Uusi pomoni kohteli törkeästi
Sain tässä yksi päivä kutsun mennä ylimmän pmon juttusille. Yllätys oli aikamoinen kun hän kertoi ettei uusi pomoni ole oikein tyytyväinen työni tuloksiin. Pyysin saada kuulla mihin asioihin hän ei ole tyytyväinen, isompi pomo ei sanonut. Järjestettiin samalle päivälle uusi miitinki jossa paikalla minä, uusi esimieheni ja ylin pomo. Ja sitten sain kuulla:
Olen kuulemma hidas, teen paljon virheitä, olen suorastaan laiminlyönyt työni, en oel oma-aloitteinen ja mitä ikinä vielä siinä sain kuulla kaikki mahdolliset haukut. Olin aivan äimänä! Olin luullut että kaikki oli hyvin. Ei minkäännäköistä merkkiäkään mistään että tekisin työni huonosti, ja käsi sydämellä, minä teen työni hyvin. Kollegani on lyöttäytynyt yhteen tämän pomoni kanssa, ja kollegani ei voi sietää minua, siksi kärsin.
Seuraavana aamuna tästä haukkumissessiosta juttelin tämän uuden esimieheni kanssa. Sanoin että pahoitin mieleni eilisestä todella, että valvoin koko yön ja mietin oikeasti pitääkö tässä työkkäriin lähteä. Pomo vaan naureskeli siinä että heko heko, hänellä taisi olla hormoonit vähän kierroksilla, ettei hänen pitänyt sanoa niin tiukasti ja pahoitteli asiaa. Olin ihan äimänä. Hän oli käynyt ylimmän pomon luona ja sanonut että taisi "Vähän" ylireagoida asiaa, siinä se.
Seuraavana päivänä tästä, kun ketään ei ollut paikalla, tämä uusi pomoni pyysi minulta anteeksi - tietenkin niin ettei kukaan ollut kuulemassa.
Kysyn nyt, missä menee raja mitä kaikkea pitää sietää ja mitä ei? Tämä kollegani on nyt sairauslomalla ja kun hän palaa töihin vaadin saada tietää kasvotustewn häneltä mitkä työni hänen mielestään mättää. Mä en voi sietää tuota paskan jauhantaa selän takana, seuraukset tuosta minulle oli hiukka liian rankat.
Mitä sinä tekisit jos sinulle tehtäisiin näin?