Voiko rasismikokemus olla vähän sama kuin että tuntee olevansa ruma ja/tai vääränlainen,
vaikka ympäristö ei mitenkään vahvista tätä tulkintaa. MUtta kun se tuntuu siltä, sen täytyy olla totta ja tätä kokemusta ei saa kyseenalaistaa puolella sanallakaan.
Voiko tätä kokemusta tuottaa samalla tavoin kuin sukupuolen ahtaus- kokemusta jatkuvalla mediajankutuksella?
Tutkitaanko tässä nyt sitä ja mihin tällä kaikella nykyisellä psykologisella pommituksella pyritään?
Kommentit (2)
Tuo syö vaan pahimmillaan uskottavuutta todelliselta syrjinnältä.
Nyt jos kaikki viattomat kysymykset tyyliin alkuperän kysymymiset koetaan loukkaavina niin ei tuo aja lopulta mitään hyvää kehitystä. Tai nämä kulttuuriset omimiset kun samaan aikaan rasismitutkija itse on ominut rastaletin.
Ikäänkuin pelleiltäisiin tahallaan.
Omituista touhua, kuin jotain näytelmää jossa juoni pomppii mielivaltaisesti ja kuitenkin jotenkin jo ennakoitavasti: varmaa on sisäinen epäjohdonmukaisuus. Toisaalta jäykkä hokemien toistelu. Esim rakenteellisen rasismin purkaminen kuulostaa mahdottomuudelta eikä rikos ole sovitettavissa edes anteeksipyynnöllä.
Miten tälläistä pitäisi jaksaa?
Kuitenkin ihan pokkana syötetään monesta suunnasta ja toimittajat virnuilevat tietäväisen näköisenä sainpas sinut kiinni- ilmein. Ihan täyttä hulluutta alkaa lähestyä meno.
Hyvin mahdollista että on. Lisäksi se on yksi hyvä tapa käyttää valtaa ympäristöönsä.