Aika hypätä seuraavaan junaan?
Olimme yhdessä matkalla puolisoni kanssa. Käytiin vähän syömässä ja baareissa. Jossain kohtaa mies suuttui minulle koska pakotin hänet kävelemään liian pitkän matkaa. Hän on ihmisenä aika hankala. Riitatilanteessa hän saattaa päästää suustaan, melkein mitä vain. Itse olen hieman impulsiivinen persoona. Riita meni niin pahaksi että puolisoni sanoi etten saa tulla hänen meille varaamaansa hotellihuoneeseen, käski menemään vaikka baariin etsimään yhden yön seuraa. Hän ei välttämättä ollut ihan tosissaan. Suutuin paljon, hyppäsin kaukojunaan keskellä yötä ja lähdin kotiin. Suhteemme on muuten hyvä, viihdymme yhdessä mutta riidat menevät välillä rumiksi. Väkivaltaa ei suhteessamme ole. Hyvien asioiden takia haluaisin jäädä suhteeseen mutta onko jo aika luovuttaa?
Kommentit (6)
Iita ja Artsiko ne siellä taas matkustelee? ;D
Aiempi suhteeni oli tuollaista draamaa. En jaksaisi. En tiedä onko eron, mutta peiliin katsomisen paikka molemmille.
Viime kädessä sinun itsesi päätös mitä siedät, ei palstalaisten. En itse katselisi parisuhdetta jossa riidat eskaloituvat noin pitkälle jonkun kävelyn takia, kyllä minä pystyn riidankin jälkeen nukkumaan samassa hotellihuoneessa.
Olisiko mies jättänyt sinut kadulle myöhään illalla/yöllä?
Pakotitko hänet oikeasti kävelemään pidemmän matkan kuin hän olisi halunnut /jaksanut? Silloin hermostuminen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä ja sinullakin on anteeksipyynnön paikka.