Katsoitteko äsken tv 1 pojan hauras mieli- dokumentin?
Kylläpä tuli äsken itkettyä kunnolla :(
Dokumentti 15-vuotiaana itsemurhan tehneestä pojasta.
Kommentit (31)
aivan liian vähän ja riittämätöntä lapselle...joillain vaan ei ole resursseja. En sanoi että ohjelman vanhemmilla ei ollut riittävästi kykyjä kohdella lastaan oikein, koska yksi tv-dokumentti ei anna siihen välineitä.
Vaikuttiko jo lapsena hiljaiselta tai masentuneelta vai miten?
(miettii äiti, jonka pojilla jatkuvasti aika pahoja tappamisaiheita leikeissään...)
Isompana meni katolle meinasi hypätä ym.. Todella surullista katsottavaa.. Mutta sitten välillä taas leikki pikkuveljensä kanssa kuin kuka tahansa tuon ikäinen. Sulkeutui aika ajoin, masentui?
Katso ihmeessä lauantaina uusinta!
aivan liian vähän ja riittämätöntä lapselle...joillain vaan ei ole resursseja. En sanoi että ohjelman vanhemmilla ei ollut riittävästi kykyjä kohdella lastaan oikein, koska yksi tv-dokumentti ei anna siihen välineitä.
minunkin äiti kerran sanoi, että parhaansa ovat aina minun eteeni tehneet, no en tiedä millaista olisi ollut jos eivät olisi tehneet parastaan koska nyt isä ryyppäsi joka viikonloppu rähinäkännit, jolloin vanhemmat riiteli päivät ja yöt, uhkaili itsarilla jne, muutenkin muistan lapsuudestani lähinnä huutoa ja riitaa, kaikki lomamatkat oli sitä kun isä haukkui äitiä koko ajan jostain ja oli kännissä aina kaikkina juhlapyhinäkin. Äitiä ei sitten minun asiani jaksaneetkaan hirveästi kiinnostaa.
Miksi isä ja äiti eivät nähneet, miten he ajoivat pojan epätoivoiseen tekoon? Tuo dokumentti pitäisi näyttää kaikkien varhaisteinien vanhemmille.
koskettava dokumentti. Vaikka jo alkuun tiesi mitä tuleman pitää, sitä eli niin perheen toiveikkuuden mukana.
mitä ne vanhemmat tekivät sille pojalle?
poika oli kohde, ei tekijä. Vanhemmat "terapoivat" puheissaan, näkivät vain itsensä. Ja itselleen ne apua haki, ei pojalle.
kaksi on yrittänyt itsemurhaa. Olemme suuri perhe. En voi käsittää noita ongelmia vanhempieni vikana, koska moni meistä on onnellisia itsejään ja tekoihin on johtanut monet elämän varrella tapahtuneet asiat. Vanhempani ovat aina rakastaneet meitä kaikkia yli kaiken ja tehneet kaikkensa puolestamme.
Elämä on rankka paikka.
Katsoin äsken ja oli todella koskettava. Ei kai kukaan vanhempi voi tehdä enempää kuin parhaansa? Jos se ei riitä, niin sille ei mitään voi. Minä sain käsityksen, että poikaa oli hoidettu erinomaisen hyvin. Sekin on lapsen rakastamista ja hoitamista, että vanhemmat suostuivat pojan ajatuksiin lääkkeiden vähentämisestä. Sitäpaitsi teini-ikäistä ei voi valvoa joka hetki kuten ihan pientä lasta. Mitä elämää se sitten on, jos olisi ollut valvonnan alaisena joka hetki? Sekin on rakkautta, että antaa kokeilla siipiään. Jossain vaiheessa lapset lentävät kuitenkin, annoit sitten luvan tai ei.
ja mielestäni vanhemmat hakivat hyvin pojalle hoitoa! Se oli suloinen kuin kuka tahansa sen ikäinen poika leikkeineen ja sitten välillä vaipui synkkiin ajatuksiinsa :(
Oli järkyttävää katsoa kun se poika jo 5-vuotiaana puhui kuolemastaan ja samalla katsoa omaa 6-vuotiasta iloisesti leikkivää lasta.
Kyllä se tunkee esiin ihan vaan kaikesta siitä huolimatta, millä läheiset ja lääkärit yrittävät sen piikkejä ehkäistä. Ja jos sä sanot, että poikaa "terapoitiin" liikaa niin ota kuitenkin huomioon, että juuri lääkkeiden _vähennys_ johti lopulta itsemurhaan.
Nimittäin se lapsi oireili niin rajusti ja niin nuoresta, että sillä oli ihan taatusti vakava fyysistä häikkää, joka aiheutti oireet. Lääkevastekin todisti sen.
Voi siis huokaista omien lasten kohdalla, että kyllä niistä huomais jos ne noin vakavasti oirehtis.
Vanhempien vika? No ei todellakaan. Haastattelut oli kaikki tehty kuoleman jälkeen, joten tietenkin ne puhuu pojan puolesta- kun se poika oli kuollut! Syynähän oli tasan vain ja ainoastaan se, että kokeilivat lääkärin luvalla olla ilman litiumia. Poika ei pärjännyt ilman ja teki itsarin.
Tuli tästä mieleen se kun Ilkan sunnuntailiitteessä oli itsemurhan tehneestä 21-vuotiaasta pojasta. Kukaan ei tiennyt miksi oli itsarin tehnyt. Ei jättänyt viestiä, oli suosittu, ei ollut alko-ongelmaa ei masennusta. Veikkaan että toi oli yksi niistä kaappihomoista jotka ei nähneet ulospääsyä tilanteestaan, ei kestänyt ajatusta häpeästä jonka tuottaa vanhemmilleen jne.
En ymmärrä näitä jotka huutelee vanhemmissa vika- huutoja vaikkeivat todellisuudessa tiedä toisten ihmisten elämästä yhtään mitään!
Ja itku tuli täälläkin :(
En tiedä, näkisikö yle.areenalta tuota dokkaria vielä. Jos näkee, suosittelen sen katsomista, rankasta aiheesta huolimatta.
laittakaa ajastimet nauhoittamaan!
Lapsella oli tässä vaiheessa hyvä koulumenestys, paljon kavereita ja kotona oli rauhallinen ja mukava.
Jos vanhemmat jonkun virheen teki, niin se oli se, että odottelivat kiltisti sitä lääkäriaikaa, vaikka näkivät, että poika ei pärjää ilman lääkkeitä. Lääkäriaika olis ollut 2 päivää itsarin jälkeen. Jälkikäteen ajateltuna päivystyksessä käynti tai oma-aloitteisesti lääkkeiden aloitus (kai niillä joku vanha purkki oli tallella, koska lääkkeiden lopetuksesta ei mennyt kuin 2 viikkoa? itsariin, jos oikein ymmärsin) olis ollut paikallaan.
mielenterveysasiat on vaikeita, niin potilaalle, omaisille kuin hoitavalle lääkärillekin.
Ja tottahan jälkeenpäin on helppo olla jälkiviisas, vanhempia ei kannata syyttää, varmasti parhaansa tekivät.