Kysymys työkyvyttömyyseläkkeestä
Olen nyt siinä tilanteessa, että olen vuosia taistellut työelämässä ja yrittänyt löytää pysyvää työtä jota kykenisin tekemään. Minulla on normaaliin kanssakäymiseen liittyviä ongelmia ja nyt viimeiset pari vuotta olen kärsinyt työntekoa vakavasti haittaavista terveysongelmista. Lisäksi korona ajan muutamat sairaspoissaolot tuhosivat hyvin alkaneen työsuhteen ja nyt olen siinä tilanteessa, että työnantajani ei tarjoa minulle enää juurikaan työvuoroja, en voi irtisanoutua karenssin mahdollisuuden takia, en saa hakemisesta huolimatta töitä ja työsopimukseni periaatteessa kieltää kaiken työnteon missään muualla. Joudun tukien ja palkan lisäksi hakemaan vielä päälle toimeentulotukea.
Kun ensi vuonna työmarkkinatuestani leikataan lapsikorotus, palkka poistetaan ekalta sairasloma päivältä ja irtisanomiata helpotetaan niin tiedän saavani joko potkut tai sitten työnteko ei yksinkertaisesti kannata kun palkka on vain 200-300e/kk.
Olen nyt miettinyt että yrittäisin pinnistellä vielä ensi vuoteen asti kunnes muutokset tulevat voimaan tai saan potkut ja hakeutuisin sitten sairaslomalle terveysongelmien, mielenterveys ongelmien (olen jonossa palveluihin mutta en ole vielä päässyt) ja stressin takia ja hakisin sitten kun sairasloma on tarpeeksi pitkä niin työkyvyttömyyseläkkeelle. Ilmeisesti silloin saisi käydä töissä myös mutta se veisi ison osan stressistä pois.
Niin osaisiko joku kertoa paljonko se työkyvyttömyyseläke olisi yhden lapsen yksinhuoltajalle ja olisiko tämä työkyvyttömyyseläke +300€/kk palkkaa järkevämpi ratkaisu kuin työmarkkinatuki+työkkärin painostus ja stressi+300€/kk palkkaa?
Olen todella yrittänyt selvitä työelämässä mutta alan olla täysin loppu koska henkinen kuormitus plus fyysiset oireet pahenevat koko ajan enkä ole saanut mistään apua vaikka olen sitä hakenut viime vuosien aikana useampaan kertaan.
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle millään. ei noilla perusteilla. Kuntoutustuelle voit päästä, määräikainen.
En halua sen tarkempaan avata minkälaisista ongelmista on kyse jotta teksti ei olisi liian tunnistettava. Ei kuitenkaan ole ihan mistään pienistä asioista kyse.
Paljonko se kuntoutustuki sitten on ja mitä se vaatii?
Ap
Työsopimus ei voi kieltää työntekoa muualla, jos henkilö ei saa siitä korvausta. Varmasti jotain vielä löydät. Palkkatuesta on lienee puolto työkyvyn aleneman perusteella?
Kelan maksamina työkyvyttömyyseläke ja kuntoutustuki on kansaneläkettä, joka on täysimääräisenä 732e +takuueläke 189e, molempiin sentit päälle. Lapsien määrä ei siihen vaikuta. Eläkkeensaajan asumistukea ja toimeentulotukea voi hakea lisäksi.
Kuntoutustuen määrä riippuu siitä, paljonko eläkettä on tähän mennessä kertynyt ja paljonko tekemättä jäävistä työvuosista hyvitetään (5 edellisen työvuoden ansioiden perusteella).
Lue Kelan sivuilta perusasiat sairauspäivärahasta ja kuntoutustuesta. Kuntoutustuelle voi päästä, jos on edeltävästi 300 sairauslomapäivää. Kuntoutustuen määrä voi olla suurempi tai pienempi kuin sairauspäiväraha, koska lasketaan eri perustein.
Jos sinulla ei ole todennettua sairaus- ja hoitohistoriaa, on mahdotonta päästä kuntoutustuelle tai eläkkeelle. On aloitettava sairauden tutkimisella ja sen perusteella sairausloman hakemisella, mikä sekin tietenkin edellyttää, että lääkärisi sitä suosittaa.
Joka ei töitä tee ei syömänkään pidä. Voisivatko lapsesi tehdä jotain työtä työtä esim mainosten jakoa?
Ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle millään. ei noilla perusteilla. Kuntoutustuelle voit päästä, määräikainen.