Mun mies edelleen varoo suututtamasta mua ja tahtoo olla mieliksi

Miehessä pitää ennenkaikkea olla särmää. Mua ei tartte aina miellyttää. Minäkään en ole aina kiva.

Meillä on vähän samaa, mies ei uskalla näyttää kovin herkästi negatiivisia tunteitaan. En nyt tietenkään mitään huutamista tai tavaroidenpaiskomista suvaitsisi, mutta ollaan suhteen alusta saakka askel askeleelta opeteltu sitä että mulle saa sanoa ei, omaa aikaa/tilaa saa pyytää, sovittuja menoja saa perua jos on epäsosiaalinen olo ja vaikka mä jostain pahoittaisin mieleni, niin se EI tarkoita että jättäisin hänet siltä istumalta.

Ja en siis ole itsekään mikään "temperamenttinen" ihminen joka räjähtelisi tai olisi arvaamaton. Tuo konfliktien välttely tulee miehen lapsuudesta asti. Toivon, että pikkuhiljaa hänelle tulee suhteessa niin vankka perusturvallisuuden tunne, että voi luottaa siihen että myös oman pahan fiiliksen näyttäminen on ok ja että etenkin tuon oman ajan suhteen saa olla terveellä tavalla itsekäs.

Vierailija kirjoitti:

Miehessä pitää ennenkaikkea olla särmää. Mua ei tartte aina miellyttää. Minäkään en ole aina kiva.

Mä en kaipaa mitään särmää, mutta mun miehessä kyllä on sitä. Hän osaa olla tosi tyly, mutta ei koskaan mulle. Tuo ristiriita onkin tässä vähän erikoista. Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samaa, mies ei uskalla näyttää kovin herkästi negatiivisia tunteitaan. En nyt tietenkään mitään huutamista tai tavaroidenpaiskomista suvaitsisi, mutta ollaan suhteen alusta saakka askel askeleelta opeteltu sitä että mulle saa sanoa ei, omaa aikaa/tilaa saa pyytää, sovittuja menoja saa perua jos on epäsosiaalinen olo ja vaikka mä jostain pahoittaisin mieleni, niin se EI tarkoita että jättäisin hänet siltä istumalta.

Ja en siis ole itsekään mikään "temperamenttinen" ihminen joka räjähtelisi tai olisi arvaamaton. Tuo konfliktien välttely tulee miehen lapsuudesta asti. Toivon, että pikkuhiljaa hänelle tulee suhteessa niin vankka perusturvallisuuden tunne, että voi luottaa siihen että myös oman pahan fiiliksen näyttäminen on ok ja että etenkin tuon oman ajan suhteen saa olla terveellä tavalla itsekäs.

Juuri tätä tarkoitan, en löytänyt sopivia sanoja. Ap

Ainoa mitä keksin on juuri tuo mainittu lapsuuden vaikutus. Miehen äiti on todella erikoinen, miestä esimerkiksi on kiusattu koulussa äidin takia. Äiti on mm. riidoissa kaikkien kanssa, sukulaiset, viranomaiset jne. Miehen mielestä äiti on "seinähullu", todella arvaamaton. Ehkä siitä on jäänyt jäljet, vaikka en ole lainkaan äidin kaltainen. Itsekin pyydän heti anteeksi, jos olen pahoittanut hänen mielensä olemalla epäystävällinen jne.

Ehkä se pelko tässä on itselläni, että hän ei uskaltaisi sanoa, jos olisi johonkin asiaan tyytymätön liitossamme. Pitäisi sen vain sisällään ja sitten "yllättäen" rakastuisi toiseen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samaa, mies ei uskalla näyttää kovin herkästi negatiivisia tunteitaan. En nyt tietenkään mitään huutamista tai tavaroidenpaiskomista suvaitsisi, mutta ollaan suhteen alusta saakka askel askeleelta opeteltu sitä että mulle saa sanoa ei, omaa aikaa/tilaa saa pyytää, sovittuja menoja saa perua jos on epäsosiaalinen olo ja vaikka mä jostain pahoittaisin mieleni, niin se EI tarkoita että jättäisin hänet siltä istumalta.

Ja en siis ole itsekään mikään "temperamenttinen" ihminen joka räjähtelisi tai olisi arvaamaton. Tuo konfliktien välttely tulee miehen lapsuudesta asti. Toivon, että pikkuhiljaa hänelle tulee suhteessa niin vankka perusturvallisuuden tunne, että voi luottaa siihen että myös oman pahan fiiliksen näyttäminen on ok ja että etenkin tuon oman ajan suhteen saa olla terveellä tavalla itsekäs.

Tää oli hyvä kommentti, itsekin olen ajatellut, että lapsuuden täytyy jotenkin olla takana tässä. Olen päätellyt, että hänen ensimmäinen seurustelusuhteensa (asuivat yhdessä) oli samantyylinen nainen kuin äiti, he olivat riidelleet koko ajan, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, kun mies on minun kanssani niin toisenlainen. Mies jätti tuon naisen, joka mm. oli kohdellut koiraansa huonosti. Siis oli karmea tyyppi kuten anoppi on. Ap

En ymmärrä kuinka sukupuoli vaikuttaa asiaan millään tavalla.

Jos äksyilen muille siksi että olen väsynyt tms niin kyllä mulle tulee siitä paha mieli että käyttäydyn muita kohtaan huonosti.

Eihän se ole sopivaa käytöstä mutta ei me ihmiset mitään koneita olla joiden tulee toimia jollakin tietyllä tavalla tai korjata jos ohjelma ei miellytä.

Mun exä ei ehkä niin ihana ollut. Ei pahoitellut vaan koki jopa oikeudekseen käyttäytyä huonosti ja odotti muilta anteeksi pyyntöä. En tiedä. Minä en hänen tunteitaan tunne enkä osaa ajatuksiakaan lukea.

En itsekään mikään taivaanlahja ollut/ole. Mitä jos hyväksyisit miehesi sellaisenaan kuin hän on?

Voi olla että et näe häntä sellaisena kuin hän on ja tulkkaat häntä väärin ja siitäkin huolimatta että "olet oikeassa" tuo että hänen tulisi voida jotenkin muuttua sinun vuoksesi on aika kohtuutonta joka tapauksessa ja aiheuttaa stressiä.

Jos kyse on hänen itsetunto/mielenterveysongelmista niin sinä et näitä pysty parantamaan vaikka olisit kuinka turvallinen ja hyvä ihminen.

Muut ihmissuhteet voivat myös vaikuttaa häneen negatiivisesti. Aikuinen ihminen kuitenkin vastaa itse itsestään.

Mainitsit että et koskaan jättäisi. Se on aika liikaa luvattu vaikka onkin todella kaunis ajatus. Entä jos hän ei ole omista tunteistaan niin varma tai kokee tuon kahlitsevana vaikka haluaisi itsekin elää loppuelämänsä kanssasi?

Minusta olisi kamalaa, jos puolisoni tarvitsisi pelätä minua ja pyydellä jatkuvasti anteeksi. Hänellä on samat oikeudet kotonamme kuin minullakin. 

Ei kuulosta yhtään jännältä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se pelko tässä on itselläni, että hän ei uskaltaisi sanoa, jos olisi johonkin asiaan tyytymätön liitossamme. Pitäisi sen vain sisällään ja sitten "yllättäen" rakastuisi toiseen. Ap

Valitettavasti tuo ihan validi pelko. Minulle kävi juuri noin. Luulin suhteessa kaiken olevan hyvin ja että olemme loppuelämämme yhdessä, kunnes mies muuttui yht'äkkiä kylmäksi ja etäiseksi. Tätä kesti puoli vuotta, eikä mies koko tuona aikana saanut kakaistua ulos mikä vaivasi, vaikka luulin suhteemme olleen aina avoin ja luottamuksen kunnossa. Lopulta jouduin vastoin tahtoani itse tekemään eropäätöksen, kun en enää kestänyt löysässä hirressä roikottamista.

Kolme viikkoa eromme jälkeen mies julkisti suhteen nykyiseen vaimoonsa. Tänä päivänäkään en tiedä, missä järjestyksessä asiat todellisuudessa tapahtui. Minuun tapahtunut kuitenkin jätti pysyvän jäljen ja murensi omaa perusturvallisuuden tunnettani. Vaikea luottaa enää ihmissuhteisiin.

Mulle ei sopisi sellainen: haen sulle kuun taivaalta-mies. Miehellä pitää olla oma tahto, ja tapansa toimia. En kestäisi mitään kynnysmattoa, tai pulkannarua, joskaan en siihen alennu itsekään 🤷🏻

Ihanaa, että miehesi on niin välittävä. Hänelle itselleen tekisi kuitenkin hyvää opetella ilmaisemaan itseään ilman pelkoa siitä, että satuttaa sinua. Kyllä saa olla eri mieltä asioista.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä kuinka sukupuoli vaikuttaa asiaan millään tavalla.

Jos äksyilen muille siksi että olen väsynyt tms niin kyllä mulle tulee siitä paha mieli että käyttäydyn muita kohtaan huonosti.

Eihän se ole sopivaa käytöstä mutta ei me ihmiset mitään koneita olla joiden tulee toimia jollakin tietyllä tavalla tai korjata jos ohjelma ei miellytä.

Mun exä ei ehkä niin ihana ollut. Ei pahoitellut vaan koki jopa oikeudekseen käyttäytyä huonosti ja odotti muilta anteeksi pyyntöä. En tiedä. Minä en hänen tunteitaan tunne enkä osaa ajatuksiakaan lukea.

En itsekään mikään taivaanlahja ollut/ole. Mitä jos hyväksyisit miehesi sellaisenaan kuin hän on?

Voi olla että et näe häntä sellaisena kuin hän on ja tulkkaat häntä väärin ja siitäkin huolimatta että "olet oikeassa" tuo että hänen tulisi voida jotenkin muuttua sinun vuoksesi on aika kohtuutonta joka tapauksessa ja aiheuttaa stressiä.

Jos kyse on hänen itsetunto/mielenterveysongelmista niin sinä et näitä pysty parantamaan vaikka olisit kuinka turvallinen ja hyvä ihminen.

Muut ihmissuhteet voivat myös vaikuttaa häneen negatiivisesti. Aikuinen ihminen kuitenkin vastaa itse itsestään.

Mainitsit että et koskaan jättäisi. Se on aika liikaa luvattu vaikka onkin todella kaunis ajatus. Entä jos hän ei ole omista tunteistaan niin varma tai kokee tuon kahlitsevana vaikka haluaisi itsekin elää loppuelämänsä kanssasi?

Niin, eihän sitä voi koskaan varmasti tietää ollaanko yhdessä loppuun asti, mutta näillä näkymin tuntuu siltä. Mieheni sanoo usein, että olen hänen "elämänsä valo", hänen rakkautensa minua kohtaan ei kyllä ole minua epäilyttänyt koskaan ihan vain käytöksensä perusteella. Turvaton lapsuus on asia, joka varmaan vaikuttaa pitkään elämässä, siihen voin ehkä vaikuttaa vain olemalla oma itseni kuten tähänkin asti.

Ehkä tämä on vain turhaa skitsoilua, mutta tulipahan vain mieleen kysellä. Voisiko olla jokin sellainen syy mitä en ole tullut ajatelleeksi, miehen näkökulmasta? Ap

Mies on läheisriippuvainen ja pelkää suuttumista. Lapsuudessa hän on joutunut miellyttää vanhempiaan, koska pelkäsi näiden suuttuvat hänellä. Tuo käyttäytyminen on jäänyt päälle aikuisenakin.

Tuohan on tosi ihana asia, olen kiitollinen, että mulla on niin ihana mies. Ainoa mitä mietin uskaltaisiko hän sanoa jotain epämiellyttävää, jos olisi sellaista sanottavaa. Arvostan rehellisyyden todella korkealle ja haluan kuulla myös epämieluisat asiat.

Luultavasti arvostat rehellisyyttä mielikuvatasolla, muttet kuitenkaan oikeasti, etkä oikeasti halua kuulla epämieluisia asioita. Mies tietää tämän, ja pitää mölyt mahassaan. Miehet eivät yleensä ole kuin naiset siinä mielessä, että haluavat "keskustella rakentavasti" eli valittaa toiselle kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samaa, mies ei uskalla näyttää kovin herkästi negatiivisia tunteitaan. En nyt tietenkään mitään huutamista tai tavaroidenpaiskomista suvaitsisi, mutta ollaan suhteen alusta saakka askel askeleelta opeteltu sitä että mulle saa sanoa ei, omaa aikaa/tilaa saa pyytää, sovittuja menoja saa perua jos on epäsosiaalinen olo ja vaikka mä jostain pahoittaisin mieleni, niin se EI tarkoita että jättäisin hänet siltä istumalta.

Ja en siis ole itsekään mikään "temperamenttinen" ihminen joka räjähtelisi tai olisi arvaamaton. Tuo konfliktien välttely tulee miehen lapsuudesta asti. Toivon, että pikkuhiljaa hänelle tulee suhteessa niin vankka perusturvallisuuden tunne, että voi luottaa siihen että myös oman pahan fiiliksen näyttäminen on ok ja että etenkin tuon oman ajan suhteen saa olla terveellä tavalla itsekäs.

Tää oli hyvä kommentti, itsekin olen ajatellut, että lapsuuden täytyy jotenkin olla takana tässä. Olen päätellyt, että hänen ensimmäinen seurustelusuhteensa (asuivat yhdessä) oli samantyylinen nainen kuin äiti, he olivat riidelleet koko ajan, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, kun mies on minun kanssani niin toisenlainen. Mies jätti tuon naisen, joka mm. oli kohdellut koiraansa huonosti. Siis oli karmea tyyppi kuten anoppi on. Ap

Muista anoppi-vihasi siinä kohtaa, kun joku epäonninen on sun miniäsi, tai vävysi 🙄

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että miehesi on niin välittävä. Hänelle itselleen tekisi kuitenkin hyvää opetella ilmaisemaan itseään ilman pelkoa siitä, että satuttaa sinua. Kyllä saa olla eri mieltä asioista.

Mieheni on todella aarre. Ja löysit juuri ne sanat mitä etsin tähän tilanteeseen. Täytyy puhua tästä hänen kanssaan, että tuo tavallaan huolestuttaa minua. En vain ole löytänyt sopivia sanoja niin, ettei hän kokisi, että yritän jotenkin muuttaa tai kritisoida häntä. Kysyn myös voisiko äidillä olla vaikutusta tähän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on tosi ihana asia, olen kiitollinen, että mulla on niin ihana mies. Ainoa mitä mietin uskaltaisiko hän sanoa jotain epämiellyttävää, jos olisi sellaista sanottavaa. Arvostan rehellisyyden todella korkealle ja haluan kuulla myös epämieluisat asiat.

Luultavasti arvostat rehellisyyttä mielikuvatasolla, muttet kuitenkaan oikeasti, etkä oikeasti halua kuulla epämieluisia asioita. Mies tietää tämän, ja pitää mölyt mahassaan. Miehet eivät yleensä ole kuin naiset siinä mielessä, että haluavat "keskustella rakentavasti" eli valittaa toiselle kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Kiitos paljon todella hyvästä näkökulmasta, tällaista itselleni ihan uutta näkökulmaa toivoinkin. Mitä siitä sitten sinun mielestäsi seuraisi, että sanot epämiellyttäviksi katsomiasi asioita? Entä jos siitä seuraisikin jotain hyvää? Esimerkiksi jos joku asia häiritsisi ja saisit sen sanomalla korjattua? Ethän voi tietää kokeilematta miten toinen reagoi, vaikka hän nainen onkin? Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samaa, mies ei uskalla näyttää kovin herkästi negatiivisia tunteitaan. En nyt tietenkään mitään huutamista tai tavaroidenpaiskomista suvaitsisi, mutta ollaan suhteen alusta saakka askel askeleelta opeteltu sitä että mulle saa sanoa ei, omaa aikaa/tilaa saa pyytää, sovittuja menoja saa perua jos on epäsosiaalinen olo ja vaikka mä jostain pahoittaisin mieleni, niin se EI tarkoita että jättäisin hänet siltä istumalta.

Ja en siis ole itsekään mikään "temperamenttinen" ihminen joka räjähtelisi tai olisi arvaamaton. Tuo konfliktien välttely tulee miehen lapsuudesta asti. Toivon, että pikkuhiljaa hänelle tulee suhteessa niin vankka perusturvallisuuden tunne, että voi luottaa siihen että myös oman pahan fiiliksen näyttäminen on ok ja että etenkin tuon oman ajan suhteen saa olla terveellä tavalla itsekäs.

Tää oli hyvä kommentti, itsekin olen ajatellut, että lapsuuden täytyy jotenkin olla takana tässä. Olen päätellyt, että hänen ensimmäinen seurustelusuhteensa (asuivat yhdessä) oli samantyylinen nainen kuin äiti, he olivat riidelleet koko ajan, mikä tuntuu aivan käsittämättömältä, kun mies on minun kanssani niin toisenlainen. Mies jätti tuon naisen, joka mm. oli kohdellut koiraansa huonosti. Siis oli karmea tyyppi kuten anoppi on. Ap

Muista anoppi-vihasi siinä kohtaa, kun joku epäonninen on sun miniäsi, tai vävysi 🙄

En vihaa häntä, mutta luulen, että mieheni saattaa vihata häntä. Oma tunteeni on sääli ja se, että pysyn kohteliaasti etäämmällä mieluusti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kamalaa, jos puolisoni tarvitsisi pelätä minua ja pyydellä jatkuvasti anteeksi. Hänellä on samat oikeudet kotonamme kuin minullakin. 

Ei hän minua pelkää ja pyytele jatkuvasti anteeksi. Tulkitsit väärin tekstiä. Ap