Lue keskustelun säännöt.
Kenelläkään kokemusta sos fob vertaistuesta?
13.09.2023 |
Yliopistoaikoina ravasin lääkäreiden ja psykologien luona lääkkeitä ja terapiaa saamassa sosiaalisten tilanteiden fobian tiimoilta. Mistään edellämainituista ei kyllä ollut minkäänlaista hyötyä, mutta tulipahan ne kivet käännettyä.
Yksi asia mitä tarjottiin ja suositeltiin, oli vertaistukiryhmät. Jollain tasolla ymmärsin, että varmaan sellaisesta voisikin olla hyötyä. Itse pidin kuitenkin monestakin syystä ihan mahdottomana sellaiselle osallistumista. Suurin syy oli ehkä se, että pelkäsin jonkun toisen osallistujan "kielivän" minusta vaikkapa kavereilleen. Koska itse olen aina pitänyt kyseisen vaivan visusti salaisuutena, enkä ole siitä eläessäni kertonut kuin parille ihmiselle. Toisillahan on se strategia, että avoimesti kertovat siitä ympäröiville ihmisille ja näin poistavat yhden stressitekijän elämästään. Tämäntyylinen henkilö saattaisi sitten ajattelemattomuuttaan paljastaa toisen ihmisen salaisuuden.
Mutta takaisin aiheeseen. En sitten koskaan osallistunut sellaiseen ryhmää. Onko joku osallistunut ja minkälaisia kokemuksia sait? Oliko kamalaa, oliko hyötyä, oliko outoa olla toisten samanlaisten seurassa?
Kommentit (11)
Tuossapa tuo ongelma tulikin ilmi. Paljastumisen pelko lisää sos fobiaa ihan sikana. Nyt alat kertomaan kaikille millainen hönö jännitäjä olet ja menet siihen ryhmään. Huomaat ettei ketään kiinnosta. Yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossapa tuo ongelma tulikin ilmi. Paljastumisen pelko lisää sos fobiaa ihan sikana. Nyt alat kertomaan kaikille millainen hönö jännitäjä olet ja menet siihen ryhmään. Huomaat ettei ketään kiinnosta. Yhtään.
Ei varmaan kiinnostakaan. Mutta... jos minä tietäisin, että vaikka joku keski-ikäinen pena kayttää naisten alusvaatteita, niin ei se minua hetkauttaisi tai päässäni pyörisi. Kyllä se kuitenkin joka kerta mieleen juolahtaisi kun penan kanssa vaikka juttelisi. En minä halua, että aina kun olen vuorovaikutuksessa jonkun kanssa, niin hän katsoo tilannetta sen linssin läpi, että tuolla on fobia ja siksi se tekee tai sanoo niin tai näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossapa tuo ongelma tulikin ilmi. Paljastumisen pelko lisää sos fobiaa ihan sikana. Nyt alat kertomaan kaikille millainen hönö jännitäjä olet ja menet siihen ryhmään. Huomaat ettei ketään kiinnosta. Yhtään.
Ei varmaan kiinnostakaan. Mutta... jos minä tietäisin, että vaikka joku keski-ikäinen pena kayttää naisten alusvaatteita, niin ei se minua hetkauttaisi tai päässäni pyörisi. Kyllä se kuitenkin joka kerta mieleen juolahtaisi kun penan kanssa vaikka juttelisi. En minä halua, että aina kun olen vuorovaikutuksessa jonkun kanssa, niin hän katsoo tilannetta sen linssin läpi, että tuolla on fobia ja siksi se tekee tai sanoo niin tai näin.
Jos et ole valmis olemaan se tyyppä jota jännittää, niin vaikeaa on parantuminen koska altistuminen tilanteilla ja vaikka nyt se ryhmään meno estyy. Tämä on sinun todellisuuttasi, miksi se ei saisi näkyä muille?
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole valmis olemaan se tyyppä jota jännittää, niin vaikeaa on parantuminen koska altistuminen tilanteilla ja vaikka nyt se ryhmään meno estyy. Tämä on sinun todellisuuttasi, miksi se ei saisi näkyä muille?
Vaikea sanoa. Kyllä varmaan kaikilla ihmisillä on salaisuutensa joita ei halua muiden tietävän. Kai se fobian irrationaalisuus ja ahdistuksen järjenvastainen mittaluokka ovat jotenkin häpeällisiä muuten itseään järkevänä pitävän ihmisen näkökulmasta. Lisäksi, eiväthän ihmiset aikuisten maailmassakaan aina ole pyyntettömän hyväätarkoittavia. Kyllä siinä antaa aika hyvät avaimet käteen kiusaajille, vittuilijoille tai vaikkapa viattomille vitsailijoille.
Ei se altistus ole hyvä. Sanotko diabeetikolle että syö sokeria niin paranet. Altistus parhaimmillaan turruttaa mutta ei paranna ja se on ääriraskasta. Helppo vaatia toiselta mutta kärvistelepä itse pahimpien pelkojesi kanssa päivästä toiseen.
Päin vastoin ,keho pitää saada rauhoittumaan, siinä on avain.
Kun ei pelota on hyvä mennä ja kokeilla tilanteita. Siitä jää hyvä muisto, ne on tärkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, miten vanhempasi suhtautuivat sinuun? Koitko yksinäisyyttä kotonasi? Entä sisarukset, rakastitteko toisianne? Olisi kiinnostavaa tietää ja verrata omiin kokemuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, miten vanhempasi suhtautuivat sinuun? Koitko yksinäisyyttä kotonasi? Entä sisarukset, rakastitteko toisianne? Olisi kiinnostavaa tietää ja verrata omiin kokemuksiin.
Hyvin suhtautuivat ja suhteet sisaruksiin olivat ja ovat hyvät. Lapsena minulla oli riittävä määrä hyviä ystäviä. Olin aina jokseenkin ujo, mutten pitänyt itseäni mitenkään poikkeuksellisena. Vasta reiluna parikymppisenä aloin saamaan rajuja fysiologisia oireita sosiaalisissa tilanteissa ja havahduin siihen, ettei tämä ole ihan normaalia. Nyt olen nelikymppinen ja oppinut elämään asiantilan kanssa, vaikka en olekaan siitä parantunut. Vaikea sanoa onko se lieventynytkään, mutta olen tavallaan järjestänyt elämäni yhteensopivaksi sen kanssa.
Miten sinun kokemuksesi vertautuvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos et ole valmis olemaan se tyyppä jota jännittää, niin vaikeaa on parantuminen koska altistuminen tilanteilla ja vaikka nyt se ryhmään meno estyy. Tämä on sinun todellisuuttasi, miksi se ei saisi näkyä muille?
Vaikea sanoa. Kyllä varmaan kaikilla ihmisillä on salaisuutensa joita ei halua muiden tietävän. Kai se fobian irrationaalisuus ja ahdistuksen järjenvastainen mittaluokka ovat jotenkin häpeällisiä muuten itseään järkevänä pitävän ihmisen näkökulmasta. Lisäksi, eiväthän ihmiset aikuisten maailmassakaan aina ole pyyntettömän hyväätarkoittavia. Kyllä siinä antaa aika hyvät avaimet käteen kiusaajille, vittuilijoille tai vaikkapa viattomille vitsailijoille.
Joo ymmärrän tuon salaisuus jutun, ja kaikilla on oikeus suojella itseään. Ahdistuksen salaaminen on vain poikkeuksellisen haitallista. Ahdistuksen työstämisessä on kaksi puolta, lievittäminen ja hyväksyminen. Mun kokemuksen mukaan lievittämiskeinot toimivat huonommin kuin mainostetaan, kun taas tahallinen ahdistuminen on erittäin toimiva keino. Lievittämiskeinot tavallaan ruokkivat sitä pelkoa että ahdistuksen näkyminen on paha juttu.
Vierailija kirjoitti:
Ei se altistus ole hyvä. Sanotko diabeetikolle että syö sokeria niin paranet. Altistus parhaimmillaan turruttaa mutta ei paranna ja se on ääriraskasta. Helppo vaatia toiselta mutta kärvistelepä itse pahimpien pelkojesi kanssa päivästä toiseen.
Päin vastoin ,keho pitää saada rauhoittumaan, siinä on avain.Kun ei pelota on hyvä mennä ja kokeilla tilanteita. Siitä jää hyvä muisto, ne on tärkeitä.
Tuo altistusasia on monitahoinen. Altistuminen on varmaan hyväksi sellaiselle, jolle fobia on täysin invalidisoiva, eli ei uskalla kodistaan lähteä. Niin silloin on hyvä vaikka pakottaa itsensä kauppaan ja nähdä, että kyllä siitä hengissä selviää, vaikka pahaa tekeekin. Sen sijaan lievemmille foobikoille altistaminen on vähän kyseenalaisempaa, jos ennalta jo tietää että kyllä jollain tavalla selviää tilanteista, mutta ne ovat vaan silkkaa paskaa. Sitten kun ne tilanteet ovat sitä paskaa, niin vahvistuu vain käsitys siitä, että paska on paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni buustaus vielä. Oliko kenelläkään kokemusta vertaistukiryhmästä?
Buust