Muita perheitä jossa yritetään lapsia kasvattaa liikunnalliseksi?

Minä sitten tuputan näitä taidepuolen asioita lapsille. Askarrellaan, soitetaan, lauleskellaan, maalaillaan, käydään teattereissa ja puuhastellaan muita elämyksiä vaikkapa leipomalla taiteellisia pullia. Koen kaikenlaisen itsensä ilmaisun riemun tärkeäksi ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille, keskittymiskyvylle, itsevarmuudelle, rohkeudelle olla oma itsensä eikä vain urheiluvalmentajan kommennusten sätkyukkona!

Me kuitenkin panostetaan ehkä eniten vapaaseen leikkiin. Minusta on tärkeää, että lapsen mielikuvitus kehittyy ja että lapsi saa ottaa leikissä erilaisia rooleja. Lapset myös askartelevat todella paljon kaikenlaista, kunhan kyniä, maalarinteippiä ja pahvilaatikoita on esillä. Minusta lapset tarvitsevat ohjatun toiminnan vastapainoksi vapaata, ohjaamatonta aikaa, jotta luovuus ja oma persoonallisuus saa tilaa kehittyä.

Meilä kans. Ei mitenkään tietentahtoen vaan lasten kanssa oleminen, liikunta, ulkoilu ja eräily nyt vaan on aina ollut selvää. tokaluokkalaista tytärtä vien taidenäyttelyihin ja teatteriin mutta poikia en ole vienyt jostain syystä.



Hirveästi menee vaan aikaa noihin, ei kerkeä sohvalla notkua eikä baareissakaan kitata :(

ilman ulkopuolelta tulevia jatkuvia vaatimuksia ja ohjausta. Ensinnäkin, onko liikkumisesta pitämisen ja sen harrastamisen ehtona se, että lapsi osaa 10 eri lajia 7-vuotiaana ja saa jopa jo rasitusvammoja? Missä on vapaan leikin ja ulkona rymyämisen aika ja sen tuoma ilo? Onko lapsen fyysiselle kehitykselle hyväksi kova treenaus (mitä mielestäni on useiden lajien harrastaminen, ilmeisesti jopa päivittäin)?



Minäkin koen liikunnan tärkeänä osana elämää, mutta panostan myös henkiseen puoleen ja pidän oikeastaan jopa tärkeämpänä henkisiä taitoja kehittäviä harrastuksia. Lapset liikkuvat luonnostaan, kun heitä siihen kannustaa. Liikuntaa voi ujuttaa elämään muutenkin, kuin treenauttamalla pieniä lapsia.

Itse olen tosi liikunnallinen ja lasten kanssa tulee liikuttua luonnollisesti osana arkea. Koulu- ja päiväkotimatkat pyörällä, samoin kavereiden luo, asioille jne. Lenkille otan toki lapset mukaan pyörillä. Kummallakin on liikuntaharrastus.



Mutta en todellakaan pidä vain liikkumista tärkeänä! Meillä myös leivotaan, tehdään yhdessä ruokaa, pidetään leffailtoja, tanssitaan hyvän musiikin tahdissa, kannustetaan askarteluun, piirtämiseen ja kaikenlaiseen näpräämiseen (nuorempi tekee omatoimisesti, vanhempi käsityökerhossa). Niin ja joka päivä luetaan lasten kanssa!



Plus sitten toki vielä vapaa leikki, kaverit... Eli ihan sitä normaalia elämää, monipuolista ja mielenkiintoista :)

kauheasti 7 ja 4 vuotiaat, mutta meillä ulkoillaan ja liikutaan sekä autoa en käytä jos ei pakko. Siis joskus jopa 10-12 km liikuntaa pelkästään asioilla käymisesti, puistoilusta ja kerhoon viemisestä esm tällä 4 vuotiaalla. Itse olen alkanut inhota passiivista elämaäntapaa ja vetelän näköisiä ihmisiä. monissa perheissä kyllä liikutaan, mutta jos pitäisi kävellä 500 m , niin ei onnistu!

kotona kannustettiin sohvalla makaamiseen ja syömiseen.

Sitten kun aloitin yli kaksikymppisenä liikunnan, huomasin miten ihanaa harrastaminen, liikkuminen ja terveellinen elämä on. Omaa lasta kannustan nyt liikkumaan paljon ja lapsi mielellään harrastaakin, on kokeiltu tanssia, yleisurheilua, balettia, erilaisia voimisteluja, luistelua jne. ja mihinkään ei painosteta mutta kaikkea saa kokeilla.

Lapsi liikkuu paljon vapaa-ajallaankin, eli kavereiden kanssa ulkona, ja askartelu, maalaaminen ja käsityötkin on mukavaa ajanvietettä. Yritän kannustaa kaikkeen mitä tyttö haluaa itse tehdä. Eikä yksi harrastus sulje mitään muuta pois, hyvin ehtii taiteilla sekä liikkua riittävästi.

mutta olen aikuisena "pakottanut" itseni huolehtimaan myös kunnostani. Lapsille haluaisin liikunnallisen elämäntavan heti pienestä pitäen, jotta he löytäisivät sen liikunnan ilon, eivät harrasta sitä hampaat irvessä kuten äitinsä.



Meillä siis käydään säännöllisesti uimassa, kävelylä, pyöräilemässä, hiihtämässä, luistelemassa... Lapset polkevat mukana, kun käyn lenkillä. On viety futiskouluun, lätkäkouluun jne. Isompi lapsista onkin varsin liikunnallinen, pienemmästä ei pysty vielä sanomaan, mutta innostunut hänkin on uusia lajeja kohtaan.

ilman ulkopuolelta tulevia jatkuvia vaatimuksia ja ohjausta. Ensinnäkin, onko liikkumisesta pitämisen ja sen harrastamisen ehtona se, että lapsi osaa 10 eri lajia 7-vuotiaana ja saa jopa jo rasitusvammoja? Missä on vapaan leikin ja ulkona rymyämisen aika ja sen tuoma ilo? Onko lapsen fyysiselle kehitykselle hyväksi kova treenaus (mitä mielestäni on useiden lajien harrastaminen, ilmeisesti jopa päivittäin)?

Minäkin koen liikunnan tärkeänä osana elämää, mutta panostan myös henkiseen puoleen ja pidän oikeastaan jopa tärkeämpänä henkisiä taitoja kehittäviä harrastuksia. Lapset liikkuvat luonnostaan, kun heitä siihen kannustaa. Liikuntaa voi ujuttaa elämään muutenkin, kuin treenauttamalla pieniä lapsia.

missä niin sanottiin?

ap:n viestissä särähtää korvaan tuo "vien lapsiani hurjasti kaikkiin liikuntajuttuihin".



Hurjasti, wtf? Ettet vain pilaisi lapsiltasi luontaista liikunnan iloa hiostamalla heitä ja tuputtamalla liikuntaharrastuksia.



Minä uskon vanhempien esimerkin voimaan. Meillä pyöräillään työmatkoja, käydään jumpassa, lenkillä ja pelaamassa joukkuepelejä. Aikuiset siis. Lapsille tämä elämäntapa siirtyy luontevasti. He kävelevät tai pyöräilevät kouluun, vapaa-ajalla liikutaan luonnossa, kesällä pyöräillään, talvella hiihdetään.



Varsinaista ohjattua liikuntaa eli telinevoimistelua on vain kerran viikossa ja erittäin tarkoituksellisesti. Emme halua pilata lastemme elämää liialla ohjelmoinnilla.