Voiko 1,5-vuotiaalla olla jo uhma?

alkoi olla aikamoinen tuossa 1,5 vuotiaana... kiukuttelua, pukemisesta kieltäytymistä (tai lähinnä kaikesta...), äidin läpsimistä, tavaroiden heittelyä, maassa makaamista ja kirkumista... huoh. Ja sitten hups vaan, vähän ennen kuin täytti 2-vuotta, havahduin, että ohoh, poikahan ei ole useampaan viikkon enää räyhännyt, lyönyt tai ollut mahdoton... Eli ainakin tämä uhmakausi päättyi silloin. Uuden tulostahan ei sitten tiedä...

että ei annettu periksi, jos ei kielto mennyt toisellakaan kertaa jakeluun, seurasi pikku jäähy. Tämä lopetti kiukkukohtauksen aina parhaiten...

ekaa uhmailua oli tuossa iässä, meni ohi ja oli 2v:na tosi helppo mutta 5-vuotiaana alko sellanen että huh huh, sata kertaa pahempaa kuin tuo aiempi kausi :/. Nyt alkaa olla helpompaa kun poika täyttää 6v. Uutta odotellessa...

menee sitten vähän aikaisemmin ohi, luultavasti

T: kolmen aiti

Meillä alkoi hyvinkin 1,5 v. iässä. Siskoni nauroi, että tuoko muka uhmaa, odotapa kun lapsi tulee 3 v. Tosin sisko ei niitä pahimpia 'kohtauksia' nähnyt. Yli 3 v. ei ole enää minkäänlaista uhmaa ollut, alkoi helpottua jo siinä 2,5 v. -> iässä. Tietysti välillä on nykyisin eri mieltä tai väsyneenä ärtyisä, mutta ei enää raivokohtauksia saa.

sitten se on vaan uskottava. Huoh, en ollut vielä ihan henkisesti valmistautunut... :-)



ap

että olisi huolestunut, jos lapsi olisi kovin mukautuvainen. :)

vajaa 1,5v uhmaa. Totesinkin, että väliin ovat 3v.n kans yhtä työläitä uhmatessaan..

Kyllähän ihan pikkuvauvallakin on erilaisia tahtotiloja ja risoo armottomasti, kun ei millään yltä lempileluun tai kun ei vielä ihan osaa kontata. Samaa risomistahan se sillä 1,5-vuotiaalla on: kenkä on ihan tyhmä kun ei mene jalkaan, emmää halua puuroa enkä mehua enkä leipää eikun haluankin eikun emmäätiä, kyllä minä haluan vetää johtoa vaikka kielletään ja sitten suututtaa kun johto otetaan pois kädestä jne. :D



Sitä samaa tunteiden kohtaamista, sääntöjen harjoittelemista ja toisten ihmisten kanssa toimimisen opettelua se on. Murkkuikäisellä kuviot ovat vähän isommat, mutta voi murkkuakin vituttaa kun kenkä ei millään mene jalkaan. :D

paria kuukautta aikaisemmin oli jo kyllä viitteitä tulevasta uhmasta. Nyt 2v ja 2kk ikäisenä jo hieman rauhoittumaan päin. Luojan kiitos... :)

Onneksi se on aaltomaista, välillä vähenee, mutta voimistuu taas ihan puskasta.

Kyllähän ihan pikkuvauvallakin on erilaisia tahtotiloja ja risoo armottomasti, kun ei millään yltä lempileluun tai kun ei vielä ihan osaa kontata. Samaa risomistahan se sillä 1,5-vuotiaalla on: kenkä on ihan tyhmä kun ei mene jalkaan, emmää halua puuroa enkä mehua enkä leipää eikun haluankin eikun emmäätiä, kyllä minä haluan vetää johtoa vaikka kielletään ja sitten suututtaa kun johto otetaan pois kädestä jne. :D Sitä samaa tunteiden kohtaamista, sääntöjen harjoittelemista ja toisten ihmisten kanssa toimimisen opettelua se on. Murkkuikäisellä kuviot ovat vähän isommat, mutta voi murkkuakin vituttaa kun kenkä ei millään mene jalkaan. :D

suurimmat raivokohtaukset tulevat lähinnä ruokailuista (ei halua syödä, edes itse lusikalla), ei halua nukahtaa (on ennen nukahtanut hyvin vaikka aina nukkunut huonosti) ja ne perhanan sähköjohdot.. :-D



Niin ja äiti on ilmeisesti paholaisen ruumillistuma maan päällä, sekin kai kuuluu asiaan??



ap

Kyllähän ihan pikkuvauvallakin on erilaisia tahtotiloja ja risoo armottomasti, kun ei millään yltä lempileluun tai kun ei vielä ihan osaa kontata. Samaa risomistahan se sillä 1,5-vuotiaalla on: kenkä on ihan tyhmä kun ei mene jalkaan, emmää halua puuroa enkä mehua enkä leipää eikun haluankin eikun emmäätiä, kyllä minä haluan vetää johtoa vaikka kielletään ja sitten suututtaa kun johto otetaan pois kädestä jne. :D Sitä samaa tunteiden kohtaamista, sääntöjen harjoittelemista ja toisten ihmisten kanssa toimimisen opettelua se on. Murkkuikäisellä kuviot ovat vähän isommat, mutta voi murkkuakin vituttaa kun kenkä ei millään mene jalkaan. :D

Ihana viesti :D Tosiaan itse olin varautunut siihen, että lapsi uhmaa, jos hän haluaa jotain mikä kielletään, esim. karkkia kaupassa. Yllätyksenä tuli se, että lapsi haluaa katsoa videoita, enpä haluakaan, en ainakaan tätä enkä tuotakaan, äiti on tyhmä kun ei tajua että en halua ja haluan yhtä aikaa, tai ehkä jotain sellaista mitä meillä ei ole...

Nyt reilu 3-veetä harmittaa kyllä jos esimerkiksi vaate ei tottele puettaessa, mutta aikansa tuskailtuaan ratkaisee tilanteen esimerkiksi pyytämällä apua tai hakemalla kaapista eri vaatteen. Tai jos kielletään jälkiruokaherkut arkena, jupisee aikansa ja lopulta ehdottaa kompromissiksi vaikka jugurttia. Ei enää juokse kiljuen päin seiniä niinkuin vajaa 2-v. Vaan eiköhän se taantumakin vielä murkkuiässä iske.

jatkui tuonne 10-11v. Sitten oli helpompi kausi ja nyt 13v alkaa saada hellyttäviä murkkukohtauksia. On tosin tällä hetkellä kuitenkin vielä aika mukautuva enimmäkseen.

1v. Ekan kohdalla en heti tajunnut mistä kyse, mutta neuvolasta kertoivat kyllä mikä on ;)

Uhma onkin sitten ollut kaikilla kova, tauotonta huutoa vajaa 2h putkeen. Kerran on lapselta taju lähtenyt lopuksi, vähän verensokerit laski. Väsyttäähän se moinen meuhkaaminen.



ja ei, mikään ei auttanut, kaikkea alkuun kokeilin. Lahjoin kerran keksilläkin, joka muutoin suurin herkku. Keksi lensi kaaressa seinään. Korvatulpat on kätevät. Käsivarret väsyy, kun täytyy yli tunti pitää sormia korvissa. Lapsemme ovat myös kovaäänisiä nääs.



Nyt vanhimmat jo koulussa, opet kilvan kehuvat fiksuja ja hyväkäytöksisiä lapsiamme.



Että nyt ei kun jaksamista sinnepäin vaan.

vielä miettinyt, mitä kaikkea on vielä edessä. Jotenkin mulla on sellainen tunne, että tää on vasta alkua... Eli nyt on jo TODELLA kova tahto ja reaktiot sen mukaiset, mutta kyllähän tän vielä (välillä hymyillenkin) kestää, kun tietää mistä on kyse.



Mitkä on teidän "pahimmat muistot" uhmaiästä?



T. ap, joka on kiitollinen vastauksista ja iloinen siitä, ettei ookaan yksin! :-)

on 1v4kk jo aloittanut uhmaikäisen käytöksen...jee...olisi voinut jättää vähän myöhemmäksi, eihän tämän veijarin kanssa tiedä edes mikä milloinkin on vialla, kun ei osaa vielä puhua kuin yksittäisiä sanoja.

vielä mietityttää se, miten paljon pitää/ei pidä antaa periksi tämän uhmapalleron kanssa. Eli eihän tietenkään saa tunkea haarukkaa pistorasiaan (eikä haarukkaan oikeastaan edes koskea), mutta missä vaiheessa on hyvä tehdä myönnytyksiä ilman, että rajojen asettelu vaikeutuu?



Sekava kysymys, mutta siis: oletteko antaneet periksi asioissa, joissa ennen uhmaa olitte tiukempia? Jos näin, onko se vaikuttanut "tavalliseen tottelemiseen"?



ap vielä