Lue keskustelun säännöt.
Jos pk- ryhmässä on ilmoitettu olevan avustaja, onko siellä aina erityislapsi?
Kommentit (2)
Lapsemme (alle 3v.) ryhmässä oli down-lapsi, jolla oli oma avustaja. Tosin näytti siltä, että hän välillä vahti muitakin, vaikka näin ei saisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
avustajan saa harvoin, usein tarvittaisiin.
Välillä on ns. työllistettyjä, sivareita ja Kelan rahalla olevia nuoria "avustajina" ilman koulutusta.
Joskus sattuu kohdalle koulutuksen omaava ja on silloin taas ristiriidassa palkan suhteen; koulutettu joutuessaan työllistetyksi ei saa työsuhdepalkaa, vaan hän tekee työtä työllistämismäärärahoilla, oikeastaan alipalkattuna ammattitaitoisena.
Olen päiväkodissa alalla ja erityislapsia on ryhmässä ilman avustajaa. Joskus voi olla kahden ryhmän yhteinen ryhmäavustaja, joka toinen viikko auttamassa ym.
Henkilökohtaista avustajaa tarvitsevalle lapselle pyritään saamaan oma avustaja. Esim. liikuuntarajoitteinen lapsi tarvitsee.
Yhtenä vuonna meillä oli useampi lapsi kahden paikalla, mutta avustajaa ei saatu.
Koko ryhmän kannalta vaikea tilanne jos aikuisten aika menee erityislasten huomioimiseen.
Vanhempien tulisi vaatia erityislapsellen avustajaa, sillä toisaalta, riippuen diagnoosista, ilman avustajaa lasta ei ehdi kukaan yksilöllisesti tukemaan kasvussa ja kehityksessä.
Ilman avustajaa olevat erityislapset ovat vain säilössä päiväkodissa. Esim. jo lapsella on kehitykseensä olemassa Portaat-materiaali, ei normihenkilökuntamäärä pysty harjoittamaan lapselle tarvittavia taitoja...