekevä valttikortti, varsinkaan jos koulussa menee pari vuosikymmentä?

Oot vielä nuori. Tee budjetti ja laske kaikki tarkasti. Kyllä se siitä nousuun lähtee. 

Nyt on lama että ei onnistu. Töitäkään ei kantasuomalaiselle tarjota. 590 euroa on kuussa työttömän tulo. Sopeudu siihen. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Itse olin vielä tuon ikäsienä opiskelija ilman ensimmäsitäkään tutkintoa, opintovelat niskassani. - Nyt 43 vuotiaana olen valmistunut ja siten kai noussut kun on oikein akateeminen. Hah. Korkeakoulutus on inflatoitu. Tai ainakin itse olen saanut toistaiseksi tehdä vain eripituisia sijaisuuksia ja muita pätkiä. Opintolainaa ei onneksi ole. Vielä haaveilen ja unelmoin toisinaan - no vaikka omasta perheestä  tai vaikka "vain" kumppanistaja olisi se kiva, jos olisi joskus vaikka isompi kotikin kuin nykyinen vuokrayksiöni.(..)

Mitä teit nuo melkein 15 vuotta, kun 32 vuotiaana ei ollut tutkintoa ja opintovelat niskassa? Ja mitä opiskelit? Eikai kukaan oleta että akateemisuus on mikään autuuden tekevä valttikortti, varsinkaan jos koulussa menee pari vuosikymmentä?

Aloitin yliopistolla "vasta" 23 vuotiaana. - Opinnot vähän venhätivät. Juristiksi valmistuin lopulta; - aloitin opintoni toiselta alalta, Kuvittelin ja luulin vaihtaneeni paremmin työllistävälle alallle. Totta siinä mielessä, että töitä on mutta julksiella sektorilla, millä itse toimin en ole saanut toistaiseksi voimassa olevaa virkaa/ työsuhdetta. Toki saan syyttää saksi itseäni kun en ole ollut valmis muuttamaan. (Vuokra-asunto kyllä. Mutta myös hyvin edullinen vuokra). 

34 vuotiaalla on 16 vuotta aikaa vielä tehdä töitä. 50v nousee suomessa tie pystyyn ja on käytännössä liian vanha kaikkeen yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Epävirallinen eläkeikä.

Ap sulla tikittää vielä kello sen suhteen että alkaa olla kiire löytää kumppani jos haluaa perheen perustaa ja saada vauva.

Ei minulla ollut 32-vuotiaana vielä yhtään tutkintoa, mutta maisteriopinnot melkein valmiit. Olin töissä ja yhden lapsen vanhempi. Nyt olen 52 ja vihdoin ja viimein tänä vuonna nettotuloni ovat 2600. Asunto on, velkaa siitä 130000. Ei sijoituksia. 

mitä te nuoret oikein ajattelette? 

Vierailija wrote:

Ap sulla tikittää vielä kello sen suhteen että alkaa olla kiire löytää kumppani jos haluaa perheen perustaa ja saada vauva.

Mulla on jo lapsi. Tämä on riittävä perhe minulle, enempää ei tule. Ap 

Aivan helposti jos tahtoa riittää. Itse erosin tuon ikäisenä ja omille teille lähtiessä mukaan lähti vain vaatteet, koira ja televisio. Ei mitään omaisuutta. Nyt yli 20-vuotta myöhemmin 3 asuntoa, kaksi niistä velatonta, velaton auto, vaimo ja elämä sujuu hyvin.